Kolumnit

Elämän mysteeripenkki

Kuva: Tuomela Tapio
Kuva: Tuomela Tapio

Kun kuluu vuosia tai itse asiassa useimmiten vuosikymmeniä, ilmestyy kodin pihaan mysteeripenkki. Joskus se valtaa koko takapihan mutta joskus se on vain pieni kukkapenkin reuna; merkillinen perennamaa. Olennaista on, että mysteeripenkistä kasvaa sellaista, mitä siihen ei ole istutettu. Enkä tarkoita rikkakasveja, vaan jotakin odottamatonta ja yllättävää.

Minun kotini mysteeripenkki on rohkeasti etupihan paraatipaikalla. Siihen on ruusujen, alppiruusujen, liljojen ja pikkutalvion lisäksi yllättäen ja pyytämättä ilmestynyt ainakin kärhö, malva, kuusi, tuomipihlaja, lemmikkejä ja aronia sekä joitain itselleni vielä aivan tunnistamattomia lajikkeita.

Ihmiselle taitaa käydä samoin. Jokin itsessä muuttuu ja samalla muuttuu tuttu ja turvallinenkin, ainakin vähän. Kyse voi olla taidosta tai ominaisuudesta, kiinnostuksen kohteesta tai kokonaisesta arvosta. Prosessi voi olla pitkä tai sitten kaikki tapahtuu yhtäkkisesti. Joku vaihtaa ammattia, joku jopa puolisoa, joku keksii uuden harrastuksen tai luopuu erityisen kuluttavista toiminnoista elämässään. Joku taas yrittää sitkeästi kitkeä uudet alut, koska pelkää muutosta.

Totuus on, että vastarakennettu piha-alue on harvoin kaunis, samoin harvassa ovat lapsinerot. Useimmat asiat vaativat kypsymistä ja kypsyttelyä. Eläminen keskeneräisyyden kanssa on toki hankalaa, mutta mysteeripenkin kanssa siitä tulee hyve.

Itse olen antanut sekä pihan että henkisen mysteeripenkkini rehottaa. Mitä siitä, jos kukkamaa valtaa osan nurmikkoa? Mitä siitä, jos itse haluaakin tehdä toisenlaisia juttuja kuin aiemmin? Ehkä paras on vasta tulossa.

Olen pitänyt kirjoittamisesta aina, mutta nyt olen antanut uusien tekstimuotojen tulla. Suurin osa kirjoituksista on vasta kypsymässä, mutta osasta tulee totta – mysteeripenkistäni syntyi Petra Pan, lauluja kirjoittava minuuteni uloke, ja yllättäen omasta penkistäni löytyi myös elokuvakäsikirjoittaja. Muutos ei ole tapahtunut hetkessä, ja joskus pitää lisätä vähän lannoitetta, niin tässäkin tapauksessa. Kannustuksella saa harvoin aikaan huonoa tulosta.

Mysteeripenkissä piilee siis mahdollisuus. Toki, jos siellä on liikaa lajeja, voi luvassa olla myös hankaluuksia. Alkuperäisasukasta ei kannatakaan kokonaan kadottaa. En minäkään ole muuttumassa kokonaan ikuiseksi lapseksi, vaikka elämän mysteerimaasta hänet löysin. Annan hänen vähäsen kasvaa, mutta en liikaa. Missään nimessä en siirrä häntä kokonaan kompostin puolelle, sillä uskon, ettei itsestään löytyviä selittämättömiä lajeja kannata pelätä.

Uskalla sinäkin olla rohkea, ainakin muutaman rönsyn verran. Elämän mysteeripenkissä on tilaa.

 

Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic