Kolumnit

Juhannuskävelyä muistojen bulevardilla

Näin mittumaarina voi unohtaa opposition jälkiviisaat ajatukset koronasta ja siirtyä väistelemään viruksia muistojen bulevardille. Joulu ja lapsuus sekä juhannus ja nuoruus ovat täynnä unohtumattomia muistoja. Useimmista voi kertoa muillekin. Vuosikymmeniä sitten oli suurten ikäluokkien tapana telttailla juhannuksena. Tämä näkyi piikkinä maaliskuun syntyvyystilastoissa. Yöttömässä yössä oli jotain maagista, joka nostatti tunnelmaa – erityisesti teltassa.

Suurilla ikäluokilla ei ollut peruskoulua. Suurin osa sai kansakoulusta eväät elämälle. Ne, jotka läpäisivät tiukat pääsykokeet, saivat opit yhteiskoulusta, joka mahdollisti ahkerimmille tien aina akateemisiin opintoihin asti.

Jokioisilla sai yhteiskoulu perustamisluvan v. 1953. Kouluaikani rehtori opetti historiaa ja äidinkieltä – ainakin minua innostavasti. Sen lisäksi hän veti koulun näytelmäpiiriä. Taitavana henkilönä hän onnistui kokoamaan teatterille seitsemän veljestä. Hän oli dramatisoinut kohtauksen, jossa pojat päättävät lähteä lukkarin kouluun. Päätapahtumana oli kuitenkin veljesten herännyt kiinnostus naissukupuoleen. Männistön muorin Venla oli sytyttänyt veljeksiin – Lauria ja Eeroa lukuun ottamatta – tuliset tunteet. Sopua sulhasesta ei löytynyt ja viisi veljeksistä lähti kosimaan. Männistön muori heitti heidät ulos ja kohtaus päättyy veljesten arvioihin muorista.

Siinä tarina, jonka esitimme kunnan henkisissä kilpailuissa. Saavutimme toisen sijan, vaikka olimme ainoa näytelmäryhmä. Ratkaisijana oli FL:n kulttuuriin keskittynyt toimittaja. Hän ei ymmärtänyt teatteritaiteesta mitään. Mutta kuten aina kriitikot ja kansa ovat olleet hyvästä teatterista eri mieltä. Tästä osoituksena meidät kutsuttiin esiintymään Jokioisten Sotainvalidien Juhannusjuhlille. Olimme sitä mieltä, että meille riittävät yhdet harjoitukset, mutta tarvitaan kunnon kuiskaaja. Yleisöä oli useita satoja, kun aloitimme VPK:n vanhalla kentällä, kaikulavan ja tanssilavan välisellä kalliolla. Esitys meni hyvin, paitsi että Niemelän Aatun kuiskaukset kuuluivat melkein takariville asti. Aplodit olivat pitkät, joista ehkä 99,5% tuli siitä ilosta, että esitys päättyi ja loput sukulaisilta. Näin jälkikäteen arvioiden oli tulkintamme joukoturkkamainen, ilman räkää toki. Muu ohjelma oli tasokasta, mutta meidän ei tarvinnut maksaa juhliin pääsymaksua.

Kivi kertoo veljesten elonkaaren, niin minäkin; Juhanista tuli opettaja ja koulun johtaja, Tuomosta metsänhoitaja ja tehtaanjohtaja, Aaposta arvostettu diabeteslääkäri, Simeonista DI ja seutukaavoittaja, Laurista merkonomi ja ostopäällikkö, Timosta teknikko, kansanedustaja ja ay-pomo ja Eerosta kunnansihteeri ja hallintojohtaja.

Juhani ja Tuomo ovat jo siirtyneet suuremmille näyttämöille, ja muiden elämän päivät kallistuvat rauhaisasti alas illan lepoon.

Iloista Juhannusta!

Kirjoittaja on forssalainen maakuntaneuvos, joka sai viettää unohtumattoman juhannuksen 1962.

Uusimmat

Näkoislehti

7.7.2020

Fingerpori

comic