Kaupallinen yhteistyö

Sutela, Wickström ja Björklund suomalaisen standupin synnyinkaupungissa

Heli Sutela
Heli Sutela

Hämeenlinnalla on aivan oma paikka koomikko André Wickströmin sydämessä. Vuonna 1999 hän nimittäin esiintyi ensimmäisen kerran suomeksi Riku Suokaksen komediaklubilla Hämeenlinnassa.

– Hämeenlinnaa voi hyvällä omallatunnolla kutsua suomalaisen standupin synnyinkaupungiksi. Helsingissä vakituiset standup-klubit aloittivat paria vuotta myöhemmin, Wickström muistelee.

Hämeenlinna onkin ollut kahden vuosikymmenen aikana tuttu keikkakaupunki Wickströmille.

Standupin alkuajoista Wickströmillä on paljon hauskoja muistoja. Koomikot olivat tuoreita, mutta niin oli yleisökin. Aina yhteisen sävelen löytyminen ei ollut itsestäänselvää.

– Ihmiset kuuntelivat tarkkaan, mutta eivät nauraneet ääneen. Keikan jälkeen oli tosi erikoinen fiilis. Ajattelin silloin, että he vihasivat juttujani.

– Kunnes myöhemmin joku yleisöstä tuli vuolaasti kehumaan esitystä. Vastasin siihen, että no mikset nauranut ääneen?!

 

Suomen suosituimpiin koomikkoihin lukeutuva André Wickström ponnisti standup-klubeilta maanmaineeseen television kautta ja se työllistää häntä edelleen.

Televisiossa ja standup-keikoilla hänen huumorinsa eroaa selkeällä tavalla.

– Keikoilla haluan puhua oikeista asioista, oikeasta elämästä. Telkkarissa minulle on käsikirjoitettu rooli.

André Wickström, Heli Sutela ja Jack Björklund Verkatehtaan Vanaja-salissa 31.1. kello 19.

Tällä hetkellä eletään aikaa, jolloin etenkin sosiaalisessa mediassa loukkaannutaan aivan pienimmästäkin asiasta. Loukkaantumisen ajan voisi kuvitella olevan vaikeaa aikaa koomikoille, mutta Wickström ei välitä siitä.

– Ajat muuttuvat. Ne asiat, joille ennen naurettiin, ovat niitä joista nykyisin loukkaannutaan ja nostetaan meteli.

– Minä olen sitä mieltä, että kaikelle pitää voida nauraa. Täytyy vain olla selkeä ja valita yleisönsä oikein. Jätkien mökkireissulla voi heittää erilaisia juttuja kuin sukulaistädin 80-vuotispäivillä.

Wickström tunnetaan huolitellusta tyylistään. Häntä ei näe keikalla villapaidassa ja lönöttävissä farkuissa, vaan hänellä on aina puku ja tukka siististi taakse suittuna.

Tämä suomenruotsalaista menestyjää karrikoiva lavatyyli on tarkkaan harkittu.

– Silloin voi heittää ronskimpaa läppää, kun tyyli on korostetun siisti.

 

André Wickström palaa Hämeenlinnaan Verkatehtaalle tammikuun viimeisenä päivänä. Tuolloin lavalle nousevat hänen lisäkseen Heli Sutela ja Jack Björklund.

Standup-iltojen suola on se, että koomikot keskenään ovat erilaisia. Silloin huumorikin on moniulotteisempaa.

42-vuotiaalla Andrélla on 5- ja 7-vuotiaat lapset, kun taas Sutelalla ja Björklundilla on erilaiset elämäntilanteet.

Wickström kertoo, että perhearkea pöyhimällä löytyy paljon huumoria, ainakin kun sen rinnastaa vaikka sinkkuelämään.

– Mutta ei omista lapsista kannata hirveän paljon vitsejä vääntää, eivät ne avaudu yleisölle. Lapset ovat kuin pieruja – vain omat kiinnostavat, Wickström nauraa.

 

André Wickström, Heli Sutela ja Jack Björklund Verkatehtaan Vanaja-salissa 31.1. kello 19.

Liput 26 euroa. Hinnat sisältävät käsittelykulut. Lisätietoa Verkatehtaan lipunmyynnistä
Liput: Verkatehtaan lippukauppa, Paasikiventie 2, Puhelin: 0600 16060 (0,76 €/min + pvm), avoinna ma-pe klo 9-19, la klo 12-17