HYÖTYJUTUT

Jokainen toivoo hyvää kuolemaa, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? – Selvitimme, mikä suhtautumisessa kuolemaan on muuttunut

Harva kuolee nykyään kotona, vaikka useampi haluaisi. Henkilön varallisuus ja asema määräsi ennen vanhaan sen, millaisissa oloissa hän kohtasi kuoleman ja millaisin menoin hänet saatettiin viimeiselle matkalleen. Niin on myös 2020-luvulla, vaikka moni muu asia on muuttunut suhtautumisessa kuolemaan.
Yksi hyvän kuoleman edellytys on kautta aikojen ollut tieto siitä, mihin ihminen on kuollut. Jos syytä kuolemalle ei löydy, siitä ollaan pahoillaan. Entisaikaan se liittyi myös vainajien pelkoon, mutta se on yhä tärkeä asia. Vaikka kuoleman syy ei määritä ihmistä, muodostuu se osaksi ihmisen tarinaa. Kuva: Jouni Porsanger

Harva kuolee nykyään kotona, vaikka useampi haluaisi. Henkilön varallisuus ja asema määräsi ennen vanhaan sen, millaisissa oloissa hän kohtasi kuoleman ja millaisin menoin hänet saatettiin viimeiselle matkalleen. Niin on myös 2020-luvulla, vaikka moni muu asia on muuttunut suhtautumisessa kuolemaan.

Haluatko lukea koko jutun ja muut paikalliset artikkelit?

Tutustu digiin eurolla

Samalla tilauksella pääset lukemaan Forssan Lehden kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu:

  • Kaikki verkkosisällöt
  • Näköislehden ja liitteet
  • Sovelluksen

Olen jo tilaaja

Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan artikkelin loppuun kirjautumalla sisään.

Uusimmat

Näkoislehti

24.11.2020

Fingerpori

comic