Kolumnit

Elämäni kirjat ja kirjailijat, osa 1 – Kova kuin Kivi

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Kolumniperinteen rajoja uhmaten aion näissä teksteissäni silloin tällöin palata yllä olevan otsikon alle.

Kirjojen maailma on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Niiden vaikutus alkoi jo ennen kuin opin lukemaan. Äitini luki minulle usein kannetonta kirjaa, ainoata romaania, joka meillä oli. Tuo kirja oli Seitsemän veljestä.

Tuosta kirjasta tuli minulle myöhemmissä elämäni vaiheissa tärkeä kirja, ja sitä se on edelleen. Avaanpa sen mistä kohdasta tahansa, tajuntaani tulvii huikeaa kuvausta. Seuraava lainaus, jossa Kivi kuvailee avioon astuneen Timon hairahdusta, tuli esiin ensi avaamisella, sattumalta:

”Kerran, eräänä sunnuntaina lokakuun ja marraskuun rajalla, joutui mies taasen hieman harhateille, liittyi iloiseen hummaukseen Tammiston Kyöstin ja Karkkulan Aapelin pariin. Tammiston viileässä ullakkokammarissa he kallistelivat mustaa, kiiltävätä pulloa, haastelivat hartaasti, laulelivat ja halailivat armahimpina ystävinä. Niin he viettivät kaksi yötä ja päivää, hurraten ja lauleskellen ja huolettomasti heitellen hareita silmiänsä korkean kammion tuulisesta akkunasta ulos. Katselivat he yli lantaisen tarhan, yli kivisen mäen, yli peltojen ja niittyjen, aina Lemmilän kaukaiseen suohon, jonka kohdalla, ylhäällä pilvien rajalla, sinkoilivat joutsenet, kiertoilivat sinne, tänne muuttoretkellä eteläisiin maihin…”

Mikä maailma ja tunnelma avautuukaan noista muutamista lauseista! Teksti vilisee adjektiiveja , jotka myöhempi sanataidekäsitys on lähes pannaan julistanut. Kivi on ehkä syypää siihen, etten purematta nielaissut tuota minullekin aikoinaan tarjottua käsitystä, että oikean kaunokirjailijan pitäisi välttää niitä. Ilman noita kuvailevia määritelmiä Tammiston yliskamarin huikea meno olisi jäänyt minulta, pieneltä pojalta, tajuamatta, samoin kuin noiden kahden syksyisen päivän autio ja kuulas tunnelma.

Juuri Kivi on syypää siihen, että minusta tuli myös draaman kirjoittaja. Tajusin jo äitini lukiessa, että nuo seitsemän poikaa olivat kukin aivan omanlaisiaan ihmisiä. Jo kirjoittajaelämäni alkupuolella tajusin, ettei Kivi kuvaa veljeksiä sisältäpäin muutamaa lausetta enempää. Sen vuoksi veljekset ovat enemmän draaman kuin romaanin hahmoja. Draamassa ihmiskuva luodaan dialogin ja toiminnan avulla, ja aivan samoinhan on myös todellisessa elämässä. Me ”kuulemme” ainoastaan omia ajatuksiamme, muiden ymmärtämisessä on tyydyttävä siihen, mitä he tekevät ja sanovat ajattelevansa.

Ihmeen vähälle huomiolle on Seitsemän veljeksen tekstianalyyseissä jäänyt se, miten taitavasti Kivi käyttelee kerronnan sisällä preesensiä, ja luo sillä mielikuvan että kaikki tapahtuu tässä ja nyt.

Kivi olisi ollut loistava käsikirjoittaja, jos elokuva tai televisio olisivat olleet olemassa hänen aikanaan.

 

Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja.

Uusimmat

Näkoislehti

26.11.2020

Fingerpori

comic