HYÖTYJUTUT Lounais-Häme

Ilo on mahdollisuus - katso video

Kaverukset Saara ja Säde juoksivat lähihoitajaopiskelijoiden tekemää temppurataa edestakaisin, nauroivat ja kikattelivat Mahdollisuuksien torin yläpihalla Forssan Kehräämöllä.

Tyttöjen mielestä Mahdollisuuksien tori tarkoittaa sitä, että ollaan yhdessä.

-Pidämme hauskaa yhdessä, syömme, jaamme ilmapalloja ja ehkä tanssimmekin, Saara selvensi leveän hymyn kanssa.

Turkulainen Saara kertoi, että hänen kaverinsa Säde asuu Forssassa ja he tapaavat aina silloin tällöin.

-Mun mummokin asuu täällä, Saara lisäsi.

Temppuradan suunnittelussa mukana ollut lähihoitajaopiskelija Essi Jokinen oli tyttöjen kanssa samalla linjalla.

-Koko jutun idea on hyvä mieli, Jokinen peesasi Saaraa.

Opiskelijoiden temppuradalla lapset pääsivät haastamaan kaverinsa tai vanhempansa. Saara totesi, että hän haastaa kaverinsa; ovathan he bestikset.

Vauhdikas kaksikko oli jo menossa alas mäkeä kohti Kehräämöä.

-Söin jo yhden sellaisen pikkupitsan, Saara huikkasi mennessään.

 

Inas Alsewari myi Kehräämön pihalla irakilaista ruokaa. Niitä pikkupitsoja ja muita herkkuja.

-Lahmbajen on minipitsa, borag-rullassa on kasviksia ja lihaa, bulan paistetaan öljyssä ja siinä on chiliä, perunaa ja kasviksia, Alsewari esitteli.

Hän oli torilla viime vuonnakin, mutta silloin tarjolla oli vain afganistanilaista ruokaa, nyt osa ruuista oli irakilaista. Ruoka on olennainen osa irakilaista kulttuuria. Alsewari haluaa, että ihmiset maistavat heidän ruokaansa ja tutustuvat heihin.

-Teemme Olohuoneessa sunnuntaisin riisiruokia.

Olohuone on SPR:n Forssan osaston kerho, joka kokoontuu Ystävän kammarilla sunnuntaisin kello 17-19.

-Kuka tahansa Forssan seudulla asuva voi tulla käymään ja maistamaan ruokia, SPR:n monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilö Mari Sääksi vinkkasi.

 

Olohuoneessa käy jo 30 kävijästä 70 kävijään viikoittain. Illan järjestelyissä on SPR:n Forssan ja Jokioisten osastojen lisäksi mukana Forssan seurakunta ja helluntaiseurakunta sekä mielenterveysyhdistys.

-Huomenna ruuan tekevät Inas ja Ahmed, Ahmedin oleskeluluvan kunniaksi, Sääksi kertoi.

Ahmed al Jainawi sai oleskeluluvan kuukausi sitten. Alsewari sai miehensä kanssa luvan tammikuussa.

Kaikki opiskelevat innolla suomea. Itse asiassa Jainawi aloitti jo kokkiopinnotkin.

-Tein kokin töitä Irakissakin.

Alsewari on insinööri ja hänen miehensä Muhammed maantiedon opettaja.

-Haluan jatkaa opintoja. Ehkä rakennusinsinööriksi tai sairaanhoitajaksi, Alsewari kertoi.

Kaikki kolme haluavat auttaa muita turvapaikanhakijoita sopeutumaan suomalaisiin oloihin. Alsewari totesi, että ensimmäisenä talvena oli vaikeaa, mutta nyt hän on jo oppinut jopa pukeutumaan lämpimästi talvella.

-Vaikka minulla on äitiä ja isää ja muuta perhettä ikävä, niin en ikävöi elämää Irakissa, Alsewari sanoi ja lisäsi, että hän on nyt forssalainen.

 

Osa-aikaforssalainen Esko Koliseva kierteli Mahdollisuuksien torin eri pisteitä.

-Olin arabimaissa töissä 1975-1980.

Viimeisen vuoden hän oli Mosulissa. Hän oppi vuosien aikana kielenkin niin hyvin, että pärjäsi paikallisten teehetkissä. Kielen oppiminen on sopeutumisesta kiinni.

-Jotkut eivät halunneet oppia ja he lähtivätkin parin viikon jälkeen takaisin kotiin.

Koliseva kertoi, että työporukassa oli työntekijöitä kuudesta, seitsemästä maasta. Hän totesi, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa. Vain kulttuurieroista, tai pienistä vivahde-eroista huomaa, että toinen on toisesta maasta.

-Siitä ajasta on positiiviset muistot. Irakilaiset ovat vieraanvaraisia, Koliseva sanoi. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat