Lukijan ääni
Maineen pilaajat
Koiranomistajien maineen pilaavat sellaiset henkilöt, jotka eivät pätkääkään välitä mihin antavat koiriensa laskea tarpeensa. Näin hyvän esimerkin sunnuntaina Jokioisilla. Nainen ulkoilutti reippaasti kävellen isokokoista koiraa, joka oli todella pitkän hihnan päässä ja taluttaja antoi koiran vapaasti pissailla esim. roskakatosten nurkille. Kun tämän näin, avasin ikkunan ja huomautin asiasta naiselle, joka vain nosti nokkaansa ja jatkoi matkaa samaan malliin
Lentokentän ekologistiikka
Humppilan kunta on laadituttanut omat lentokenttäsivunsa. Otsikkona on mahtavasti ja muodikkaasti ”ekologistiikka“. Ekoa vain ei nimekkeen alta löydy ja logiikkaa vielä vähemmän.
Yrittäjyyttä peliin
Forssan seudulla oli vuonna 2009 joulukuussa 2300 työtöntä tai lomautettua. Määrä oli huomattava. Irtisanottuja on huomattavasti enemmän kuin Kemijärvellä. Irtisanottujen suhteellinen osuus on Forssassa esim. Kemijärveä suurempi. Tästä huolimatta Forssan tilanne ei ole saanut yhtä paljon valtakunnallista julkisuutta.
Myyjän näkemyksiä myrskypuukaupoista
Miten vääristyneen kuvan lehtiartikkeli (FL 20.2.) voikaan antaa myrskypuukaupan tilanteesta! Lehtihän kirjoittaa mitä se tahtoo, mutta olisi erittäin toivottavaa uskottavuuden säilymiseksi, että asiaan paneuduttaisiin myös muiden kuin teollisuuden näkökulmasta.
Poliisien määrä turvattava kehysriihessä
Kesäkuussa 2011 valmistuneen hallitusohjelman mukaan poliisien määrä on tarkoitus vakiinnuttaa 7 700 henkilöön. Toisaalta samassa hallitusohjelmassa todetaan, että vuonna 2015 poliisitoimen tulisi selvitä 10 miljoonaa euroa vähemmällä. Ristiriita on vääjäämätön. Vaadittuja säästöjä ei pystytä tekemään ilman henkilöstövähennyksiä. Poliisien määrä laskee vuosittain parilla sadalla, ja vaalikauden lopulla heitä arvioidaan olevan enää n. 7 000. Ruotsiin verrattuna Suomen poliisi tulee vähällä toimeen. Ruotsissa on 2,1 poliisia tuhatta asukasta kohden, Suomessa vain 1,5.
Takaisin keskiajalle
Taisto Levo kirjoitti asiaa. Tällä kuntaliitosvauhdilla saavutetaan pian keskiajan “kunta”taso kymmenien tuhansienneliökilometrien hallintopiireineen. Tietenkin on tosiasia, että nykyään ei Forssan Hämeenlinnan väliin tarvita enää koko päivää yhteensuuntaan, mutta virastokäynteineen silti puoli työpäivää. Kuntalaisen palvelujen kannalta ollaan siis myös väenväkisin kääntämässä kehitystä taaksepäin.
Käsiraudat rattijuopolle
Keskustelu rattijuoppoudesta on taas laantunut. Mitä nyt joku myyntimies jatkaa kirjoittamalla, miten ”kaikkiin autoihin on asennettava alkolukko”. Taikka joku haluaisi edelleen alentaa promillerajan nolla kahteen.
Luonnollisempi vaihtoehto kevytväylälle
Haluaisin nähdä Tammelasta Saaren Kansanpuistoon menevän kevyemmin perustetun luontoa mukailevan jätkän väylän. Nykyiset kevyen liikenteen väylät perustetaan kuin valtatiet konsanaan. Toki se on ymmärrettävää talvikunnossapidon koneita ajatellen, mutta kyseiselle väylälle sopisi paljon paremmin kapeampi ja kevyemmin perustettu, sopivasti luontoa mukaileva ja kevyesti esteitä väistellen mutkitteleva jätkänväylä. Talvikunnossapitoa ei tarvittaisi ko. välillä ollenkaan, päinvastoin väylä saisi talvella rauhassa lumettua ja siihen saisi ajettua ladut.
Tilastonikkareille
Kun päästiin eroon presidentinvaaleista, on päivän polttavaksi puheenaiheeksi noussut kuntauudistus. Sen merkeissä on piirrelty uusia kuntakarttoja ja niitä on revitty yhtä hartaasti. Useimmille meistä jäi arvoitukseksi se, miksi kuntien määrää on niin rajusti karsittava. Nyt olen ainakin itse viisastunut!
Järjenkäyttö sallittu kuntia uudistettaessa
Kun VVM antoi oman esityksensä uudesta kuntajaosta, hallituspuolueet totesivat, että tässä ei ole tavoitteena hankkia säästöjä vaan turvata kuntien palvelut tulevaisuudessa. Kun hanke käynnistettiin, sen tarkoituksena oli nimenomaan ratkaista kuntien kestävyysvaje eli se, että kunnat kuluttavat enemmän kuin tuottavat. Mistä ihmeestä tässä on kysymys?
![Logo [Forssan Lehti]](/images_forssanlehti/2011/logo.jpg)











