Kolumnit

Kolumni: Medialla on vastuunsa siinä, miten näemme tyttöyden ja naiseuden

Kuva: Lassi Puhtimäkli

Odotan kesäisin sitä hetkeä, kun Yle julkaisee vuosittaisen musiikkiaiheisen audiodraamansa. Tänä vuonna draama kertoo tyttöbändi Nylon Beatin tarinan . Ensireaktioni muutaman jakson jälkeen oli se, että onpas ärsyttävän paljon kikatusta, huutamista ja ylipäätään yleistä häröilyä Kunnes tajusin, että siitähän tyttöydessä ja teiniässä on monesti kyse. Päättömästä kiljumisesta ja intohimoisesta suhtautumisesta milloin mihinkin meidän aikuisten mielestä samantekevään asiaan. Pitkään olemme tottuneet pitämään tyttömäisiä asioita jotenkin huonompina ja vähäpätöisempinä. Ja halunneet koittaa paimentaa tytöistä ja naisista kuuliaisempia, hillitympiä ja hallitumpia.

Kasvoin pikkutytöstä parikymppiseksi aikana, jolloin media puhui naisista eri tavalla kuin tänä päivänä. Muistan yhdeksänkymmentäluvulta lehtiotsikot jossa ruodittiin milloin prinsessa Dianan miesseikkailuja, laulaja Kikan alamäkeä ja kauhisteltiin Miss Suomen reisien kokoa. Ollessani teini-iässä, aikana ennen sosiaalista mediaa, kahlasimme ystävieni kanssa tarkkaan läpi jo Suomessa lakkautettua Cosmopolitan-lehteä. Televisiossa pyöri Sinkkuelämää-sarja ja erilaiset romanttiset teinikomediat. Naiskuva oli melko kapea, valkoinen ja heteronormatiivinen. Keskiössä oli monesti se, että päähenkilö pääsee kunniakkaasti naimisiin.

Vasta näin 15–20 vuotta myöhemmin olen alkanut ymmärtää sen, miten paljon media on vaikuttanut käsitykseeni itsestäni ja millaista kuvaa naisista se on minulle syöttänyt. Naisen nyt ei ainakaan kannattaisi olla liian äänekäs, leikata hiuksia lyhyeksi tai olla liian aktiivinen toimija.

Voisinpa todeta, että median tapa käsitellä naisia ja tyttöjä on täysin muuttunut. En usko, että tänä päivänä voisi enää tehdä samantapaista tv-ohjelmaa, kuin vuonna 1990 nähty Sabatti. Ainakaan ilman, että siitä syntyisi kohu. Ohjelmassa laulaja Kikkaa vähätellään jatkuvasti, hänen ylitseen puhutaan ja keskustelu kääntyy jatkuvasti laulajan ulkoiseen olemukseen .

Moninaisuus on lisääntynyt ja pahimmasta seksismistä ja misogyniasta on päästy paikoitellen eroon. Edelleen kuitenkin monet valtamediat käsittelevät naiseutta ja tyttöyttä kovin perinteisesti. Miltei päivittäin lehdistö ruotii aivan liikaa naispoliitikoiden asuvalintoja. Puki Sanna Marin mitä tahansa yleensä, niin se ylittää uutiskynnyksen. Niin sanotusti naistenlehdiksi kutsuttujen julkaisuiden kansikuvasto on edelleen kovin yksipuolista. Vai kuinka usein muistatte nähneenne lehden kannessa vaikkapa meikkaamattoman, lihavan tai muun kuin vaaleaihoisen naisen?

Tutkimusten mukaan moni nuori seuraa nykyään perinteisiä medioita enemmän sosiaalista mediaa. Siellä tilaa ja näkyvyyttä saavat myös ne, joille valtamedia ei sitä vielä suo. Meille jokaiselle on tärkeää löytää samaistumispintaa, haluamme nähdä kaltaisiamme ihmisiä. Kun kilpaillaan yleisön huomiosta, on kyettävä muuttumaan. Ja ottamaan kritiikkiä vastaan. Näinä maailman aikoina ihan jokaisen meistä pitää olla puolustamassa tyttöjen ja naisten oikeuksia. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla ja elää.

Mari Kononen

Kirjoittaja on Forssan Lehden kesätoimittaja.

Uusimmat

Fingerpori

comic