Mika Salminen THL:n joulunviettosuosituksissa: Koronarokotteen ottamista voi ajatella "joululahjana niin muille kuin itselle" 18.12.2021 11:18
Matka taittuu pandemian myötä yhä useammin henkilöautolla – joulun menoliikenteen uskotaan ajoittuvan pääosin kahdelle päivälle 18.12.2021 11:10
Presidenttipari vastaanotti perinteiset joulutervehdykset, kuten joulukinkun ja -hauen, joka oli tänä vuonna poikkeuksellisesti keraaminen 17.12.2021 20:54
Katariina Hakaniemen kolumni | Ovatko kaikki jouluperinteet välttämättömiä ja kaikkien toivomia? – Moni meistä juoksee hiki hatussa ehtiäkseen rauhoittua 14.12.2021 6:00
Yön uutiskooste | Yhdysvaltojen tornadojen uhriluku nousi yli 80:een, huono ajokeli piinaa lähes koko Suomea 12.12.2021 7:01
Kun toisilleen tuntemattomat ihmiset viettävät joulua yhdessä, syntyy erityinen tunnelma – "Joillain on ollut surua, toiset haluavat valmiin pöydän äärelle", sanoo maatilamatkailutilan emäntä 12.12.2021 7:06
Neljä hittiä nousee ylitse muiden joulun trendilahjoissa – yksi niistä on erikoinen "työkalu" 9.12.2021 11:28
Näin Offa, 4, ja Funi, 2, reagoivat tonttulakkiin – kissojen ja koirien jouluasut yhä isompi bisnes: "Koko perhe voi pukeutua lemmikin kanssa samanlaisiin vaatteisiin" 8.12.2021 18:47
Marko Ahosen näkökulma | Jouluelokuvat toistavat samaa kaavaa, eivätkä ole keskimäärin kovin hyviä 6.12.2021 6:00
Kun kotiin muuttaa tonttu, lapset saavat varautua hammastahnatäytteisiin kekseihin ja vessapaperilla koristeltuun joulukuuseen – Makkosen perheessä jekkuileva tonttu korvasi joulukalenterit 28.11.2021 7:00
Kölnissä nautitaan joulumarkkinoiden avauksesta, mutta koronatilanne synkentää tulevaisuuden näkymiä 26.11.2021 13:09
Yön uutiskooste | Katumaasturi ajoi väkijoukkoon kesken jouluparaatin Yhdysvalloissa, Hollannissa koronarajoitusten vastaiset mielenosoitukset äityivät taas levottomuuksiksi, verokortin saa verkossa nyt aiempaa nopeammin 22.11.2021 6:27
Varsinais-Suomeen uusia kokoontumisrajoituksia yli 50 henkilön sisätilatapahtumiin – Uudellemaallekin harkitaan uusia kokoontumisrajoituksia 15.11.2021 21:46
Raportti: Capitolin poliisi jätti huomiotta tärkeää tiedustelutietoa ennen hyökkäystä kongressiin 14.4.2021 14:15
Yhdysvaltain konservatiivipiirien suosima sosiaalisen median palvelu Parler kertoo varoitelleensa FBI:ta kongressitalon hyökkäyksen alla 26.3.2021 21:53
Twitter ottaa osan vastuusta loppiaisen mellakkaan johtaneesta väärän tiedon leviämisestä – Facebookin mukaan vastuu tapahtuneesta on Trumpilla ja mellakoitsijoilla 26.3.2021 6:17
Entinen poliisipäällikkö: Trumpin kannattajat saapuivat kongressitalolle "valmistautuneena sotaan" 23.2.2021 21:49
Kaikkea kalajutuista selviytymistarinoihin – näköislehti ilmestyy myös loppiaisen jälkeisenä päivänä 6.1.2021 7:00
Poliisi: Nokialla murhattiin vuonna 1990 syntynyt mies jouluna, mahdollisia havaintoja pyydetään 28.12.2020 16:15
Yön uutiskooste | Nashvillen räjähdyksessä mahdollisesti ihmisvahinkoja, Nuoret Leijonat aloitti jääkiekon MM-kisat voitokkaasti 26.12.2020 7:18
Tapaninpäivänä kipristellään pakkassäässä koko maassa – Koillis-Lappiin annettu pakkasvaroitus 26.12.2020 13:28
Antti Mäntymaan kolumni | Joulupäivän tyhjät kadut tuovat mieleen Lontoon huhtikuisen korona-autiuden – ensi vuonna lontoolaiset tarttuvat varmasti jokaiseen tilaisuuteen poistua kotoaan 26.12.2020 7:25
Jouluna suurin osa poliisin työtehtävistä on ollut kodeissa ja liikenteessä – kynttilöistä syttynyt tulipaloja eri puolilla Suomea 25.12.2020 18:56
Jouluaatto sujunut rauhallisesti ympäri Suomen – "Sekalaisia poliisin perustehtäviä" 24.12.2020 22:14
Yön uutiskooste | Turku julistaa tänään joulurauhan koronan vuoksi ilman yleisöä, Trump jatkoi kiisteltyjä armahduksiaan 24.12.2020 8:30
Jouluaaton sää ollut epävakaista, huomenna pakastaa – tapaninpäivänä on poutaista pakkassäätä 24.12.2020 21:00
Valkeasta joulusta on etelässä turha haaveilla – talvisempaa säätä on kuitenkin luvassa joulupäivänä 23.12.2020 19:08
Monet ruokakaupat auki kellon ympäri jouluna – viinit pitää ostaa viimeistään aattoaamuna 22.12.2020 20:46
"Jeesus-vauva tuo joululahjat" – Joulun perinteet eivät ole yhtenäiset ympäri maailman 20.12.2020 7:00
Valkoista joulua voi odottaa maan keski- ja pohjoisosiin – aattona kevyttä lumisadetta saataneen myös etelään 19.12.2020 16:24
Valmiuslain tarve saattaa nousta hallituksen pöydälle alkavalla viikolla – ainakaan oppositiolla ei ole tietoa, että akuutteja suunnitelmia olisi olemassa 13.12.2020 20:14
Korona katkaisee yli 300 vuotta vanhan perinteen – Porvoon kaupunki ei järjestä tänä jouluaattona perinteistä joulurauhan julistusta Raatihuoneentorilla 20.10.2020 19:30