Kolumnit

Aristoteleen haamua hätistämässä – Luovuus on yhtä kuin ongelmanratkaisutaito

Kuva: Tuomela Tapio
Kuva: Tuomela Tapio

Sain idean, vaan miten sanoisin tämän toistamatta itseäni tai kuulostamatta kliseiseltä ja tylsältä ja vieläpä niin, etten kuulostaisi keneltäkään muulta? Entä tarvitaanko työtäni ylipäätään vai onko kaikki silkkaa ajanhukkaa? Dilemma on samaan aikaan ahdistava mutta myös äärimmäisen tuttu. Hei Mihály Csikszentmihályi, missä viipyy flow?

Luova työ on ristiriitaista, ja se on vallitseva tila, jonka kanssa on pystyttävä elämään, mikäli haluaa tehdä yhtään mitään omaa. On siis toisaalta pakottava tunne siitä, että pitää ilmaista itseään, olemassaolemistaan ja ajatuksiaan jollain tapaa, mutta tätä tunnetta suitsii samaan aikaan vastakkainen ajatus siitä, ettei mikään kannata, sillä kaikki on jo kerrottu ja tehty.

Onnekas on se, jolla tämän jaakobinpainin voittaa tunne halusta ilmaista, ja tilannetta ikävästi häirinnyt sisäinen kriitikko on onnistuttu pakottamaan nurkkaan häpeämään. Kovin usein kuitenkin tekijä ihan itse laittaa häpeä-ämpärin omaan päähänsä, ja siellä varovasti kuulostelee oman äänensä kaikua, että josko sittenkin uskaltaisi kuiskailla sieltä ämpärin reunan alta jotakin.

Tosiasia on se, että kaikki tarinat on jo kerrottu, ja kertomuksen ikiaikainen perusrakenne on narratologien moninkertaisesti todentama tosiasia.

Elokuvateollisuudessa tämä ei tunnu häiritsevän, niin paljon on samojen käsikirjoitusten variointia, jatko-osia ja sankarin matkan kertomista uudelleen ja uudelleen – miksi siis kenenkään muunkaan luovan toimijan pitäisi ottaa Aristoteleen haamusta apinaa olkapäälleen?

Aina voikin ajatella, että luova ihminen on jokaisella kerralla erilainen, jokaisella kerralla uusi, toisenlainen kuin kukaan muu aiemmin. Samoin vastaanottaja on aina jollakin tapaa eri, ainakin eri tilanteessa. Tästä näkökulmasta voisi ajatella, etteivät tarinat lopu maailmasta, sillä ne eivät sittenkään ole koskaan samoja, jollei ilmaisija oikeasti plagioi itse aiemmin vastaanottamaansa.

Aaro Hellaakosken Hauen laulussa inspiraation tavoittelu saa hauen nousemaan kuusen latvaan. Luovuutta ruokkivia elementtejä pitäisi siis olla olemassa; niitä, jotka vaimentavat sisäiset kriitikot ja päästävät tekijän hieman helpommalla. Luovuuden tutkijoidenkin mukaan luovuutta voidaan jopa opettaa – ainakin siihen voidaan rohkaista.

Ihmiskunnan kehitys pysähtyy, mikäli ajatus luovuudesta koetaan turhaksi. Luovuus on yhtä kuin ongelmanratkaisutaito.

Eteenpäin katsovassa maailmassa kannattaa siis antaa lupa ajatella uudella tavalla, vaikka ajattelija käyttäisikin rakennelmassaan jo olemassa olevia, tuttujakin palikoita.

Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon 
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Uusimmat

Fingerpori

comic