HYÖTYJUTUT Lounais-Häme

Perinteet pysyvät välillä taipuen

Perinteet elävät pääsiäisen vietossa vahvoina, mutta kaavojakin murretaan yhä useammin. Vaikuttaa siltä, että pääsiäinen ei ole aina samannäköinen eikä aina edes saman makuinen tai -hajuinen vuodesta toiseen. Toisaalta tuttuja elementtejä ja perinteitä halutaan samalla pitää yllä.

-Mitä itse olen ihmisten kanssa keskustellut, useimmat sekoittavat pääsäiseen uutta ja vanhaa. Ruokapuolella esimerkiksi lampaan lisukkeeksi tehdään salaatteja. Samalla tavalla sovelletaan myös koristeluissa, Tammelan Marttojen puheenjohtaja Erja-Liisa Lähde kertoo.

Tammelan seurakunnan keittiötä emännöivä Katriina Länsikylä koristelee kodin pääsiäiseksi, mutta ei aina samalla tavalla. Esimerkiksi rairuohoa ei tänä vuonna ole kasvatettu.

-Sen sijaan toin koivunoksia sisälle ja ne alkavat olla pian silmuilla. Keltaista, vihreää ja tipuja pitää tietysti olla pääsiäisenä.

Pääsiäispöytään kotona pitää saada aina perinneherkkua, munamakkaraa.

-Sitä oli meillä kotona jo kun olin lapsi. Nyt omatkin lapset jo kyselevät, että saahan sitä taas pääsiäisenä, Länsikylä kertoo.

Sen sijaan perinteinen lammas pysyi Länsikylälle pitkään hieman vieraampana herkkuna.

-Aiemmin olen sitä jopa hieman karttanut. Pari vuotta sitten kuitenkin ”löysin” lampaanlihan ja nykyään meillä syödään sitä muulloinkin kuin pääsiäisenä.

Tammelan Marttojen puheenjohtaja Erja-Liisa Lähde haluaa pääsiäisenä kotiin leinikkejä. Maljakossa on tällä hetkellä myös omenapuun oksia ja pöydällä kukka-asetelma.

-Kodin koristelu pääsiäisenä on tullut minulle vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Haluan koristella pääsiäisen ja käytän siihen mielelläni aikaa, Lähde kertoo.

Perinteet näkyvät etenkin ruokapöydässä.

-Mämmiä pitää olla pääsiäisenä. Itse nautin mämmini kermalla.

Kaikki eivät mämmiä siedä, mutta martoilta löytyy vinkki siihenkin, millä perinneherkkuun tottumattoman saa syömään ainakin osan ropeesta.

-Itse laitoin viime vuonna mämmiä kakkuun. Kaikki pitivät siitä, jopa he jotka eivät mämmiä muuten syö, Lähde kertoo.

Koijärven päiväkodin ja koulun lapset ovat valmistautuneet pääsiäiseen ainakin askartelemalla. Muutama viikko takaperin koululle tuotiin myös kahdeksan kananmunaa, jotka asetettiin hautomakoneeseen. Kuluvalla viikolla koitti odotettu hetki, kun kahdeksan keltaista piipittävää tipua kuoritui munista.

-Pyysimme koululaisilta nimiehdotuksia pienille tipuille. Näistä arvottiin kahdeksan ja niiden mukaan poikaset nimettiin, kertoo opettaja Heini Liukkonen Koijärven koululta.

Päiväkodin lapsista ainakin Emma Torkkelille kananpojat ovat tuttuja jo kotoa. Emma ei siis juuri hätkähtänyt, kun pieni tipu kävi nokkaisemassa häkkiin työnnettyä sormea.

Emma odottaa muiden lasten tavoin kovasti pääsiäistä. Yhtä asiaa hän odottaa erityisen paljon.

-Äiti lupasi, että hän piilottaa suklaamunia eri paikkoihin ja meille järjestetään sisällä ja ulkona munanmetsästystä. Löydetyt munat saa sitten syödä, Emma kertoo. FL

 

 

Uusimmat

Fingerpori

comic