HYÖTYJUTUT

Kun aikuinen poika sai vankilatuomion törkeästä seksuaalirikoksesta, äiti joutui pohtimaan: Kasvatinko minä hirviön?

Raakaan seksuaalirikokseen naista kohtaan syyllistynyt mies herättää äidissään huolen ja vihan tunteita. Oman lapsen tekemän rikoksen jälkeen kaikki asiat muuttuivat Kaijan elämässä. Äidin rakkaus yhdistyi voimakkaaseen fyysiseen kipuun, jota ei voinut oikein selittää edes ammattiauttajalle.
Kuva: Neosng Guest

Kaija istui kotonaan kännykkä kädessään ja tuijotti ruudulla olevaa viestiä. Tekstiviestissä Kaijan aikuinen poika kertoi tehneensä jotain niin pahaa, ettei sen kanssa voi enää elää.

Viestin lopussa poika kirjoitti ”kiitos kaikesta”. Äidille lähetetty viesti oli tarkoitettu jäähyväisviestiksi.

Hätääntynyt äiti soitteli pojalleen lukuisia kertoja. Lopulta hän sai poikansa vastaamaan puhelimeen. Hän vaati lastaan kertomaan, mitä on tapahtunut.

– Sain puhelimessa kuulla, että lapseni oli raiskannut ja pahoinpidellyt naisen, jonka kanssa hän oli edellisenä iltana lähtenyt jatkoille. Se oli niin hirveä shokki, että pääni löi tyhjää. Tiedän fyysisesti sen, miltä kuulostaa, kun sydän rikkoutuu palasiksi.

Kaija toki tiesi tarkasti täysi-ikäisen lapsensa käytös- ja päihdeongelmat. Ne olivat alkaneet jo varhaisnuoruudessa ja aiheuttaneet monenlaista huolta ja murhetta heidän perheelleen.

Nyt edessä oli kuitenkin aivan toisen mittaluokan asia, jota ei voinut ymmärtää, eikä selittää millään tavoin.

Kyse oli vakavasta, toiseen henkilöön kohdistuneesta seksuaali- ja väkivaltarikoksesta. Rikoksesta, joka on yleisesti ihmisten mielissä vastenmielisistä vastenmielisin.

– Siltikin, sinä hetkenä kun kuulin asiasta, päällimmäinen tunne oli rakkaus ja halu saada oma lapsi kainaloon. Sanoa hänelle, että kaikki järjestyy. Vihan tunteet, ne tulivat vasta jälkeen päin.

Tässä jutussa seksuaalirikoksen tehneen miehen äidistä käytetään nimeä Kaija.

Äiti itse olisi valmis kertomaan tapahtuneesta kasvoillaan ja oikealla nimellään, mutta uhrien ja perheen lähipiirin suojelemiseksi tässä jutussa käytetään toimituksen ja äidin yhteisellä päätöksellä muutettua nimeä.

Yksi teko leimaa myös vanhemmat

Yhden ihmisen tekemä rikos jättää pitkät varjot niin hänen oman perheensä kuin rikoksen uhrin elämään.

Rikoksen tekijän läheisten asema jää kuitenkin usein paitsioon, vaikka he ovat kokeneet valtavan, koko elämän perusteita järkyttävän tapahtuman.

Avun saamista vaikeuttaa erityisesti kaksi asiaa: rikoksista puhuminen on edelleen valtava tabu, mutta samalla erilaiset palvelukanavat on rakennettu tukemaan ja antamaan apua rikoksen uhreille.

– Keskustelu kääntyy hyvin helposti siihen, että entäpä rikoksen uhrit. On täysin selvää, että rikoksen uhrit tarvitsevat kaiken mahdollisen avun ja tuen, mutta se, että apua tarjotaan myös rikoksen tehneen läheiselle, ei ole rikoksen uhreilta pois, Kriminaalihuollon tukisäätiön lapsi- ja läheistyön vastaava ohjaaja Noora Alanen sanoo.

Tekijänkin omainen voi traumatisoitua

Kun kyseessä on seksuaalirikos, sen käsittely on monta astetta tavallista vaikeampaa. Seksuaalirikokset herättävät voimakkaita tunteita, ja niiden asiallinen kohtaaminen voi olla vaikeaa jopa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.

– Seksuaalirikoksen tehneen läheinen voi kohdata ammattilaisilta pelkästään kauhistelua tai päivittelyä siitä, mitä on tapahtunut. Se johtaa siihen, että rikoksen tehneen läheinen miettii tarkasti, kenelle ylipäätään uskaltaa ja haluaa asiasta puhua, Alanne sanoo.

Myös Kaija huomasi, miten vaikea apua oli saada. Hän kävi kerran puhumassa tapahtuneesta kotipaikkakuntansa terveyskeskuksessa työskentelevälle psykiatriselle sairaanhoitajalle. Kokemus oli kaikkea muuta kuin kannustava ja lohduttava.

– Kun menin paikalle ja kerroin, mitä on tapahtunut, hoitajan silmät suurenivat ja hän jäätyi täysin, eikä tiennyt mitä sanoa. Lopulta hän vain totesi, että kylläpä olet urhea, kun et ole kyyneltäkään tirauttanut. Sanoin, että kyllä tätä on itketty ja sen jälkeen en enää ammattiapua hakenut, Kaija kertoo.

Kaija itse työskentelee sosiaalialalla ja on ammattinsa takia saanut koulutuksen siihen, miten traumatisoituneita ja kovia asioita kokeneita ihmisiä pitäisi kohdata.

– Jo koulutuksessa pitäisi huomioida se, että vastaan voi tulla vakavia seksuaalirikoksia ja niihin on pystyttävä suhtautumaan oikein. Asiat on kestettävä ilman, että työntekijä itse kavahtaa asiakkaan tilannetta, hän sanoo.

Syyllisyys ja häpeä kulkevat aina mukana

Järkytyksen ja huolen lisäksi omaiset saavat yhden ihmisen tekemästä rikoksesta valtavan painolastin häpeää ja syyllisyyttä.

Tekohetkellä Kaijan poika oli päälle parikymppinen ja hän sai rikoksesta kovan tuomion, josta myös uutisoitiin.

Uutisotsikot ja nettipalstojen kommenttikentille kirjoitetut äkkiväärät mielipiteet lisäsivät Kaijan syyllisyyden tunteita.

– Googlasin ja luin joka ikisen uutisen ja mielipidekirjoituksen, mitä lapseni tekemästä rikoksesta kirjoitettiin. En suosittele sitä kellekään, mutta itselläni oli jokin vimma seurata sitä, mitä asiasta kirjoitettiin ja oliko kirjoittajien joukossa mahdollisesti tuttuja, Kaija kertoo.

Omaisten kokemaa häpeää lisää sekin, että pahimmillaan rikoksen tekijän vanhemmat leimataan syyllisiksi yhden ihmisen tekemään rikokseen.

Järkyttävien asioiden edessä moni kysyy: kuka on kasvattanut tällaisen hirviön? Millaisia tämän kauhean teon tehneet ihmisen vanhemmat oikein ovat?

Nämä kysymykset ovat tuttuja myös suorapuheiselle Kaijalle. Äitinä ja naisena hän joutui kohtamaan oman lapsen, joka on tehnyt toiseen ihmiseen kohdistuvan vakavan ja uhria vakavasti vammauttaneen seksuaalirikoksen.

– Kyllähän se rikos oli niin sanotusti astetta vastenmielisempi. Mietin jopa sitä, oliko siinä kyse naisvihasta. Yhä edelleen toivon, että olisipa se rikos ollut jotain muuta, koska seksuaalirikos leimaa koko elämän eikä siitä leimasta pääse koskaan eroon. Vankilassakin seksuaalirikoksen tehneet ovat vaarassa ja siksi he istuvat omilla osastoillaan, hän sanoo.

Kaija on kysynyt itseltään useita kertoja myös sen, kasvattiko hän lapsestaan hirviön.

Nämä kysymykset nousivat pintaan erityisesti silloin, kun pojalle tehtiin tuomioistuimen määräämä mielentilatutkimus. Siinä selvitetään rikoksen tekijän syyntakeisuutta ja käydään rikoksesta epäillyn elämänhistoria aina raskausajasta lähtien hyvin yksityiskohtaisesti läpi.

Vaikka pojan elämän, kasvun ja kehitysvaiheiden läpikäyminen oli työlästä, Kaija koki sen myös hyödylliseksi.

– Huomasin lapsen elämästä sellaisia asioita, joiden en olisi muuten ajatellut vaikuttaneen pojan elämään. Kaavakkeiden täyttäminen ja yksityiskohtaisiin kysymyksiin vastaaminen auttoi jäsentämään asioita ja löytämään kohtia, jotka vaikuttivat pojan elämään, päihteiden käyttöön ja rikokseen.

Kaijan selviämistä on auttanut sekin, että hänen muut lapsensa elävät hyvää ja tasapainoista elämää.

– Kyllä minä sitä ajattelin, että olen kasvattanut hirviön, mutta kun minulla on noita muitakin lapsia, eivätkä ne ole rikollisia, vaan he elävät aivan tavallista elämää, niin ei se syy voi olla kokonaan minun. Jos minä olisin kasvattanut lapseni väärin, muutkin lapseni olisivat samanlaisia.

Älä utele, vaan vie ruokaa

Kun Kaijan nuorimmat lapset olivat lopettaneet peruskoulun, he muuttivat tutulta paikkakunnalta pois. Muualla oli helpompi hengittää ja käydä kaupassa. Isommalla paikkakunnalla muut eivät tienneet heidän perheensä asioista.

Toipuminen on vaatinut aikaa, mutta myös luottamista siihen, että oma elämä kantaa. Kaijalle pahinta olisi, jos hän näkisi itsensä vain raiskaajan äitinä.

– Luin jokin aika sitten jutun naisesta, joka kertoi olleensa kymmenen vuotta raiskaajan äiti. Minä en todellakaan identifioi itseäni vain raiskaajan äidiksi. Olen edelleen sama ihminen kuin ennenkin eikä lapseni rikos määrittele minua ihmisenä, hän sanoo.

Noora Alanen sanoo, että rikoksen tehneen läheinen joutuu tasapainottelemaan jatkuvasti sen kanssa, miten ja kenelle asiasta voi puhua.

Rajaa ole helppo vetää. Jos perheen sisällä ei tapahtuneesta puhuta mitään, siitä tulee salaisuus, joka elää ja pulpahtelee pinnan alla.

– Kysyn yleensä sitä, mitä tapahtuu, jos esimerkiksi lapsi googlaa rikoksen tehneen nimen. Onko silloin reilumpaa, että tieto tulisi ensin perheeltä itseltään kuin muualta. Lisäksi lapset ovat niin fiksuja, että he aistivat, ettei kaikki ole hyvin, vaikka asiasta ei puhutakaan, Alanen sanoo.

Entä miten luottaa siihen, että ystävät kestävät kuulla, mikä perhettä on kohdannut? Kääntävätkö sukulaiset tai hyvät ystävät selkänsä silloin, kun heitä ehkä tarvittaisiin eniten? Miten kohdata ihminen, jonka läheinen on saanut rikostuomion?

– Älä utele liikaa ja kysele yksityiskohdista, vaan osoita tukea muulla tavoin. Vie ruokaa perheelle ja ylläpidä toivoa siitä, että jonain päivänä on helpompaa. Ei myöskään ole ystävien asia alkaa pohtia sitä, oliko tuomio riittävä vai liian vähäinen. Sitä varten meillä on oikeuslaitos, Alanen sanoo.

”Se on ollut yksi isommista kivuista”

Kaijan poika sai rikoksestaan kovan tuomion, mutta nykyisin hän on takaisin siviilielämässä ja työelämässä. Rikos kuitenkin kulkee jokaisen perheen jäsenen elämässä mukana.

Kaija ja hänen poikansa tyttöystävä hitsautuivat vuosien aikana yhteen ja he ovat auttaneet toisiaan eteenpäin.

– Välillä on tehnyt ihan sikakipeää ja on sattunut niin paljon, että olen itkenyt fyysistä kipua sikiöasennossa. Olen kantanut valtavaa huolta siitä, miten hitossa lapseni pystyy elämään tekonsa kanssa. Se on ollut yksi isommista kivuista.

Uusimmat

Fingerpori

comic