Julkaistu: 21.04.2017 12:37

Dortmundin bussi-isku ei ollut terroria - motiivina taloudellinen hyöty

Saksassa poliisi on pidättänyt Dortmundin bussi-iskusta epäillyn miehen. Poliisin mukaan epäillyn motiivi on liittynyt taloudelliseen hyötyyn, ei terrorismiin. Kiinni otettu on 28-vuotias mies, jolla on Saksan ja Venäjän kaksoiskansalaisuus.

- Häntä syytetään murhan yrityksestä, räjähteiden laukaisemisesta ja vakavan fyysisen vamman aiheuttamisesta, syyttäjäviranomainen kertoi tiedotteessaan.

Epäillyn kerrotaan ostaneen juuri ennen iskua tukun Borussia Dortmundin jalkapallojoukkueen myyntioptioita. Nämä optiot olisi voinut myydä ennalta sovittuun hintaan kesäkuun 17 päivään mennessä, ja osakekurssin jyrkkä lasku olisi taannut suuren tuoton.

- Merkittävä pudotus (osakkeen) hinnassa olisi ollut odotettavissa, jos hyökkäyksen seurauksena pelaajat olisivat haavoittuneet vakavasti tai jopa kuolleet, syyttäjäviranomainen sanoi.

Saksalaislehti Bild kertoo, että epäilty olisi tavoitellut jopa 3,9 miljoonan euron tuottoa.

Epäillyn kerrotaan ottaneen lainan huhtikuun alussa myyntioptioiden hankkimista varten. Hän osti optiot internetistä, kun hän majoittui samassa hotellissa, jossa myös jalkapallojoukkue asui ottelun aikaan.

Kirjeet hämäystä

Borussia Dortmundin jalkapallojoukkueen linja-auto oli viime viikon tiistaina matkalla Mestarien liigan kotiotteluun, kun sen lähellä räjähti kolmesti. Joukkueen espanjalainen puolustaja Marc Bartra haavoittui iskussa ja joutui käsileikkaukseen. Lisäksi bussia saattanut poliisi sai vammoja räjähdyksen kovasta äänestä.

Metallinpaloja sisältäneet räjähteet oli todennäköisesti piilotettu pensasaitaan. Ne räjäytettiin etälaukaisimella, kun bussi ajoi aidan ohitse.

Tapahtumapaikalta löytyi kirjeitä, joissa iskua perusteltiin islamistisella motiivilla. Rikostutkijat kyseenalaistivat kuitenkin jo viime viikolla kirjeiden aitouden, sillä niiden yksityiskohdat olivat epätyypillisiä esimerkiksi äärijärjestö Isisille.

Saksalaisviranomainen vahvisti mediatiedot sanomalla, ettei Isis yleensä käy neuvotteluja kirjeitse.

Julkaistu: 27.04.2017 13:17

Paperittomille ihmisille pitäisi voida myöntää tilapäinen oleskelulupa, esittää Helsingin Diakonissalaitos. Laitoksen mukaan luvattomasti Suomessa oleskelevien määrä tulee kasvamaan sitä mukaa, kun turvapaikanhakijat saavat kielteisiä päätöksiä.

Julkaistu: 27.04.2017 13:08

Syyrian pääkaupungin Damaskoksen lähellä tapahtunut valtava räjähdys johtui Israelin ohjusiskusta, raportoi Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana. Sanan mukaan Israel iski aamukoitteessa ohjuksin sotilaskohteeseen lentokentän lähellä, mistä seurasi räjähdyksiä.

Julkaistu: 27.04.2017 11:05

St. Louis iski toisen pudotuspelikierroksen ensimmäisessä ottelussa kiekon Nashvillen Pekka Rinteen selän taakse kolme kertaa. Se ei kuitenkaan riittänyt keskiviikkona voittoon, kun Colin Wilson, P.K. Subban, Filip Forsberg ja Vernon Fiddler tekivät neljä maalia vierasjoukkueelle.