Hallituksen esitys toiseksi lisäbudjetiksi lisää nettolainanoton tarvetta 1,3 miljardilla eurolla tänä vuonna 20.5.2022 19:04
VTV: Opiskelijoiden asumistukiuudistus kasvatti tukimenoja yli kaksi kertaa arvioitua enemmän 3.5.2022 13:42
Kuntakentälle reilu miljardi euroa valtion rahaa koronan viime vuoden testaus- ja hoitokuluihin – "Nämä tuet kattavat hyvin kuntien kustannukset" 10.2.2022 5:00
Selvitys poliisin määrärahoista paljastaa ongelmia – poliisimäärän ylläpitoon myönnetyllä rahalla katetaan toimitilakuluja 9.2.2022 14:08
Kuntatalous selvisi vahvana myös toisesta koronavuodesta, mutta kertaluonteiset tulot eivät ratkaise rakenteellisia ongelmia 7.2.2022 21:22
Veikkauksen voitot siirtyvät valtion budjettiin – nykyisten edunsaajien tulotaso säilyy kolme vuotta puolueiden sopimana 4.2.2022 16:55
Neljä kriisikuntaa selvisi arviointimenettelystä itsenäisinä – tälle vuodelle ei odoteta ainakaan montaa uutta kriisikuntaa 4.2.2022 7:30
Hallitus antoi vuoden ensimmäisen lisätalousarvioesityksen – määrärahoja kasvatettaisiin 547 miljoonalla eurolla 3.2.2022 16:35
Eduskunta valitsi Sami Yläoutisen Valtiontalouden tarkastusviraston uudeksi pääjohtajaksi 20.12.2021 19:18
Uutissuomalaisen selvitys: 20 suurinta kaupunkia aikoo käyttää ensi vuonna sote-palveluihin yhteensä jo yli miljardin enemmän kuin vuonna 2019 – kasvua 12 prosenttia 2.12.2021 5:00
Sosteri aloittaa koko henkilöstöä koskevan yt-menettelyn – Tarkoituksena saavuttaa Savonlinnan kaupungin vaatima viiden miljoonan euron sopeutus 30.11.2021 21:08
Uutissuomalaisen selvitys: 20 suurimmasta kaupungista 13 valmistelee miinusmerkkisiä talousarvioita – vain yksi korottaa veroprosenttiaan 17.11.2021 9:28
Päijät-Soten perintätoimet aiheuttavat hämmennystä – osa laskun saaneista ei muista koko laskua 12.11.2021 16:37
Eturistiriita voi houkutella kuntia arvioimaan sote-menonsa alakanttiin – seurauksena olisi palvelujen tarpeen kannalta liian pieni rahoitus uusille hyvinvointialueille 15.10.2021 5:00
Talouden elpyminen näkyy VM:n ehdotuksessa valtion neljänneksi lisätalousarvioksi – ehdotus vähentää nettovelanoton tarvetta 4.10.2021 18:17
Suomessa saatetaan kokeilla alueellista opintolainahyvitystä maaseudun osaajapulan helpottamiseksi – Norjan mallissa laina voi pyyhkiytyä lopulta kokonaan pois 2.10.2021 13:42
Kaupungit perivät koululaisten iltapäivätoiminnasta hyvin erilaisia maksuja – kalleimman ja halvimman hintaero lähes 100 euroa 2.10.2021 5:00 Podcast | Koululaisten iltapäivätoiminnan maksut nousupaineessa – onko pienituloisten perheiden lapset huomioitu? 2.10.2021 5:00
Podcast | Koululaisten iltapäivätoiminnan maksut nousupaineessa – onko pienituloisten perheiden lapset huomioitu? 2.10.2021 5:00
Budjettiriihen tulokset selvisivät, tiedotustilaisuudessa avataan ratkaisun yksityiskohtia 9.9.2021 15:49
Toimitko taloyhtiösi hallituksessa? Jos yhtiökokous on vielä pitämättä, nyt alkaa olla kiire, muistuttaa Kiinteistöliitto 3.9.2021 11:24
Valtiovarainministeriön ja muiden ministeriöiden budjettiehdotuksissa riittää kurottavaa – Saarikon mukaan liikkumavara on pieni 13.8.2021 16:04
Seurakuntien ylijäämien yhteissumma on kasvanut reippaasti evankelis-luterilaisen kirkon jäsenkadosta huolimatta – talousvaikeudet johtavat silti moniin liitoksiin 13.7.2021 5:00
EU:lta 20 miljoonaa euroa sähköautojen latauspisteisiin – valtaosa summasta menee asuinrakennuksille 31.5.2021 10:52
Kuntavaalien siirtyminen lykkää myös uusien valtuustojen aloittamista – väliaikainen lakimuutos vireillä 9.3.2021 14:29
Kirkon verotulot kasvoivat yllättäen koronavuonna – monet pienet seurakunnat ovat kuitenkin ahtaalla isojen kiinteistömenojen vuoksi 5.2.2021 5:00
Eduskunta hyväksyi ensi vuoden budjetin vuoden viimeisenä istuntopäivänä – hallitus sai eduskunnan luottamuksen 21.12.2020 19:56
Eduskunnan määrä saada ensi vuoden budjetti valmiiksi – tänään on vuoden viimeinen istuntopäivä 21.12.2020 8:20
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit esittivät hallitukselle epäluottamusta valtion ensi vuoden talousarvion käsittelyssä 15.12.2020 12:24
Yksinyrittäjien koronatuki tulee uudelleen haettavaksi – Ensimmäisellä kierroksella 155 miljoonaa euroa jäi käyttämättä 14.12.2020 18:30
Ensi vuoden talousarvion loppusumma yli 65 miljardia – PS, KD ja kokoomus jättivät mietintöön vastalauseensa 11.12.2020 15:24
Isoista kaupungeista harva kiristää veroprosentteja – valtaosa valmistelee kuitenkin miinusmerkkistä talousarviota ensi vuodelle 16.11.2020 5:00
Hallituksen seitsemäs lisäbudjetti eduskunnalle – mediaa tuettaisiin 7,5 miljoonalla eurolla 29.10.2020 19:07
Hallitus ottaa käyttöön uuden käytännön ja neuvottelee tänään – aiheena ministeriöiden vastaukset valtiovarainministeriön budjettiesitykseen 25.8.2020 12:02
Hävittäjähankinta kasvattaa puolustusmenoja reilusti – valtiovarainministeriön tuore budjettiehdotus julkaistaan 13.8.2020 17:07