Kolumnit

Kuka puhuisi pikkukaupunkien puolesta?

Kuva: Lassi Puhtimäki
Kuva: Lassi Puhtimäki

Pikkukaupungit ovat viheliäisiä asuinpaikkoja; “ahdasmielisyyden, kyttäilyn ja juoruilun tyyssijoja”, kuten Antti Majander tiivisti lauantaiesseessään (HS 27.6.20). Näinhän meille ovat kertoneet ja vahvistaneet lukuisat romaanit, elokuvat ja tv-sarjat eri maista ja mantereilta, vuosista ja aikakausista riippumatta.

Toisenlaisiakin kokemuksia on. Haastan todistajaksi forssalaisen Anja Nwosen, joka luonnehtii kauniisti suhdettaan kotikaupunkiimme Älliä & älliä -kirjassa:

“Koen Forssassa syvää yhteyttä. Haluan kuulua tähän sekalaiseen sakkiin – kaupunkiin, jolla ei ole loistavaa mainetta. Näen täällä paljon välittämistä, yhteisöllisyyttä, mutkattomuutta, rentoutta. Täällä ihminen pystyy pysähtymään ja pohdiskelemaan.”

Mitä Majanderin mainitsemaan ahdasmielisyyteen tulee, niin enpä usko, että se on nykymaailmassa taajaman koosta kiinni. Vai miten selitämme sen, että Jussi Halla-aho on Helsingin suosituin poliitikko?

Vanhat mielikuvat rasittavat pikkukaupunkeja, mutta vielä ankarammin niitä koettelevat yhteiskunnan kehitys ja poliittinen päätöksenteko. Niin sanottuja kasvukeskuksia suosiva politiikka ohjaa voimavaroja sinne, missä niitä on jo ennestään, ja ohittaa tyystin vähäväkiset kaupungit ja seutukunnat. Viimeksi kesäkuussa hallitus päätti ohjata 800 miljoonaa Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun joukkoliikennehankkeisiin.

Luulisi, että Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ja kumppanit olisivat tyytyväisiä. Mutta mitäpä Lyyti tyhjää. Tämän tuostakin Vapaavuori ilmestyy julkisuuteen valittamaan, kuinka kaltoin Helsinkiä kohdellaan. Kuka puhuisi yhtä taajaan ja syvin äänenpainoin pienten kaupunkien puolesta?

Puolueitamme pikkukaupunkien ahdinko ei näytä kiinnostavan. SDP:llä on syvimmät juurensa suurissa teollisuuskeskuksissa, ja kokoomuksen tahto on vapaavuorelaisten taskussa. Perussuomalaiset puolestaan keskittyvät vahtimaan, ettei uutta, muualta tulevaa väkeä pääsisi sen enempää isoihin kuin pieniinkään pitäjiin.

Keskusta ei ole unohtanut maalaisliittolaisia juuriaan, vaan ajaa edelleen syvän maaseudun asiaa. Vihreätkään eivät haikaile enää maalle muuttamista ja lampolan perustamista, vaan syvintä ekologisuutta edustaa nyt väestön ohjaaminen ja keskittäminen suuriin radanvarsilähiöihin.

Forssa meinaa kohentaa brändiään. Mikäpä hänessä. Tekee kuitenkin mieli kyseenalaistaa lähtökohtia. Onhan Forssalla vastuksinaan samat esteet ja rakenteet kuin muillakin Suomen pikkukaupungeilla.

Entäpä jos oman kuvan kirkastamisen sijaan pitäisikin koota yhteen kaikkien pikkukaupunkien äänet ja korottaa ne koko valtakunnan kuultavaksi? Samalla voitaisiin kaataa myös vanhoja mielikuvia ja nähdä pikkukaupungit vaihteeksi avoimina, helposti lähestyttävinä, ihmisen kokoisina asuinsijoina.

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja jokamiesluokan kynäilijä.

Uusimmat

Näkoislehti

15.8.2020

Fingerpori

comic