Kuva: ERIIKA AHOPELTO
HYÖTYJUTUT

Kolumni: Televisiostani en sittenkään luovu – yksi rutiini pysyy

Vielä muutama vuosi sitten melkein loukkaannuin, kun kuulin, etteivät nuoret enää hanki televisiota huusholliinsa. Miten ihminen muka voisi elää ilman televisiota?

Hyvin, vastasivat nuoret. He katselivat televisio-ohjelmia läppäriltä ja jopa älypuhelimen pikku näytöltä.

Eivätkä heille tietenkään riittäneet tavanomaiset televisiokanavat. He ahmivat ulkomaisia sarjoja erilaisista suoratoistopalveluista, joista en itse tainnut tuohon aikaan tietää muuta kuin nimen.

Jos on syntynyt”yleisohjelman” ja ”rinnakkaisohjelman” aikakaudella, saattavat mediankäyttötottumukset olla hiukan – noh, kivikautiset.

Taudin kuvaan kuului, että puoli yhdeksäksi täytyi ehtiä kotiin, koska silloin tulivat tv-uutiset ja sää. Jos lempisarja sattui tulemaan samaan aikaan kun itsellä olisi ollut jumppatunti, täytyi toinen jättää väliin.

Oikeastaan tuntuu kummalliselta, ettei noista ajoista ole enempää kuin jokunen vuosi.

Suoratoistopalvelut, nettitelevisio ja podcastit ovat muuttaneet tv-katselun ja radion kuuntelun tottumuksia paljon.

Enää ei kaltaiselleni kivikauden ihmisellekään ole mikään ongelma katsella ohjelmia nettitelevisiosta tallenteina silloin, kun itselle sopii. Muutaman hauskan sarjan olen tihrustanut lomalla jopa moittimaltani kännykän pikku näytöltä.

Radion kuuntelun ovat osittain korvanneet podcastit. Ne ovat parasta seuraa linja-autossa, junaa odotellessa, siivotessa ja puutarhatöitä tehdessä.

Viime aikojen suosikkeihini kuuluu Yle podcastesta löytyvä Julia Thurénin käytännönläheinen talousohjelma Melkein kaikki rahasta.

Televisiosta en kuitenkaan luovu. Se on suuri rumilus olohuoneessa, mutta nykyään myös siinä on ominaisuus, jonka kautta voi katsella Yle Areenaa tai Netflixiä tai mitä nyt keksii ja ehtii toivoa.

Rutiinit ovat silti syvässä. Keskeytän muut askareeni aina, kun tv-uutiset alkavat.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat