Kolumnit

Nuoret kapinalliset - Vaikuttaminen on oikeasti mahdollista, ja verrattuna 90-lukuun niin paljon helpompaa

Kuva: Tuomela Tapio
Kuva: Tuomela Tapio

Olettaisin, että olin melko tavallinen nuori 90-luvun alussa. Sellainen keskiverto. Koin kasvuvuosien kipuiluja ja ahdistuin maailman epäkohdista mutta yhtä lailla notkuin diskossa Bad Boys Bluen tahtiin, kuten niin moni muukin.

Hankalampaa on ymmärtää, että olin samanikäinen kuin Greta. Gretan tavoin kuitenkin koin, että maailmassa on asioita, jotka pitäisi korjata, jotta meillä kaikilla olisi parempi olla, jotta tasa-arvoisuus säilyisi ja jotta maapallo kestäisi haitallisimman kokeilunsa, ihmisen.

Pidin luokkakavereille esitelmiä eläinkokeiden infernaalisuudesta, teippasin jääkaapin oveen listan kielletyistä monikansallisista tuotteista, kävin Nuorten rauhanjärjestön rauhankirjekurssin, kieltäydyin katsomasta sotaelokuvaa pasifistisiin arvoihini vedoten, kannoin mukanani solidaarisuuskalenteria ja kävin Helsingissä ostamassa kierrätyspaperivihkoja ja saksalaisen ekologisen puuteroittimen. Uskoin, että näin maailmasta tulisi parempi paikka.

Kieltämättä nuoruuteni toimintametodit hiukan hymyilyttävät näin jälkeenpäin.

Luin loistavan Atte A:n haastattelusta, kuinka jo 20 vuotta sitten tiedettiin, mitä pitää tehdä. Oman empiirisen kokemukseni valossa myönnän, että ilmeisesti jo 30 vuotta sitten tiedettiin. Tietoa oli tarjolla, ja siihen olisi pitänyt reagoida.

Olisi kai pitänyt pitää kovempaa ääntä. Aikuiset eivät kiinnittäneet meihin 80- ja 90-luvun nuoriin aktivisteihin huomiota; kenties osallistuva 60-luku oli riittävän lähellä ja ajateltiin, että tällaisia nuorten kuului olla.

Kun nyt 2000-luvulla somettavien lökäpöksyjen keskeltä erottuu liikehdintää, eikä se ole vain yksittäistä kapinaa vaan tuhansien nuorten aktivoitumista, on se poikkeuksellista. Ja se on poikkeuksellisen arvokasta.

Nuoret kapinalliset eivät siis ole ilmiönä uusi, mutta aika on aivan toinen. Vaikuttaminen on oikeasti mahdollista, ja verrattuna 90-lukuun niin paljon helpompaa. Enää ei vaikkapa tarvitse matkustaa toistasataa kilometriä ostaakseen kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita, ja sosiaalisen median kautta tavoittaa helposti suuria ihmismassoja. Suurin ero aikojen välillä lieneekin se, että Gretaa ei tarvitse esitellä.

Meidät muinaiset aktivistit sen sijaan pitää kaivaa esiin mukavista sohvanurkkauksistamme. On liian helppo mukautua ja uskoa asioiden korjautuvan itsestään. Ja nyt me kuvittelemme välttävämme häpeähäkin piiloutumalla.

Pitäkää nuoret yhä kovempaa ääntä, niin me aikuiset lopulta kuulemme. Ja silloin te voitte puolestanne viettää myös huolettomia hetkiä yhdessä, aivan kuten mekin nuorina teimme – musiikin saatte toki valita meitä paremmin.

Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Fingerpori

comic

Uusimmat