Pfizer tuplasi voittonsa koronarokotteen ansiosta – odottaa hurjaa myyntiä myös tänä vuonna 8.2.2022 17:15
Yön uutiskooste | Hallitus pohtii, millä tahdilla koronarajoituksia voidaan purkaa lisää, kevään ylioppilaskirjoitukset kokataan taas korona-ajan resepteillä, Googlen emoyhtiö Alphabetin tulos liki kaksinkertaistui 2.2.2022 6:39
Pfizer hakee Yhdysvalloissa lupaa koronarokotteensa antamiselle alle viisivuotiaille lapsille 2.2.2022 11:01
Koronarokotustodistus jatkossa voimassa EU:n sisäisessä matkustamisessa yhdeksän kuukautta toisesta rokotuksesta 31.1.2022 15:55
Nuorten lasten koronarokotukset käyntiin – osa paikkakunnista antaa joukkorokotuksia kouluissa, osa rokottaa ajanvarauksella terveyskeskuksissa 14.1.2022 17:52
Rokotekuilu vauraiden ja köyhien maiden välillä on yhä ammottava – syyttävä sormi osoittaa niin rokotevalmistajien kuin rokotteita hamstraavien teollisuusmaidenkin suuntaan 1.1.2022 14:18
Uutissuomalainen: Vasta hieman yli puolet tälle vuodelle hankituista koronarokotteista käytetty Suomessa 16.12.2021 9:58
Kansalaisiin on pistetty runsas puolet Suomen tänä vuonna ostamista koronarokoteannoksista 16.12.2021 8:33 Sanna Inkisen uutisanalyysi | "On käsittämätöntä, että EU:n sopimukset ovat niin salaisia, ettemme tiedä rokotehankintojen hintaa" 16.12.2021 10:23
Sanna Inkisen uutisanalyysi | "On käsittämätöntä, että EU:n sopimukset ovat niin salaisia, ettemme tiedä rokotehankintojen hintaa" 16.12.2021 10:23
Omikronia ei pysäytetä pelkillä rokotuksilla, varoittaa ECDC – useat Euroopan maat ovat käynnistäneet lasten laajat koronarokotukset 16.12.2021 8:40
Tutkimus: Kaksi Pfizerin rokoteannosta antaa 70-prosenttisen suojan omikronmuunnoksen vakavalta taudilta 14.12.2021 22:57
Nohynek: Lähipäivinä pohdinnassa, onko syytä lyhentää koronan rokotusväliä kolmeen kuukauteen 12.12.2021 15:07
THL:n Hanna Nohynek: Pian selviää, onko syytä lyhentää koronan rokotusväliä kolmeen kuukauteen 12.12.2021 8:34
Yle: Suomeen aiotaan hankkia perinteisemmällä tavalla valmistettuja koronarokotteita – niiden toivotaan houkuttelevan lisää väkeä rokotuksiin 11.12.2021 10:02
EMA: Omikrontapaukset näyttävät olleen tähän mennessä pääosin lieviä – liian aikaista sanoa, miten hyvin nykyrokotteet tehoavat omikronia vastaan 9.12.2021 17:48
Suomessa tällä hetkellä lähes 2 miljoonaa annosta koronarokotetta – "Hyvin riittää tähän tarpeeseen" 3.12.2021 16:39
Omikronmuunnos voi tartuttaa, vaikka olisi jo saanut tartunnan muista muunnoksista, sanoo eteläafrikkalainen asiantuntija 2.12.2021 17:29
Yön uutiskooste | Eduskunta keskustelee oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjeteista, kirjallisuuden Finlandia-palkintojen saajat julkistetaan tänään, Ruotsi ottaa käyttöön koronapassin 1.12.2021 6:38
Yhdysvalloissa terveysasiantuntijapaneeli suosittelee Merckin koronaviruspillerin käyttöä 1.12.2021 9:45
Mahdollisten uusien koronarokotteiden hyväksyminen kestää nelisen kuukautta, kertoi Euroopan lääkevirasto 30.11.2021 19:13
Köyhissä maissa kahdesti rokotettuja vasta kolme prosenttia, rikkaissa maissa jaetaan jo kolmansia koronarokoteannoksia – "Räikeä epätasa-arvo" 30.11.2021 7:35
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston mukaan Merckin pilleri tehokas ehkäisemään vakavaa koronatautia 27.11.2021 9:19
Euroopan lääkevirasto suosittelee Pfizerin koronarokotetta 5–11-vuotiaille – asian käsittely valmistui arvioitua nopeammin 25.11.2021 16:36
Amnesty: Lääkeyhtiö Pfizer ei ole toimittanut lupaamiaan rokotteita köyhiin maihin – Pfizerin mukaan hitaammille toimituksille on syynsä 11.11.2021 15:31
USA aloittaa 5–11-vuotiaiden koronarokotukset – Suomessa rokotuksien aloitus venynee ainakin loppuvuoteen tai ylikin 3.11.2021 22:20
Yön uutiskooste | Alueellisiin ja sukupuolten välisiin terveyseroihin on puututtava, Yhdysvalloissa voidaan aloittaa 5–11-vuotiaiden koronarokotukset, yli kahden viikon etsinnät saivat onnellisen lopun Australiassa 3.11.2021 6:32
Tautikeskukselta vihreää valoa: Yhdysvalloissa voidaan aloittaa 5–11-vuotiaiden koronarokotukset 3.11.2021 11:58
Pfizerin rokotetta suositellaan hyväksyttäväksi Yhdysvalloissa 5–11-vuotiaille – rokotukset voivat alkaa lähiviikkoina 27.10.2021 6:30
Euroopan lääkevirasto hyväksyi Modernan tehosterokotteen täysi-ikäisille – rokotteen käyttöä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on rajoitettu 25.10.2021 22:04
Osa koronapassin ongelmista hitaampia korjata – Android-sovelluksen kaatumisiin luvassa korjaus lähipäivinä 19.10.2021 19:51
Pfizer ja Biontech hakevat lupaa koronarokotteensa käyttöön alle 12-vuotiaille USA:ssa 7.10.2021 16:59
Tutkimus: Pfizerin rokote antaa ainakin 6 kuukauden tehokkaan suojan vakavaa koronatautia vastaan 5.10.2021 6:13