Kolumnit

Kauppa kyllä kannattaa?

Kuva: Tuomela Tapio
Kuva: Tuomela Tapio

Kotimaanmatkailun ystävinä myös viime kesänä retkueemme piirsi harpilla karttaan kolmensadan kilometrin säteen, ja ympyrän sisällä matkattiin etupäässä pohjoiseen suuntaan. Matkalla huomio kiinnittyi paitsi kauniisiin järvimaisemiin ja hyväkuntoiseen tiekantaan, myös ennen kaikkea teiden varsilla oleviin rakennuksiin.

Oli hetkiä, jolloin sai laskea useampia notkuvia latoja kuin vastaan tulevia autoja. Suomalainen maisema on toden totta muuttumassa. Myös jokunen sympaattinen vanha huoltamo osui matkan varrelle, mutta toistuvimmaksi huomionkiinnittäjäksi osoittautui entinen kauppa; Imagen päätoimittajan sanoja lainaten ”menneistä tarpeista muistuttava tyhjä kuori”. Tämä sai miettimään: oliko sittenkin ennen kaikki paremmin?

Maaseutu on toki hiljennyt jo useita vuosikymmeniä sitten, mutta nyt myös keskustojen liiketilat tyhjenevät, sillä kivijalkakauppa ei kannata. Samassa puhdistuksessa ovat kadonneet myymäläautot. Ja tulevaisuus on aina vain synkempi: kaupan liiton ennusteen mukaan jopa 40 prosenttia vähittäiskaupoista katoaa vuoteen 2030 mennessä. Ilmiö näkyy jo nyt aina pääkaupunkia myöten; isot keskustan liiketilat on täytetty kuntoilulaitteilla.

Verkkokaupoilla ja niiden alihankkijoilla sen sijaan menee ainakin tilastojen valossa hyvin, sillä ostamisesta on tehty näennäisesti halpaa ja helppoa. Itse kuluttajana koen turhauttavaksi tilata kymmenen vaihtoehtoa, joista yksi sopii, jos sopii. Eikä niiden epäsopivien yksilöiden viimeisestä sijoituspaikasta taida juuri kenelläkään olla tietoa.

Osa uutisen sisällöstä onneksi selittyy myönteisesti. Kuluttajat miettivät ilmastosyiden takia ostokäyttäytymistään: ostetaan vähemmän, ja ainakin ostetaan vähemmän uutta. Olemassa oleva tavara riittää.

Silti on asioita ja palveluita, joita pitää hankkia. Tarpeet eivät ole kadonneet mihinkään. Silloin mieluummin asioisi netin sijaan oikeassa liikkeessä, oikean ihmisen kanssa, ja konkreettisesti näkisi, mitä on ostamassa. Suomi ei saa muuttua asutusmuseoksi.

Samaan aikaan kun kauppa on kuolonkorinoissaan, tiedostava hipsterikansa miettii maallemuuttoa. Elämä ei kai sittenkään ole kasvukeskuksissa. Lähiruoka on lyömässä itsensä vahvasti läpi, ja lähipalvelulle soisi saman osan. Ei ole hullumpi myöskään Hylätyt talot, autiot Siwat -projektista tutun Tuomas Kariston ajatus tyhjiksi jääneiden rakennusten muuttamisesta taide- ja kulttuuritiloiksi.

Mieluiten silti astuisin noista menneen maailman kaupan ovista nykyaikaisille ostoksille. Eikä kyse ole vain nostalgiasta vaan laadusta, palvelusta ja todellisesta kilpailukyvystä. Tasa-arvosta, yhteisöllisyydestä ja jopa Suomi-brändistä. Tässä mallissa määrä kohtaisi laadun.

Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Uusimmat