Kolumnit

Mustaa – Ei kannattaisi kertoa valkoisia valheita näin mustina aikoina

Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela

Mustaa on ollut koko syksy. Eivät ne marraskuut ennen näin mustia olleet vai muistanko väärin?

Luojan kiitos, suurin Black Friday -kohina on pikkuhiljaa laantumassa. Perhanan amerikkalaiset kun langettivat yllemme moisen kirouksen.

Toisaalta tarvitsee sanoa, että siellä se kestää vain vuorokauden, kun taas meillä se tuntuu kestävän viikkoja. Sanokaa mun sanoneeni, että ensi vuonna se kestää kuukauden ja loppujen lopuksi meidän elämämme on yhtä alennusmyyntiä. Kohta mikään ei maksa mitään, mutta se on hyvä vaan, koska ei ole paljoa rahaakaan.

Rinteelle koitti Black Tuesday. Ei kannattaisi kertoa valkoisia valheita näin mustina aikoina.

Lopputulosta en tiedä, kun en pääse täältä kymmenestä kilometristä hetkeen nettiin. No kävi kuinka kävi, niin sitä mieltä olen, että älä huoli Antti, ei se pääministerin homma nyt niin häävi ole, että sen perään itkeä täytyisi. Pikkasen palkka laskee, mutta toisaalta vapaa-aikaa on rutkasti enemmän.

Onneksi meillä menee hienosti paratiisissamme. Meidän kaikkien oma Penttilän Mika kehui radiossa kaupunkiamme oikein paratiisiksi. Vaikea mennä muutakaan väittämään.

Toisaalta en ole Mikan tavoin käynyt paratiisissa, joten en ollenkaan tiedä miltä siellä näyttää. Mutta tuskin siellä kuitenkaan näin mustaa on ja mahtaako siellä pysäköinninvalvontaakaan olla? Eikä liikennevaloja. Tarkemmin ajatellen luulisin, että ei siellä autoja ole ollenkaan. Täytyy kysyä Mikalta kun ehdin.

Seuraavaksi tulee joulu. Sen hässäkän jotenkin ymmärtää, vaikka en oikeastaan ymmärräkään. Jotkut ihmiset vaan ovat jouluihmisiä ja toiset eivät.

Itse olen taas joulun muilla mailla kaukaisilla, mutta silti jo nyt haluan toivottaa kaikille oikein hyviä tiptappeja ja lumisia kelejä.

Uusimmat

Näkoislehti

3.8.2020

Fingerpori

comic