Kolumnit

Ennen jakaantui nuoriso leireihin, nyt koko kansa

Kuva: Matti Taipale
Kuva: Matti Taipale

Yhteiskunnan rajaojan toisella puolella olivat ennen hirsitorppa ja tehdassali. Toisella puolella sijaitsivat pääkonttori, pankki, lyseo ja pappila. Jyrkimpinä vuosina saloissa liehuivat veren tahrimat punaiset ja valkoiset liput.

Enää ei ole samanlaista luokkajakoa. Nykyään karkea asetelma on perussuomalaiset vs. vihervasemmisto, tai jos haluatte, impivaaralaiset vs. kansainväliset liberaalit.

Kahtiajaon juuria voi tonkia suurten ikäluokkien ja niitä seuranneen vähän pienemmän sukupolven nuoruudesta.

Suomessa ei ollut varsinaista nuorisokulttuuria ennen rock’n’rollin läpimurtoa 1950-luvun lopulla. Tuolloinkin villitys jäi suppean lättähattujengin hulinaksi.

Toista oli 1960-luvun puolivälissä, kun nuoriso alkoi jakaantua rasviksiin ja poppareihin. Edelliset tapasivat olla suomalaiseen tangoon mieltyneitä ammattikoululaisia tai työläisiä. Jälkimmäiset olivat enimmäkseen oppikoulua käyneitä kaupunkilaisia, jotka sonnustautuivat pop-vetimiin ja kuuntelivat angloamerikkalaista pitkätukkamusaa.

Suomalaisen rockin historia Jee, jee, jee (WSOY 1998) kronikoi rasvisten eli rokujen tai raggareiden vihanneen poppareita siinä määrin, että kun brittiyhtye The Hollies esiintyi luumäkeläisellä tanssilavalla, paikalliset rasvaletit antoivat summittaisesti ulkomaanpellejen kuulla kunniansa: ”Saatanan svenssonit, menkää kotiinne!”

Hippipopparit puolestaan pitivät rasviksia juntteina.

Seuraavalla vuosikymmenellä monet hipit hurahtivat koukeroiseen progressiiviseen rockiin, avantgarde-taiteeseen ja eksistentiaaliseen kirjallisuuteen. Vastapuolella sellaisia pidettiin hevonsontana. Siellä vannottiin Irwinin, perjantaipullon ja V8-moottorin nimeen. Jatkoa seurasi, kun punk ja rockabillyn uusi aalto vyöryivät Suomeen noin vuonna 1978. Sen jälkeen oli tärkeää tietää, samaistuiko itse kukin Elvistä ja James Deania kumartaneisiin konservatiivisiin diinareihin vai muutosta vaatineisiin punkkareihin. Rintanapit ja muut heimotunnukset kertoivat paljon.

Vaikka varsinkin punk jakautui useisiin alakulttuureihin, suuri jakolinja oli tuttu. Toisella puolella olivat yksinkertaisia totuuksia arvostaneet säilyttäjät ja toisella ajan virtauksia seuranneet liberaalit.

Suoria johtopäätöksiä ja yleistyksiä on syytä välttää.

Jos oikeisto ja vasemmisto -jako alkaa olla historiaa, menneistä nuorisokulttuureista voi silti etsiä ainakin sivupolkuja, jotka johtavat nykyisen some-ajan vastakkainasetteluun. Malleja on omaksuttu ja siirretty sukupolvelta toiselle.

Dieselmersulla ajavan maahanmuuttokriittisen ilmastodenialistin voi ainakin löyhästi rinnastaa rasvikseen ja diinariin. Vegesafkaa ja globaalia ilmastovastuuta korostava fillaristi jatkaa puolestaan poppareiden, hippien ja punkkareiden perinnettä.

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.

Uusimmat

Näkoislehti

26.11.2020

Fingerpori

comic