Kolumnit

Muistojen bulevardilla – Yhteinen matka jatkuu

Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin. Näin saa mahdollisuuden muistelemiseen. Kaikki eivät pidä muistelemisesta. Osa kaiketi siksi, että muisteltavia ei sovi muistella julkisesti, ja osa siksi, että eivät muista mitään muisteltavaa. Mutta tässä on.

Kiitos Teatteritalon tanssien keväällä 1967 pääsi pormestari Rukko asettamaan 14.5.1970 valtuustosalissa vastattavaksi kysymyksen, johon siinä tilanteessa ei yleensä vastata kielteisesti. Forssa-Yhtiön v. 1883 rakennuttama hotelli, sittemmin kauppalan- ja kaupungintalo ja musiikkiopisto, julistettiin myöhemmin suojelukohteeksi. Todennäköisesti ei kuitenkaan tuosta 50 vuoden takaisesta tilaisuudesta johtuen. Talon historiasta löytyy muitakin merkittäviä tapahtumia. Samassa salissa Yhtiön johtaja tarjosi Forssan kokouksen osanottajille elokuussa 1903 juhlapäivällisen.

Pormestarin toimitus oli nopea, hädin tuskin kolmea minuuttia ja siinä ajassa olin pujotellut lapinkultaisen sormuksen Anun nimettömään. Poiketen kirkollisesta vihkimisestä, oli suoritus maksettava toimituksen jälkeen pormestarille käteisellä. Eihän meillä ollut kukkaroa mukana. Onneksi tuoreen vaimon sukulaisella oli tarvittavat kolme markkaa ja saimme paperit mukaan. Hääkuvan otti Valokuvaamo LIndforss.

Tuo päivä oli muutenkin merkittävä. Olin työssä Porissa. Työkaverinani oli talvella menehtynyt Jyrki Kangas. Hän ohjasi minut jatsin maailmaan ja toimi pitkään Porin Jazzien legendaarisena johtajana. Hyvistä työkavereista huolimatta etsin työtä Tampereelta, vaimon opiskelukaupungista. Tuolle torstaille olin sopinut aamuksi työhönottohaastattelun Tampella-Tamrockissa. Teimme työsopimuksen ja siinä yhteydessä tuleva pomoni kysyi, että olenko naimisissa. Vastasin rehellisesti, että jos ehdin klo 11.00 Paunulaiseen, niin klo 14.00 olisi tarkoitus solmia Forssassa liitto. Jukka Aro vilkaisi kelloa ja sanoa, että ehdit bussiin juoksemattakin, jos heti lähdet. Ehdin ja tässä ollaan: 50 vuotta virallistettua yhdessäoloa.

Koska olen perusrehellinen suomalainen, niin totean, että kovinkaan montaa päivää en vaihtaisi pois. Tietysti vuosikymmeniin mahtuu paljon tapahtumia: surua ja iloa, suuria elämänmuutoksia yms. Iloisimpina pojan syntymä keväällä 1974, vaimon selviytyminen rintasyövästä syksyllä 2007 ja kaiken kruununa lapsenlapsen syntymä syksyllä 2013, mutta toki paljon muutakin.

Näin vuosin Mika Waltarin runo osuu maaliin: ”Elämän syksyn tullessa/ainoa todellinen runo: /tuntea läheiseksi, ystäväksi/toinen ihminen, /sanoitta.”

Yhteinen matka jatkuu, viruksia vältellen ja vastaantulijoita väistellen.

Korona vaatii vielä pitkään rajoituksia. Sen pitäisi olla selvä asia kaikille. Virusta vastaan taistelu ei voi, eikä saa olla poliittista pelailua. Muutama viikko meni yhtenäisessä hengessä. Mutta valitettavasti – kansakunnan kannalta – nyt näyttää oppositiojohtajat siirtyneen kohti trumppilaisuutta.

Kirjoittaja on forssalainen maakuntaneuvos.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic