Kolumnit @urjamedia.fi

Haluatko olla vanhus?

Kuva: Seppo Pessinen
Kuva: Seppo Pessinen

Joka kolmas (1521) urjalalainen on yli 65-vuotias ja heistä lähes joka toinen (701) on täyttänyt 75 vuotta. Luvut ovat viime vuoden lopusta, jolloin Urjalan väkiluku oli 4792. Valtaosa iäkkäistä elää omassa kodissaan loppuun saakka. Tehostetun asumisen piirissä on Esperin Reikonlinnassa ja Attendon Airanteessa 87 paikkaa, joista osa on vammaisille.

Kuluneen vuoden aikana olen paneutunut vanhustenhoidon historiaan ja nykytilaan sekä valtakunnallisesta että paikallisesta näkökulmasta kirjoittaessani Urjalan seudun vanhustenkotiyhdistyksen juhlakirjaa Hoivaa ja asuntoja. Yhdistys juhli juuri 50 vuotta kestänyttä toimintaansa. Se aloitti rakentamalla ensin vanhustentaloja, joista ensimmäiset valmistuivat 1974. Parissa vaiheessa niitä rakennettiin lisää. Yhdistyksen suurloikka oli palvelutalo Reikonlinnan rakentaminen vuosituhannen vaihteessa. Sen liiketoiminta myytiin vuosi sitten Esperille.

Vuonna 1442 kuningas Kristofferin maanlaki edellytti lasten huolehtivan vanhemmistaan. 1970-luvulla tämä velvoite poistettiin huoltoapulaista. Onhan vanha sanonta, että ”äiti hoitaa kymmenen lasta, mutta kymmenen lasta ei kykene hoitamaan äitiään”. Vastuu siirtyi enemmän kunnille toteuttajana ja valtiolle rahoittajana. Viime vuosina kunnat ovat ulkoistaneet laitoshoitoa. Niin teki myös Urjala. Se myöntää nyt tulosidonnaisen palvelusetelin.

Nykyään kukaan ei halua olla vanhus, mieluimmin ollaan senioreita tai ikäihmisiä. Vanhuspalvelulaki käyttää käsitettä ikääntynyt väestö eli iäkkäät. Jokainen haluaa elää pidempään. Puhutaan kolmannesta ja neljännestä iästä. Eläkkeelle siirryttäessä ollaan aktiivisia, matkustellaan, kalenterit täyttyvät ja on ainainen kiire. Suuret ikäluokat elävät tätä vaihetta. Heillä on myös vanhempiaan paremmat eläkkeet. Eräs tuttavani sanoi osuvasti: ”Niin kauan pitää mennä, kun lääkelaukku on pienempi kuin matkalaukku.”

Neljännessä iässä 80–85-vuoden paikkeilla krempat lisääntyvät ja hoidon tarve kasvaa. Avuksi tulevat kotipalvelut ja lopulta tehostettu hoito palvelukodissa. Dementia lisääntyy. Tietenkin on niin, että hoidon tarve on yksilöllistä ja sairastua voi jo nuorempanakin.

Kirjaa kirjoittaessa tuli selville, miten suhtautuminen vanhuksiin on muuttunut. Sanaketju vaivaistalo, köyhäintalo, kunnalliskoti, vanhainkoti ja palvelutalo kuvaa muutosta. Myös hoitokäsitykset ja -tavat ovat muuttuneet. Asumisoloissa on tapahtunut muutosta parempaan. Suomessa ei vielä olla tajuttu, mihin olemme menossa, kun vanhusten määrä kasvaa nopeasti. Myös siksi kirja oli kirjoitettava.

Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija.

Uusimmat