Kolumnit

Luottamus hyvä, kontrolli paras - Forssan päätöksenteko uudesta koulukeskuksesta alkaa näyttää vatuloinnilta

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita, opasti vänrikki Koskela Tuntemattomassa sotilaassa. Siitä huolimatta Forssan päätöksenteko uudesta koulukeskuksesta alkaa näyttää vatuloinnilta, jonka rinnalla jopa savolainen saamattomuus vaikuttaa ripeäotteiselta toimintaleffalta.

Juuri kun luulee asian nytkähtävän eteenpäin, nurkan takaa ilmestyy jokin porukka, jonka mielestä olisi syytä palata lähtöruutuun ja laittaa vielä kerran kaikki palikat uuteen järjestykseen.

En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin, mutta yhden asian luulen vuosien varrella oppineeni. Kun vanhoja rakennuksia ruvetaan oikein korjaamalla korjaamaan, alustava kustannusarvio on, niin, vain alustava kustannusarvio. Se on kuin laukaisualusta, jolta loppusumma kohoaa yhteen suuntaan, ylöspäin.

On tietysti myönnettävä, että kuntatalous asettaa päätöksiä tekevät hankalaan rakoon. Siitä huolimatta Jokioinen rohkeni rakentaa uuden koulukeskuksen, samoin Urjala. Eikä Tammelakaan ole vetänyt koulusuunnittelun liinoja kiinni, vaikka emäpitäjän talous on pakkasluvuille kääntynytkin.

 

Vanhan korjaaminen tuottaa yllätyksiä, mutta jos niikseen tulee, hankalasti hallittavaa voi olla uuden rakentaminenkin. Siihen on törmätty Punkalaitumella, jossa on tekeillä uusi Yhteiskoulu-lukio. Sen valmistuminen on viivästynyt, koska Punkalaitumen Sanomien (24.10.) mukaan ”ongelmia on ollut alusta lähtien ja niitä on ilmennyt aina maanrakennustöistä pinta- ja viimeistelytöihin”.

Työmaan valvojana toimiva projekti-insinööri on laatinut ongelmista 12-sivuisen tilannekatsauksen, johon uutinen perustuu. Havaittujen virheiden ja puutteiden luettelo on karmaisevaa luettavaa ja antaa todella erikoisen kuvan nykyrakentamisen laadusta ja rakentavan yhtiön toimintatavoista.

Vaikka rakennusten kosteusvaurioista paljon puhutaankin, kaikkia rakentajia asia ei tunnu huolestuttavan. Punkalaitumellakin sääsuojaus oli vesikattotöiden ajan ”erittäin puutteellista, vaikka siitä huomautettiin useita kertoja viikossa tammi-maaliskuun aikana.” Kun vettä sitten pääsi yläpohjaan, työnjohto yritti kiistää tapahtuneen ja ”väitti mittauksissa olevan virheitä”.

 

Jos, siis painokkaasti, jos Forssa päättää joskus uuden koulun rakentaa, ainakaan valvonnassa ei kannata pihtailla. Parviälyäkin voisi hyödyntää, sillä seutukunnalla on harvinaisen paljon eläkkeellä olevia rakentamisen ammattilaisia, jotka varmaan auliisti antavat neuvojaan ja voivat silmä kovana seurata rakentamisen edistymistä.

Lottoarvonnassakin on kaksi virallista valvojaa. Siinä vahditaan vain arpapallojen pyörimistä, mutta koulurakentamisessa on kyse muustakin kuin suurista seteleistä.

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja jokamiesluokan kynäilijä.

Fingerpori

comic

Uusimmat