Kolumnit

105 päivää

Kuva: Seppo Pessinen
Kuva: Seppo Pessinen

Kun Stalin yritti taivuttaa Suomen neuvottelijoita lokakuussa 1939 suostumaan mm. rajan siirtoon 70 km Karjalan kannaksella, oli hän sanonut:

”Emme voi siirtää Leningradia, ja siksi raja täytyy siirtää.”

Ja niinhän siinä myös kävi. Virke on lainaus Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinanderin kokoamasta kirjasta ”Historian kosto: Suomen talvisota kehyksissään”.

Kirja on kooste Talvisotayhdistys ry:n järjestämästä, talvisodan päättymisen 75-vuotismuistovuoden aikana pidetyistä esitelmistä. Kirjassa 18 kotimaista ja kansanvälistä tutkijaa ja historioitsijaa selvittää Euroopan ja Itämeren alueen poliittista ja ideologista mutta myös taloudellista ilmapiiriä ja Suomen asemaa siinä. Tietysti talvisodan syntyyn oli myös kotimaisia syitä, mutta se oli osa muualla Euroopassa tapahtuneista päätöksistä.

Suomen puolustusvoimien tappiot talvisodassa olivat 66 406. Lähes 20 000 oli kaatuneita ja kadonneita. Haavoittuneita oli yli 43 000, joista pysyvän vamman sai lähes 23 000.

Lounais-Hämeen pataljoona oli vetäytynyt ankarasti taistellen Kannaksen läpimurron jälkeen Tammisuon kylän maastoon. Klo 5.30 ilmoitti pataljoonan komentaja komppanioilleen, että vahvistamattoman rauhansopimuksen mukaan sotatoimet lopetetaan 13.3. klo 11.00. ja että joukkoja vedetään n. kilometri taaksepäin. Aamulla alkoi vihollisen erittäin voimakas tykkituli, joka loppui minuutilleen klo 11, lukuun ottamatta joitakin yksittäisiä laukauksia. Tuli täydellinen hiljaisuus. ”Tunnelma oli kummallinen ja outo.” Tiedonkulku ei toiminut naapurilla kaikilta osin ja he ottivat yli 50 miestä kuudeksi päiväksi vangeiksi.

Pataljoonasta kaatui 124 miestä, haavoittui 245 ja katosi 66: 433 miestä oli jäljellä sotaan lähteneistä 850:stä. Sota jätti syvät jäljet.

Arvioitaessa sodan muita seuraamuksia, ei saa unohtaa niitä 430 000 karjalaista, jotka joutivat lähtemään evakkoon. Ei ole helppoa jättää pakosta kotiseutuaan, kotia, läheisten hautoja ja elämisen kulttuuria.

Omassa asuinympäristössäni – sotien jälkeen – oli viitisentoista omakotitaloa. Niissä asui neljä sotaleskeä lapsineen, sodasta selvinneet miehet olivat talvisodan sotainvalideja: naapurin Kalevilta meni jalka, Kostilta oikea käsi ja isän vasen käsi vammautui pysyvästi.

Marraskuun 17. 1940 kokoontui 9 sotainvalidia perustamaan Sotainvalidien Veljesliiton Jokioisten alaosastoa. Kosti Filppula valittiin johtokuntaan, jossa hän toimi 42 vuotta vpj:na ja puheenjohtajana. Isäni valittiin johtokunnan varajäseneksi ja Kalevi Seutu varatilintarkastajaksi.

Vammoistaan huolimatta he saivat Roimalanmäkeen valmiiksi elokuussa -46 omakotitalot. Silloisten lainaehtojen mukaan heillä oli edessään 36 vuoden velat. Mutta uskoa tulevaisuuteen oli.

Kirjoittaja on Forssalainen maakuntaneuvos ja jokioislaisen talvisodan invalidin poika.

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic