HYÖTYJUTUT

NHL-toivot Aku ja Aatu Räty hioivat junnuina kiekkokuvioita kahdestaan saunassa – Veljeksille tyypillinen keskinäinen kilpailu vähän kaikessa on opettanut pärjäämään

Sisarusten välinen taistelu ärsyttää vanhempien korvia, mutta lapsille se voi olla myös voimavara elämässä. Jääkiekosta tutussa Rädyn perheessä pikkuveli Aatu oli pitkään altavastaaja eri urheilulajeissa ja oppi häviämään. Isoveli Aku on joutunut nöyrtymään vasta viime vuosina, mutta Aatu kestää mielestään edelleen paremmin tappioita. Jos toinen tuntee, että veljeä kohdellaan epäreilusti, puolustusreaktio herää.
Aatu Räty (oik.) sanoo, että Aku on usein hänelle töykeämpi kuin muille pelaajille. Aku myöntää, ettei uskalla antaa heille yhtä tiukkaa palautetta kuin pikkuveljelle. Kuva: Pekka Peura

Sisarusten välinen taistelu ärsyttää vanhempien korvia, mutta lapsille se voi olla myös voimavara elämässä. Jääkiekosta tutussa Rädyn perheessä pikkuveli Aatu oli pitkään altavastaaja eri urheilulajeissa ja oppi häviämään. Isoveli Aku on joutunut nöyrtymään vasta viime vuosina, mutta Aatu kestää mielestään edelleen paremmin tappioita. Jos toinen tuntee, että veljeä kohdellaan epäreilusti, puolustusreaktio herää.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Forssan Lehden jutut.

Uusimmat

Fingerpori

comic