Kolumnit

Korona-ajan superihminen reippailee, leipoo ja kehittää itseään – mutta sinun ei ole pakko

Karanteenista pitäisi ottaa kaikki irti: oppia uusia taitoja ja käyttää kaikki ylimääräinen aika hyödyksi. Koronakevät ei kuitenkaan ole mitään kotoilun juhlaa, eikä traumasta selviämistä mitata suorituksilla, kirjoittaa Lännen Median toimittaja Vanessa Valkama.

Kuukausi sitten aloin opiskella espanjaa. Ryhdyin kutomaan villasukkia, latasin puhelimeen sovelluksen ilmaisia kotijumppia varten ja lainasin äidiltä lastan ikkunanpesuun.

Tässähän on hirveästi ylimääräistä aikaa, koska on pakko pysyä kotona. Tiesitkö, että William Shakespeare
kirjoitti
Kuningas Lear -näytelmän ruttokaranteenin aikana?

Kun koronapandemia etenee, ahdistavien uutisten lisäksi lisääntyvät erilaiset ohjeet siitä, kuinka kriisistä voi ”ottaa kaiken irti”.

Huonekalujen järjestystä muuttamalla saat uuden kevätilmeen karanteenikotiin. Kohta onkin jo myöhäistä vaihtaa mullat kaikille viherkasveille, mutta ethän unohda tätä viiden helpon liikkeen lihaspumppia, jonka avulla olet rantakunnossa ennen kuin ehdit sanoa kokoontumisrajoitus.

Vaihtoehtoisesti voi myös käpertyä sikiöasentoon viltin alle ja tuijottaa seinää, kun maailmantuska musertaa viimeisenkin voimanrippeen hakea pakastimesta jäätelöä.

Kriisi vaatii paljon ihmismieleltä

Korona-ajan superihminen reippailee ulkona ja leipoo leipää niin että kauppojen jauhohyllyt tyhjenevät. Samalla ehtii askarrella värikoodatun lukujärjestyksen etäkoululaisille ja lukea loppuun yöpöydän keskeneräisen kirjapinon.

Sosiaalisessa mediassa kiertää nyt syyllistäviä motivaatioviestejä: ”Jos et ole oppinut koronakaranteenin aikana uutta taitoa, kyse ei ole siitä, ettei sinulla ollut aikaa. Sinulla ei ollut itsekuria.”

Traumapsykologi Alaa Hijazi pitää ajatusta kauhistuttavana, koska käymme parhaillaan läpi kollektiivista traumaa.

Libanonilainen Hijazi kirjoittaa Facebookissa, kuinka paljon koronakriisi vaatii ihmismieleltä. Pystymme juuri ja juuri käsittelemään sen, että koko ajan täytyy olla varuillaan ja pelätä. Mieli vastaa ennenäkemättömään stressiin turtumalla tai sulkeutumalla.

Kriisi aiheuttaa surua, pelkoa ja epävarmuutta. Se voi johtaa menetyksiin, köyhyyteen ja paniikkiin läheisten tai elinkeinon puolesta. Kukaan ei tiedä, koska tämä loppuu – saati onko maailma enää koskaan entisensä.

Tästä kaikesta pitäisi sitten yrittää selviytyä. Nyt riittävä suoritus on se, että pysyy jotenkuten järjissään. Päivä kerrallaan.

Pakko olla kotona, mutta ei suorittaa

Ei ole ihme, jos mitään ei saa aikaiseksi ja on hankala keskittyä. Vaikka vapaa-aika on tyhjentynyt kaikista harrastuksista ja illanvietoista, sama aika kuluu nyt murehtimiseen.

Koronakevät ei ole mitään ihanaa kotoilun juhlaa. Olemme kotona, koska meidän on pakko.

Lopulta oma espanjanopiskeluni tyssäsi seitsemän päivän putkeen, jonka jälkeen olen avannut kielisovelluksen kolmesti. Aikataulutettu kuntoilu on vaihtunut satunnaiseen painojennosteluun, ja yhdessä sukassa on neulottuna kantapää. Ikkunoista näkee vielä juuri ja juuri läpi kaiken pölyn takaa.

Ei se mitään. Koronakriisin aikana ei ole mikään pakko suorittaa. Jo se on tarpeeksi, että pysyy kotona ja pesee kädet.

Jos sen lisäksi muistaa pitää muiden lisäksi itsestään huolta, ollaan voiton puolella. Siihen ei välttämättä vaadita leipäjuuria tai tiukkaa kotitreeniohjelmaa.

Näkoislehti

8.8.2020

Fingerpori

comic