Kaupallinen yhteistyö

Talo kaupaksi viikossa

Kun forssalaiset Alli ja Heimo Uutela laittoivat omakotitalonsa myyntiin, he arvelivat, että hyvin pidetty talo on helppo myydä. Yllätys oli silti melkoinen, kun OP Koti Forssan kautta myyty talo meni kaupaksi vain reilussa viikossa.

Forssan Vieremässä sijaitsevan omakotitalon pihalla on ilmassa haikeutta sekä innostusta tulevasta.

– Olemme asuneet tässä 37 vuotta. Alli tilasi talon minulta ja pakkohan se oli rakentaa, kun hän niin kauniisti pyysi, Heimo Uutela naurahtaa.

Päätös talon myymisestä ei syntynyt äkkiä, vaan asiaa hauduteltiin pikkuhiljaa.

– Eniten meitä huoletti nuo portaat. Niiden kanssa ei ole vielä ongelmia, mutta kun ikää kertyy, niin on helpompi asua yhdessä kerroksessa. Ja onhan 120 neliöitä hieman liikaa meille kahdelle.

– Kun lopulta otimme yhteyttä OP Koti Forssaan, kaikki kävi todella nopeasti. Ensimmäinen katsoja ihastui taloon ja reilussa viikossa se oli jo myyty, Alli Uutela ihmettelee.

Tämä tuntuu kodilta

Ostajan löydyttyä Allin ja Heimon oli aika ryhtyä katselemaan uutta asuntoa itselleen.

– Etsimme ensin kerrostaloasuntoa, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän. Kiersimme monessa kohteessa, kunnes OP Koti Forssan kiinteistönvälittäjä Tero Rämö ehdotti, että lähtisimme katsomaan aivan vanhan talomme lähellä sijaitsevaa 71 neliöistä rivitaloasuntoa, Alli kertoo.

– Tero todella tiesi, mitä etsimme. Asunto tuntui jo ensikäynnillä kodilta. Ei siinä sitten kauan jahkailtu, kun teimme tarjouksen, Heimo täydentää.

Uuteloiden asuntokaupat konkretisoituvat tulevana viikonloppuna, kun he saavat uuden kotinsa avaimet.

– Sitten alkaa muuttosouvi. Olemme jo pakanneet ja karsineet tavaraa, mutta hommaa riittää silti varmasti, Heimo ja Alli kertovat yhdessä.

Kysellen ja kuunnellen

Talokauppojen myötä Allin ja Heimon elämässä alkaa uusi elämänvaihe.

– OP Koti on hoitanut kaikki todella luonnikkaasti ja olemme innoissamme uudesta kodista. Samalla viime viikot ovat olleet melkoista tunteiden vuoristorataa, Alli kertoo.

– Olemme onnellisia, että talo meni niin nopeasti kaupaksi, mutta luopuminen on haikeaa. Kun on itse rakentanut talon ja kasvattanut siinä kaksi lasta, niin tunneside on vahva. Mutta eiköhän se tästä, kun pääsemme kantamaan tavaroita uuteen kotiin, Heimo sanoo.

Allin ja Heimon mukaan iso kiitos kuuluu Terolle, joka on ymmärtänyt, miten iso muutos tämä on pariskunnan elämässä.

– Tero on mies paikallaan. Hän ei kertaakaan olettanut mitään puolestamme, vaan kysyi ja kuunteli mitä haluamme ja missä tahdissa haluamme edetä. Kaikkien kiinteistönvälittäjien pitäisi olla kuin hän, Alli sanoo.