HYÖTYJUTUT

Löytämättömät helmet odottavat pohjoisen erämaissa – "Vaellus ei vaadi hurjaa kuntoa", vakuuttaa eräammattilainen, joka antaa tärpit vähemmän kolutuille reiteille

Jos et kaipaa väkijoukkoja ja eräilytaitosi ovat kunnossa, Pohjois-Suomi tarjoaa valtavan määrän vaihtoehtoja matkailuun. Jos päiväretkeily onnistuu, ei askel vaeltajaksi ole liian suuri, sanoo retkiopaskirjailija Jouni Laaksonen.
Jouni Laaksonen nimeää Lemmenjoen kultareitin yhdeksi pohjoisen löytämättömäksi helmeksi. Vaikka kansallispuisto onkin aika tunnettu, siellä on sellaista laajuutta ja tilaa, jota harva tajuaa, Laaksonen sanoo. Kuva: Jussi Leinonen
Jouni Laaksonen nimeää Lemmenjoen kultareitin yhdeksi pohjoisen löytämättömäksi helmeksi. Vaikka kansallispuisto onkin aika tunnettu, siellä on sellaista laajuutta ja tilaa, jota harva tajuaa, Laaksonen sanoo. Kuva: Jussi Leinonen

Mieli tähyää matkalle, mutta minne mennä, kun ruuhkaisia matkapaikkoja tulisi välttää?

Jos eräilytaidot ovat hallussa eikä rinkan roudaaminen pelota, tarjoaa Pohjois-Suomi runsaasti löytämättömiä helmiä innokkaille eräjormille ja -irmoille, sanoo tietokirjailija, eräopas Jouni Laaksonen.

Kun vilkkaammilla vaellusreiteillä maasto kuluu pahoin, toisissa pitkospuut puolestaan sammaloituvat, kun kulkijoita ei yksinkertaisesti ole.

Vaellus ei vaadi hurjaa kuntoa

Suomen Ladun Taloustutkimuksella viime syksynä teettämän tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista oli retkeillyt viimeisen vuoden aikana. Varsinkin päiväretkeily on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvattanut suosiotaan.

Vaeltamassa eli pidemmällä yön yli retkellä oli käynyt kuusi prosenttia vastaajista.

Kynnys siirtyä päiväretkeilijästä vaeltajaksi on Laaksosen mukaan turhan korkea.

– Vaellus ei ole kauhean vaikeaa eikä se vaadi hurjaa kuntoa.

Ikävyyksiä itselleen kerjää, jos ahtaa rinkkansa liian täyteen kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta ja laatii lisäksi turhan kireän aikataulun.

Silloin hajoavat jalat, olkapäät ovat tulessa ja retkestä menee nautinto.

– Moni aloittaa näin vaellusharrastuksensa ja vasta pikku hiljaa kokemuksen karttuessa oppii keventämään rinkkaansa ja suunnittelemaan omaan kuntoonsa realistiset päivämatkat.

Laaksonen vinkkaa keskittymään heti ensimmäisestä reissusta alkaen kahteen asiaan: rinkan tulisi painaa maksimissaan kolmasosan kantajansa massasta, mutta mieluummin vähemmän, ja päivämatkaksi 10–15 kilometriä on oikein sopiva.

Tavallisella toimistotyöläisen kunnolla päiväretkeilyä aiemmin harrastanut voi Laaksosen mukaan vallan mainiosti lähteä vaellukselle.

Silti on syytä valita hyvin merkitty reitti, jos on lähdössä ensimmäisille vaelluksilleen eikä luottamus omaan suunnistamiseen ole hyvä.

Sammaloituneilla reiteillä voi vastaan tulla vaikka karhuja

Laaksonen itse on retkeillyt pienestä pitäen. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi, mutta heittäytyi täysipäiväiseksi eräoppaaksi, -toimittajaksi ja -kirjailijaksi jo reilut 20 vuotta sitten.

Laaksosen 17. opaskirja Pohjois-Suomen vaellusreitit ilmestyi huhtikuussa.

– En kuvitellut, että saan tällä elätettyä itseni, mutta niin vain olen tehnyt.

Suomen ehkä aliarvostetuin pitkä vaellusreitti on Laaksosen mukaan Tonkohuikonen eli UKK-retkeilyreitin Puolangan osuus.

Tosin niin harva patikoi kyseistä reittiä, että syrjäisemmillä osilla saa olla tarkkana, että pysyy reitillä.

– Opasteet ovat sen verran heikommalla tolalla, että vaellukseen pitää asennoitua hieman eri tavalla kuin suositummilla reiteillä. Mutta jos haluaa omaa rauhaa, siellä ei varmasti tapaa kyllä ketään.

Paitsi ehkä metsän oikeita asukkaita.

Hetta-Pallas-reitillä Vuontiskeron rinteellä on tilaa vaeltaa. Kuva: Jouni Laaksonen
Hetta-Pallas-reitillä Vuontiskeron rinteellä on tilaa vaeltaa. Kuva: Jouni Laaksonen

Laaksosella on takanaan tuhansia vaelluskilometrejä, mutta Puolangan Kuirivaara on tähän mennessä ainoa paikka, jossa hän on törmännyt ihka elävään suurpetoon eli karhuun.

– Kokemus oli hieno enkä vaihtaisi sitä pois, mutta hyräilin ja viheltelin viimeiset kaksi kilometriä laavulle, jottemme vahingossa törmäisi toisiimme uudelleen hämärtyvässä illassa, Laaksonen kertoo.

Edellisen kerran Laaksonen kävi tarkistelemassa pätkiä Tonkohuikosesta viime syksynä. Tuolloin esimerkiksi Kuirivaaran pohjoisosissa reitillä oli runsaasti kaatuneita kuusenrunkoja.

– Kiipeily ja kiertely ei ollut liian työlästä päivärepun kanssa, mutta raskaamman rinkan kanssa olisi ehkä hatuttanut.

Vaikka reitillä oli Laaksosen mukaan surullisia avohakkuunäkymiäkin, hienojen osien suhde tylsempiin oli hyvä.

– Muistetaanpa, että itse Karhunkierroksestakin kymmenesosa on tylsiä hakkuuaukeita, taimikoita ja nuorta metsää.

Talousmetsät kelpaavat koiranulkoilutukseen

Pohjois-Suomen suurimmaksi aarteeksi Laaksonen listaa Lapin mittaamattomat selkoset ja erämaat.

– Meillä on hienoja merkittyjä reittejä, mutta jos suunnistus- ja leiriytymistaitoja on, kannattaa lähteä vain kävelemään. Mahtavia maisemia löytyy ja on hienoa, kun vaan kulkee ja kalastelee siellä ja täällä, hän sanoo.

– Metsätiet ja talousmetsät ovat ihan sopivia koiranulkoilutuspaikkoja, mutta pidemmällä vaelluksella kaipaan itse hieman toisentyyppistä maisemaa.

Löytämättömiä helmiä löytyy silti myös merkittyjen reittien varrelta.

– Vaikka esimerkiksi Lemmenjoen kultareitti onkin aika tunnettu, siellä on sellaista laajuutta ja tilaa, jota harva tajuaa, Laaksonen sanoo.

Lemmenjoen tekee erikoiseksi kansallispuistoksi se, että sen sydänmaille voi matkustaa jokiveneen kyydissä. Kuva: Jussi Leinonen
Lemmenjoen tekee erikoiseksi kansallispuistoksi se, että sen sydänmaille voi matkustaa jokiveneen kyydissä. Kuva: Jussi Leinonen

Oma suosikki on UKK-puisto

Kokeneen eränkävijän oma suosikki on Urho Kekkosen kansallispuisto. Siellä on sekä merkittyjä reittejä että merkitsemättömiä mutta vankkoja polkuja. Kaikkiaan Laaksonen on tehnyt toista sataa vaellusta.

– Varmaan neljäsosa omista vaelluksistani on suuntautunut UKK-puistoon. Nykyään kun menen sinne, en enää juuri kulje perusreittejä.

Myös Kevon ja Haltin merkityt reitit keräävät Laaksoselta kehuja.

– Jos laajennetaan merkittyjen reittien ulkopuolelle, sitten on Vätsäri ja Muotkatunturi ja kymmenen muutakin, jotka voisi mainita. Mutta varoitan, että vaeltamiseen voi jäädä koukkuun.

Vanhat tututkin paikat saattavat lyödä kokeneen kulkijan joskus ällikällä. Laaksosen mukaan sama paikka, joka ei välttämättä näytä kovin kummoiselta talvella, saattaa näyttää upealta ruskan väreissä.

Kaikki riippuu hetkestä.

Jutussa on käytetty lähteenä haastattelun lisäksi Jouni Laaksosen kirjaa Pohjois-Suomen vaellusreitit (2020).

Edit 20.5. klo 11: juttuun on lisätty kartta.

Pohjoisen vaellusreittejä

Lemmenjoen kultareitti, Inari, 54 km. ”Ikimetsää ja avotunturia. Lemmenjoki on aika tunnettu, mutta siellä on silti sellaista laajuutta ja tilaa, jota harva tajuaa.”

Tuntsan UKK-reitti, Salla ja Savukoski, 73 km. ”Vähän tunnettu, mystinen erämaa. Loistava kohde, vaikka reiteille saattaa olla hankala löytää. Mutta perillä saa taatusti omaa rauhaa.”

Pyhä-Luosto, Sodankylä, 33 km. ”Pyhiä paikkoja ja Suomen syvin kuru. Jos Hetta-Pallas tuntuu liian pitkälle, Pyhä-Luosto tarjoaa vähän samanlaista tunnelmaa ja tunturijonoa.”

Korouoma, Posio, 28 km. ”Huikean komea rotkolaakso. Olen käynyt Korouomassa aiemmin ja uudelleen viime syksynä. Se jätti taas sellaisen vau-elämyksen.”

Hossan kansallispuisto, Suomussalmi. Esimerkiksi Peranka-Hossa-reitti 74 km. ”Suomalaista sielunmaisemaa. Päiväretkeilijöiden suosikki, mutta hyvä myös vaeltajille. Kun lähtee aikaisin, saa vaeltaa tovin ennen ruuhkaa.”

Lähde: Eräopas Jouni Laaksonen

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.12.2020