Kolumnit

Kun tusinarivimieskin bändikeikalle kelpasi – Kotimaan lavojen lisäksi kannatti lähteä sekä ruotsinlaivoille että Ruotsin mantereelle

Ankeaksi vaikuttaa käyneen bändimusikantillekin aikamme riento. Elämälle suolan ohella leipääkin tarjonneet keikat elävän yleisön edessä taukosivat välillä jo tykkänään. Ja pysyttelevät kortilla hamaan määrittelemättömään tulevaisuuteen.

Niin sanottujen striimausten kanssa puuhastelu tuottaa tuskin hommaan kunnon asenteen omaavalle kuin laihaa korvikkeen litkua, jos sitäkään. Vaan toisinkin ovat asiat joskus olleet.

Aikanaan riitti nimittäin Suomen maassa jopa tusinarivimiesluokan keikkasoittajalle kysyntää ihan oikeasti. Kotimaan lavojen lisäksi kutsuja kävi ja lähteä kannatti sekä ruotsinlaivoille että Ruotsin mantereelle, etenkin Tukholman suomalaismestoihin.

Hullumman pään keikkatarjontaa ei edustanut ravintolaelämä. Senkään vuoksi, että valomerkki ilmoitti pitojen päättymisestä vuorokaudenaikaan, jona nykysoittaja kuulemma pääse tuskin aloittelemaan hommiansa. Sikäli, mikäli niitä sattuu kohdalle osumaan.

Kiitoksen velkaa tässä on yllä olevaan viitaten tunnettava tällaisen ikuisen hipin ja rokkarinkin osalleen suodusta keikkasoittajavuosikymmenestä. Elämänvaihe, josta kertyneet kokemukset tuottivat saldon, jonka positiivisuutta asiaan omaamansa kompetenssin muistaen ja ymmärtäen on joutunut kummastelemaan sitä enemmän, mitä useampi vuosikymmen siitä on vierähtänyt.

Jos ei käy kateeksi nykysoittajia keikkarintamalla, niin ei käy äänitysbisneksenkään saralla. Pääteltävissä on, että tämä aikanaan levyttämisenä tunnettu toiminta on ulkoistettu elektroniikkaviritelmiensä kanssa temppuileville. Siinä työnjaossa soittajat on tuomittu joko osattomiksi tai merkityksettömien armonpalojen edessä nöyristelijöiksi.

Niin, ja tarjosihan musiikkiäänitteiden tekeminen muinoin tekijälleen aivan oman ainutkertaiseksi jääneen extrailmiönsä C-kasettikaudella. Varsinkin alan asiantuntijoina itseään pitävät tosin vaikuttavat suhtautuvan tähän huoltoasemamusiikiksikin kutsuttavaan episodiin hilpeydensekaisella väheksynnällä.

Kieltämättä sillekin katsantokannalle kuuluu ilmiössä oikeutuksensa. Mutta kokonaan ja ainoaksi totuudeksi ei hommaa tulisi noin yksioikoisesti kuitata.

Studioiden ovet aukenivat siinä äänitetehtailussa myös rutinoituneille keikkaketuille, joiden nimiä kasetinostajien ja -kuuntelijoiden massat eivät tienneet. Lopputulokset todistavat kuitenkin Suomen saloilta riittäneen huutoonsa tyylillä ja taidolla vastanneita soittajia.

Niin, ja toki myös laulajia. Heidänkään nimillä huoltoasemamusiikin rintamalla ei elämöity. Osaamattomuudella asia ei selity. Kakerandeliinitasoisten starojen rinnalla heidän suorituksensa tarjosivat kuultavaksi kerrassaan mannaa.

 

Kirjoittaja on forssalainen toimittaja.

Uusimmat

Fingerpori

comic