HYÖTYJUTUT

Ihmiset ovat tunkeneet jalkansa liian pieniin kenkiin ja himoinneet korkeita korkoja vuosisatojen ajan – nyt yhä useampi meistä haluaa kävellä kuin paljain jaloin

Suomalaiset käyttävät kenkäostoksiinsa edelleen eurooppalaisittain niukasti rahaa.
Kuva: Museovirasto/Finna, 123RF

Esihistoriallisen ajan mies oli eläessään suojannut jalkansa hyvin. Kun Ötzi löydettiin Italian Alpeilta vuonna 1991, noin 5 300 vuotta kuolemansa jälkeen, hän oli vetänyt jalkaansa leveät tallukkaat.

Jalkineensa Ötzi oli sitonut tukeviksi lehmännahasta tehdyillä kengännauhoilla.

Pintaa peitti kerros eläinrasvoja, jotka eristivät kosteuden ulkopuolelle.

Jäämies käytti oman aikansa coretexia. Nykypäivänä ei talvista selviydy millään kuivin jaloin ilman näitä vedenpitäviä kalvoja.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ötzin käyttämät leveät tallukkaat muistuttavat ulkonäöltään nykyajan Ugg-saappaita. Jäämies valmisti kenkänsä eri eläinten nahkoista ja vuorasi sisukset heinillä. Kuva: AOP

Ötzin käyttämät leveät tallukkaat muistuttavat ulkonäöltään nykyajan Ugg-saappaita. Jäämies valmisti kenkänsä eri eläinten nahkoista ja vuorasi sisukset heinillä. Kuva: AOP

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Jäljitelmä

Talvikaudella tuttu rapina muistuttaa meneillään olevasta liukkaasta sesongista – nastakenkien pohjathan ne siellä raapivat maata.

Useimmilla on reservissä myös kävelykengät, ulkoilujalkineet ja paremmat edustuskengät. Toistuvia kurakelejä varten eteisessä säilötään kumisaappaita ja pakkasia varten paksuvuorisia kenkiä, kenties jopa huopatossuja.

Eteisen kenkärivi on yhä kirjavampi, mikäli perheessä on lapsia. Siinä missä pienimmät kelpuuttavat jalkaansa toppakengät, teineistä tennarit ovat kelpo jalkineet myös adventtisohjossa.

Toista oli sotien jälkeen, jolloin suomalaiset olivat ottaneet omakseen yhdet kansallisjalkineet – monot.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aikansa käyttöjalkineet, monot, 1930-luvulta. Kuva: Finna

Aikansa käyttöjalkineet, monot, 1930-luvulta. Kuva: Finna

Monon takana on kenkätehtaan Lahteen vuonna 1926 perustanut Jussi Mononen .

Hän kehitteli pitkään hiihtokengäksi sopivaa jalkinetta, ja Mono julkistettiin Salpausselän kisoissa vuonna 1930.

Monoista tuli yleiskengät, jotka olivat koululaisten jaloissa jatkuvasti.

Tuohon aikaan oli tavallista, että perheissä oli vain muutamat kyläsuutarin tekemät nahkakengät. Parempia kenkiä hennottiin käyttää kyläreissuilla ja kirkkomatkoilla – viimeistään ne vedettiin jalkaan silloin, kun kirkontorni alkoi näkyä.

Maailmalla koreiltiin kengillä jo gotiikan aikakaudella 1100-luvulla.

Tuolloin jalkineita saatettiin koristella jopa jalokivillä. Kärjet venyivät aina puolimetrisiksi. Niin sanottujen kärsäkenkien kärjen mitasta näki aatelisen yhteiskunnallisen aseman. Puhe isokenkäisistä lienee perua tuolta ajalta.

1600-luku ja barokki toi tossujen tilalle korkokengät. Sitä ennen oltiin jo kävelty korokepohjakengillä. Aurinkokuninkaana tunnettu Ludvig XIV (1638–1715) halusi kenkiinsä molemmat arvovaltaa kohottavat lisäosat.

Oikean ja vasemman jalan kengät tehtiin samalla lestillä. Kahden erilaisen kengän valmistuksesta tuli yleinen käytäntö vasta 1900-luvulla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nelivuotiaana valtaistuimelle noussut Ranskan Ludvig XIV arvosti korkoja. Kuva: Wikimedia Commonsa

Nelivuotiaana valtaistuimelle noussut Ranskan Ludvig XIV arvosti korkoja. Kuva: Wikimedia Commonsa

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jalkojen sitomisesta tuli Kiinassa tuhatvuotinen perinne, joka katkesi lopullisesti vasta kommunismin aikana vuoden 1949 jälkeen. Kuva: AOP

Jalkojen sitomisesta tuli Kiinassa tuhatvuotinen perinne, joka katkesi lopullisesti vasta kommunismin aikana vuoden 1949 jälkeen. Kuva: AOP

Yleisesti ihanne oli pieni ja kapea jalka, joka sai muotonsa kengän avulla.

Kiinassa naiset maksoivat siroista jaloista tuskallisen hinnan. Tyttöjen jalat sidottiin asentoon, jossa ne eivät voineet kasvaa normaaleiksi. Naimisiin pääsy helpottui, sillä miehet pitivät lootusjalkoja eroottisina. Tapa saatiin kiellettyä lopullisesti vasta kommunismin aikana.

Muodit ovat muuttuneet, mutta pienijalkaisuuden ihanne on sitkeässä. Se elää meissä edelleen, näkee hoitotieteen dosentti, jalkaterapeutti Minna Stolt .

– Varsinkin naiset ajattelevat, että jalkojen pitäisi olla sirot. Se saa valitsemaan pieniä ja kapeita kenkiä.

Suloisena pidetty pieni jalka on yhä harvinaisempi. Kun mallit 1960-luvulla käyttivät kengänkokoa 36 tai 37, on se nykyään mieluummin 39 tai 40.

Sievin kenkätehtaalla Sievissä ja Oulaisissa kehitys on huomattu. Kun toimitusjohtaja Juha Jokinen aloitti yrityksen palveluksessa 1990-luvun alussa, yritys myi keskimäärin 41,5:n numeron kenkiä.

– Nyt mennään yli 43:n, Jokinen vertaa.

Kengänkoko on kasvanut sitä mukaa kuin ravinto ja elintaso ovat kohentuneet. Osansa on myös mukavuudenhalulla, Jokinen arvioi.

– Kengät eivät saa puristaa, haetaan mieluummin väljempää.

Suomalaisen jalan tyyppi on leveähkö, ja jalkaterän koko muuttuu jopa päivän aikana.

Käveleminen ja pelkkä jaloillaan olo saavat jalkaterän sekä leviämään että kasvamaan pituutta. Tämän takia kengässä pitäisi olla sentin verran ylimääräistä pisimmän varpaan edessä.

Jäämies Ötzi osasi ehkä tietämättään noudattaa jokaista kenkien valinnan perusohjetta.

Minna Stolt neuvoo hankkimaan sisäpituudeltaan sopivat, lestiltään riittävän leveät kengät, joiden pohja on ohut ja taipuisa. Näin sekä jalkaterä että varpaat mukautuvat luonnolliseen askellukseen eivätkä varpaat joudu ahtaalle.

Kenkä pitää kiinnittää tukevasti jalkaterän ympärille, jottei liike aiheuta ylimääräistä hankausta.

Nykyajan ihmisillä on yhä monipuolisempi valikoima kenkiä, mutta tarpeeksi niitä ei ole, Stolt näkee.

Itse asiassa suomalaiset ovat kenkäostoksilla varsin pihejä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nastakenkiä on suunniteltu myös talvijuoksua varten. Kuva: AOP

Nastakenkiä on suunniteltu myös talvijuoksua varten. Kuva: AOP

Jalkineisiin käytettiin Suomessa viime vuonna 123 euroa henkeä kohden. Ennen koronapandemian vaikutusta vuonna 2019 kulutus oli 130 euroa per henkilö. Sillä ei kovin monia pareja hankita.

Kenkiä rakastavat italialaiset saivat kulumaan ostoksiinsa keskimäärin yli 200 euroa.

Stolt laskee, että vuodenkierto vaatisi jopa 14 paria kenkiä. Määrä sisältää koko kavalkadin talvikengistä kesäsandaaleihin.

Esimerkiksi työkenkiä olisi hyvä olla kahdet, sillä kenkä on jo neljän tunnin yhtämittaisen käytön jälkeen hikinen. Kengässä hautuva jalka ei sekään voi hyvin – me emme vain juuri kiinnitä siihen huomiota.

– Pidämme jalkojamme itsestäänselvyytenä, Stolt kritisoi.

Epäsopivat kengät saavat aikaan kovettumia ja känsiä. Kynnet paksuuntuvat ja varpaat kipeytyvät.

Stolt on nähnyt runsaasti myös vasaravarpaita eli varpaita, jotka menevät koukkuun niin, että varpaan pää osuu maahan. Osasyynä voivat olla liian pienet kengät ja sukat.

Kivuliaat vaivaisenluut syntyvät, kun isovarvas kääntyy muihin varpaisiin päin. Vaivan syntyä edesauttavat kapeakärkiset ja korkeakorkoiset kengät.

Kenkävalinnoilla on vaikutusta pienestä pitäen.

– Saksassa on tehty tutkimuksia, joissa vaivaisenluita on todettu jopa kouluikäisillä lapsilla.

Tulisiko meidän riisua kengät kokonaan?

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Yhdysvaltojen<br

Kaikkein vanhimmat kengät, mokkasiinit, on ajoitettu aikaan 8 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Vastaavanlaisilla ohutpohjaisilla tossuilla yhä useampi meistä haluaa kävellä nytkin.

Paljasjalkakenkiä Pohjois-Karjalassa Lieksassa valmistavan Feelmaxin tehtaalla nähdään, että paljasjalkakengät ovat lyöneet läpi. Myyntiä hidastaa koronapandemia, joka on sotkenut materiaalien toimituksia Aasiasta.

– Tuotteita menisi kaupaksi viisi kertaa nykyistä enemmän. Menekki näkyy erityisesti lasten kenkien myynnissä, kertoo toimitusjohtaja Kare Tikka .

Jalkaterässä on peräti 28 erillistä luuta ja pieniä, lähinnä varpaiden toimintaan osallistuvia lihaksia. Hieno mekanismi ei saisi laiskistua, vaan jalan liikkeen pitäisi aktivoida lihasten toimintaa. Näin paljasjalkakenkien käyttöä perustellaan.

Jalkineiden varvasosa tehdään leveäksi. Kumipohja on hyvin ohut, vain pari milliä paksu.

Kuulostaa yksinkertaiselta, muttei ole, Tikka sanoo.

– Juuri ohuen pohjan takia valmistus on teknisesti hankalaa. Pohjaan tulee valmistuskoneessa helposti ryppyjä.

Jalkaterapeutti Minna Stolt pitää ohutpohjaisia tossuja hyvänä valintana, jos käyttäjällä ei ole esimerkiksi jalkojen kuntoon vaikuttavaa diabetesta tai nivelreumaa.

– Esimerkiksi toimistokäyttöön paljasjalkakengät soveltuvat minusta oikein hyvin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Christian

Kenkäfriikit himoitsivat vielä kymmenen vuotta sitten Christian Louboutinin punapohjaisia luksuskenkiä, jotka nähtiin Sinkkuelämää -sarjan Carrie Bradshaw’n jalassa. Louboutinin korkeimmat korot olivat 15-senttisiä.

Jalka on asennossa, jossa se on kun nainen saa orgasmin, Louboutin valotti asiaa Daily Mail -lehden haastattelussa.

2020-lukua kohti korot madaltuivat. Luksuskengistäkin on tullut mukavampia. Lenkkareissa ja tennareissa voi mennä punaiselle matolle – tai vaalitilaisuuteen, kuten Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris teki.

Mukavuus on kenkien iso trendi myös tulevina vuosina, arvioi Sievin Juha Jokinen. Rinnalla kulkee ulkonäkö – kuten on aina kulkenut.

Jäämies Ötzin kengissä oli sekä karhun että naudan nahkaa, kokonaisuuden viimeistelivät huolellisen näköiset puunkuoripunokset. Noin 45-vuotiaan miehen arvellaan olleen korkea-arvoinen henkilö, ehkä jopa heimopäällikkö.

Olisiko mukana ollut himpun verran koreilua? Halua tehdä komeammat tallukkaat kuin arvoasteikossa alemmilla?

Tutulta kuulostaa.

Uusimmat

Fingerpori

comic