Kolumnit

Kääntämisen mahdottomuus – Kieli ja kansan mieli ovat tavallaan yhtä

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Mahdolliset lukijani ovat ehkä ihmetelleet eikö elämäni kirjoihin mahdu yhtään käännöskirjaa? Eikö joku maailmankirjallisuuden klassikko ohittaisi kevyesti kotimaisten mestarien teokset? Ehkä niin olisi, jos pystyisin lukemaan noita teoksia alkukielellä, jota ymmärtäisin yhtä hyvin kuin omaa äidinkieltäni.

Olen siinä uskossa ettei kaunokirjallisuutta yksinkertaisesti voi kääntää kaikkine vivahteineen vieraalle kielelle. Kieli ja kansan mieli ovat tavallaan yhtä, mutta jo oman maan sisälläkin on erilaisia murteita, joita eri murretta puhuvan on vaikea ymmärtää täydellisesti.

Mitenkähän on mahtanut kääntyä vaikkapa englanniksi kuvaus Leppäsen Preetistä, jota Linna luonnehtii seuraavasti: ”Preeti oli kartanon päiväläinen, hiljainen ja saamaton nahjus, jonka koko olemus koostui synnynnäisestä avuttomuudesta.”

Preeti oli nainut Hennan, kartanon kanapiian, joka peri äidiltään kaksi sulkasatoista kanaa. Preeti sai aiheen kehahtaa kyläläisille: ”Rupee oleen tota elukkaakin.” Kahden kynnykselle kakkivan kanan merkitys itsetunnon nostajana on saattanut jäädä anglosakseilta tajuamatta.

Esimerkin väärin ymmärretystä kääntämisen vapaudesta voisi ottaa vaikkapa Tuntemattoman sotilaan englanninkielisestä käännöksestä. Sotamies Vanhala sai Petroskoissa Veerukalta hauskan kutsumanimen Ylen Sankia Priha, joka karjalan kielessä tarkoitti kovin lihavaa poikaa.

Käännöksessä Vanhalasta on tehty ”Läski Typerys.” Entä mitä kääntäjä on ajatellut vääntäessään puhdasmielisen kapteeni Kariluodon ampumaan ketjusta pakenevan oman miehen?

Toki muutamat käännöskirjat ovat vaikuttaneet minuun sekä ihmisenä että kirjailijana. Jo murrosikäisenä lukemani Mihail Solohovin kirjasarja Hiljaa virtaa Don oli vaikuttava elämys. Steinbeckin pienoisromaani Hiiriä ja ihmisiä on mestariteos. En ole vielä oppinut kirjoittamaan yhtä ohutta kirjaa, sillä lyhyt teksti on aina vaikeampaa kirjoittaa kuin laveasti kuvaava.

Dostojevskin Rikos ja rangaistus on usein mainittu maailman parhaaksi romaaniksi. On hämmästyttävää että Dostojevskin ihmiskuva on kuin peili tämän ajan urbaaneille suomalaisille. Päähenkilö Raskolnikov tunnistaisi monissa nykyihmisissä itsensä, mutta Kiven veljekset katselisivat meitä suut ammollaan, nippu härjänvuotia olalla. Mutta Dostojevski kuvasikin suurkaupungin ihmisiä, Kivi nykyisin uhanalaista rotua eli syntyperäisiä maalaisia.

Jokainen romaani tai näytelmä on tavallaan kirjailijan ehdotus maailmankuvaksi. Leikitään yhdessä lukijan kanssa, että todellisuus on tällainenkin. Jos saisin valita maailman ja aikakauden jossa eläisin, haluaisin elää Nummisuutarien kylässä, asua Topiaksen ja Martan naapurissa ja harjoittaa kynätyötä omassa tuvassani kaikuvalla nummella. Jos maailma ahdistaisi, niin kutsuisin kylään kanttori Sepeteuksen ja suutari Topiaksen, ja nautiskelisin noiden rakastettavien pölvästien aitosuomalaisesta viisaudesta. Alkukielellä!

Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja.

Uusimmat

Näkoislehti

10.8.2020

Fingerpori

comic