Kolumnit

Jotain rajaa

Kuva: Lassi Puhtimäki
Kuva: Lassi Puhtimäki

Kuvitellaanpa tällainen tilanne. Naapuriini on muuttanut Tammelasta Jussi. Jostain typerästä syystä pillastun niin, että teen naapureille ja muillekin yleisesti tiettäväksi, millainen kelvoton ja epäluotettava kanalja, koirankuonolainen ja hevosvaras Jussi on ja että hänen olisi paras häipyä takaisin Tammelaan.

Korostan, että esimerkkini on silkkaa mielikuvitusta. Tietääkseni naapuriimme ei ole muuttanut ketään Jussia ja kaikki naapurimme ovat mitä parhainta ja kunnollisinta väkeä. Ja eipä kai tammelaisissakaan mitään vikaa ole, ei etenkään teurolaisissa… 

Mutta jos tarina olisi totta, mitä seuraisi? Epäilemättä Jussilla olisi hyvä syy haastaa minut käräjille. Jos yhtään ymmärrän, saisin myös tuomion kunnianloukkauksesta.

Voisin tietysti vedota, että vaahtoamiseni oli huumoria ja krouvia hevosenleikkiä. Lakipykälät ja niitä tulkitsevat tuomarit ovat sillä tavalla yksivakaisia, että selitykseni herättäisi todennäköisesti vain säälivää hymyilyä. 

Kansalliseen tapaan voisin myös väittää, että olin juovuksissa ja syyllinen olikin oikeastaan nauttimani alkoholi. Tokkopa se kelpaisi edes lieventäväksi asianhaaraksi.

Viimeisenä oljenkortena voisin tarttua perustuslakiin ja vedota sen takaamaan sananvapauteen. Ei säästäisi tuomiolta sekään perustelu. Sananvapaudellakin on rajansa, joita on vedetty mm. rikoslain avulla.

Sama rikoslaki, joka suojelee henkilökohtaista kunniaamme, suojaa myös kansanryhmiä kiihottamista vastaan. Lain tarpeellisuus on helppo ymmärtää, kun muistelemme hetken esimerkiksi 1900-luvun historiaa. 

Tilanne on mennyt kummalliseksi. Eduskunnassa pöyristytään ja puhemies palauttaa välittömästi järjestykseen, jos joku kansanedustaja epäilee toista edustajaa valehtelusta. Sen sijaan eduskuntapuheissa on näköjään täysin luvallista kolkutella ja mahdollisesti ylittääkin rikoslain määrittelemiä rajoja.

Oudolta tuntuu sekin, että eräs julkisuushakuinen kansanedustaja saa jo toisen tuomionsa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ennen vanhaan Arkadianmäelle hakeuduttiin lakeja säätämään. Nyt eräille edustajille näyttää olevan tärkeintä lakien rikkominen ja sulkien keräily.

Siihen aikaan, kun Suomessa oli vielä kommunisteja, poliisit olivat luokkavihollisen kätyrietä ja tuomioistuimet jakoivat luokkaoikeutta. Jossakin vaiheessa kommunisteille vastattiin: Jo riittää!

Viime aikoina oikealta laidalta on kuultu äänekkäitä väitteitä polposta eli poliittisesta poliisista. Myös valtakunnansyyttäjän ja oikeuslaitoksen kylkeen on yritetty lyödä poliittista leimaa.

Toimiva yhteiskunta perustuu luottamukseen, jota em. puheilla yritetään määrätietoisesti horjuttaa. Eiköhän olisi jo aika rohkeasti todeta, että rajansa kaikella ja että turha meuhuaminen saisi jo riittää?

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja jokamiesluokan kynäilijä.

Uusimmat

Näkoislehti

8.8.2020

Fingerpori

comic