Kolumnit

Liian varhainen västäräkki, odota vielä vähän

Kuva: Tuomela Tapio
Kuva: Tuomela Tapio

Lempivuodenaikani on käsillä juuri nyt. Yleensä se kuiskailee, miten kaikki tapahtuu ”Ihan kohta”.

Se on kuin luonnon oma viipyilevä, tantrinen lupaus, joka näyttäytyy maasta nousevina versoina, puiden viheriöivinä silmuina ja vähitellen avautuvina umppuina. Se on vihreän pastellimainen sävy, jota ei näy minään muuna aikana ja joka on samaan aikaan utuinen ja kirkkaampi kuin koskaan. Se on aikaisimmillaan lumikellon varovainen nyökkäys, kiurun vielä ujosteleva kiherrys ja viimein kirsikankukkien aukeaminen.

Tänä keväänä kuiskausta ei ole kuulunut vaan sen tilalla on ollut huuto: ”Nyt jo!” Ensimmäiset sinivuokot kukkivat jo maaliskuussa, ja aivan liian varhain saapuivat töyhtöhyyppien partiot sekä nurmikoilla huolettomasti hyppelehtivät västäräkit. On ollut vaikea pysyä kevään melskeessä mukana, ja luonto saakin ihmettelemään: Miksi nyt? Miksi ihmeessä jo nyt?

Samaan aikaan, kun yritän nauttia kirkkaankeltaisten sitruunaperhosten lennosta sekä punarintojen lumoavista sinfonioista, en voi olla hieman pelokkaana miettimättä, mistä tämä kaikki kertoo. Yhteys ilmastonmuutokseen lienee sanomattoman selvä, vaan onko tällä kaikella kohtalokas sidos myös koronakevääseen?

Kun tähän asti maailma on monelle ollut vain välttämätön paha, ikään kuin tausta, jossa kaikki tapahtuu, on nyt tullut aika avata silmät. Ei ihan kohta, vaan nyt. Vaikka kaikki tuntuu tapahtuvan liian nopeasti, monella meistä on nyt poikkeuksellisesti aikaa ja tilaisuus nähdä ja kuunnella maailmaa ympärillämme. Kaikella taitaa sittenkin olla aikansa.

Tässä on korona-ajan ihmisen paradoksi. Samaan aikaan haluaisin sekä pysäyttää ajan että antaa kaiken mennä vauhdilla eteenpäin. Olisipa nyt jo se hetki, kun kaikki tämä on ohi ja palaamme tavalliseen ajankulkuun; siihen, jossa olimme ennen määräyksiä ja suosituksia. Nyt on vain kärsivällisesti opeteltava olemaan tässä ajassa ja tässä tapahtumisen rytmissä.

Suurin saman trendin mukainen Nyt jo -ilmoitus annettiin vappuviikolla: koululaiset palaavat lähiopiskeluun. Niin paljon kuin itse kaipaankin pääsyä luokkahuoneeseen, en voi olla miettimättä, tapahtuiko tässä ajoituksessa virhe. Kouluissa joudutaan vielä venymään vähän lisää, sillä vaaditaan melkoiset resurssit, jotta saadaan varmistettua oikeasti turvallinen paluu kouluun. Kunpa yöpakkaset eivät nyt iskisi näihin ihmistaimiin.

Lohtua kaiken hämmennyksen keskelle tuo onneksi se, ettei mikään ole mennyt ohi, sillä kaikki on vasta edessä. Ihan kohta. Kuunnellaan ja katsellaan silloin vielä tarkemmin.

Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon 
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti