Kolumnit

Kolumni: Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestysaktiivisuus nousi hyvin korkeaksi – Se voi olla merkki maan vaikeasta tilanteesta

Presidentinvaalien äänestysaktiivisuus vaihteli hyvin voimakkaasti osavaltioiden välillä. Esimerkiksi Oklahoman osavaltiossa äänensä antoi noin 55 prosenttia äänioikeutetuista, kun taas Iowassa luku oli yli 75 prosenttia.
Hannu Toivonen Kuva: Jarno Pellinen
Hannu Toivonen Kuva: Jarno Pellinen

Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestysprosentti on nousemassa yli 66 prosenttiin, mikä on suurin 120 vuoteen.

Se on erityisen korkea, jos sitä vertaa esimerkiksi vuoden 1996 vaaleihin, jolloin vain vähän yli puolet äänioikeutetuista yhdysvaltalaisista kävi vaaliuurnilla tai pisti äänensä postiin.

Äänestysvilkkauden kasvu on yleensä hyvä uutinen: demokratia toimii, kansalaiset haluavat vaikuttaa ja heillä on siihen mahdollisuus.

Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa.

Hyvin korkea tai matala äänestysaktiivisuus on huono asia, totesi Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä Ylen A-studiossa viime viikolla.

Korkea äänestysaktiivisuus on Yhdysvalloissa todennäköisesti merkki ylikuumentuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta, jota ruokkii maan voimakas jakautuminen kahteen leiriin.

Tämä näkyi maassa jo ennen vaalipäivää, kun liiketilojen ikkunoita laudoitettiin levottomuuksien varalta. Vaalipäivän jälkeen mielenosoitukset ovat osin yltyneet väkivaltaisiksi, ja poliisi turvasi ääntenlaskupaikkoja, joihin protestoijat olivat pyrkineet.

Toisaalta täytyy muistaa, että äänestysaktiivisuus vaihteli hyvin paljon osavaltioiden välillä. Esimerkiksi Iowassa ja Coloradossa yli 75 prosenttia äänioikeutetuista äänesti, kun taas West Virginiassa ja Oklahomassa äänestysprosentti jäi vain hieman yli 55:een.

Matala äänestysinto saattaa kertoa siitä, että osavaltiossa on rauhallisempi tilanne.

Se saattaa olla merkki myös siitä, että vaaliuurnille meneminen koetaan turhaksi. Ihmiset voivat kokea, ettei äänestämällä pysty vaikuttamaan ja että osavaltion valitsijamiehet päätyvät hyvin suurella todennäköiselle joko demokraatti- tai republikaaniehdokkaalle.

Itse veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Esimerkiksi Oklahomassa republikaaniehdokas on voittanut presidentinvaalit 1960-luvun lopun vaaleista lähtien.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

4.12.2020