Kolumnit

Jos ei olisi ollut kirjastoja?

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Tuo kysymys on usein tullut mieleeni, kun olen ajatellut, miten suuri merkitys kirjastoilla oli oman elämäni suunnalle. Ensin kansakoulun pienen koulukirjaston, myöhemmin kunnan kantakirjaston vaikutuksesta.

Kantakirjastokin toimi siihen aikaan koululla, ja koululaisille annetusta jyrkästä lainauskiellosta huolimatta kävin siellä lainaamassa aikuisten kirjoja isoveljeni kirjastokortilla. Se ilo loppui siihen, kun savolaistaustainen johtajaopettaja ”Hemppa” Pennanen yllätti minut koulun eteisessä kirjanippu kainalossa, laski painavan kätensä olkapäälleni ja piti vakavan puhuttelun aiheesta: ”Mitä minnoon sanonna siitä lainaamisesta?”

Aikuisten kirjoissa oli siten kielletyn hedelmän maku, ja se ei suinkaan vähentänyt mielenkiintoani. Noihin aikoihin saattoi mieleeni tulla ensimmäisen kerran ajatus, että voisinko minäkin joskus kirjoittaa romaanin? Olihan opettaja Otto Talasmokin saanut sodan jälkeen julki oikean romaanin nimeltä ”Vanhan merimiesarkun salaisuus”. Se antoi hänelle kirjailijan statuksen lopuksi ikäänsä.

Olin melko tyypillinen tapaus sotavuosina syntyneiden maaseudun nuorten joukossa: Nuoruus niin sanotuissa hanttihommissa, sitten pakkolähtö etelään sen ihmisvirran mukana, joka myöhemmin sain nimen ”Suuri muutto”.

Syksyllä 1964 lähdettiin veli-Kallen kanssa työnhakuun sillä ajatuksella, että niin pitkälle mennään etelään, kunnes töitä löytyy. Niitä löytyi Lahdesta. Pian selvisi, että siellä oli suuri pääkirjasto ja useita pieniä sivukirjastoja. Lainauskortin sai viidellä markalla. Lainasin nipun kirjoja, mutta Enso-Gutzeitin ensimmäistä tiliä vartoessa loppuivat rahat, ja kun syötäväkin oli, niin luovutin korttini takaisin samaan hintaan. Muistan kirjastovirkailijan moniselitteisen ilmeen, kun esitin asiani. Saatoin ehkä olla ensimmäinen lahtelainen, joka vaihtoi kirjastokorttinsa leipään. Kuitenkin karaisin luontoni ja lunastin ensimmäisestä tilistäni uuden lainauskortin samasta kirjastosta.

Millaiseksi sisäinen maailmani olisi muotoutunut ilman kirjojen vaikutusta? Kirjastojen ansiosta saatoin hankkia luettavakseni oman maamme ja muunkin maailman suurten kertojien teoksia. Monien kirjailijoiden elämäkerrat opettivat näkemään, että oli olemassa taiteenlaji, jossa saattoi menestyä omilla luonnonlahjoillaan, ilman tutkintoja ja oppiarvoja. Kirjailija itse luo oman kielensä, sillä sitä ei kukaan muu pysty hänelle opettamaan. Kirjoittaminen on minulle työ, jossa saatan toteuttaa ominta itseäni. Siinä ammatissa ovat täydessä hyötykäytössä kaikki ne henkiset ominaisuuteni, joista ei tavallisessa arkielämässä näyttänyt olevan mitään hyötyä. Pikemminkin päinvastoin.

Joskus huomaan surevani sitä, ettei opettaja Pennanen ollut enää näkemässä sitä, kun kävin syksyllä 1989 luovuttamassa esikoisromaanini tekijänkappaleen Kyyjärven kirjastolle.

 

Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

30.3.2020

Uusimmat