Kolumnit

Ökyilylle stop – Tätä kulutushysteriaa pitää ruveta hillitsemään

Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela

Kommunismi oli aikanaan ihan käypä aate, menivät vaan sössimään sen ja kaikkihan tietää mihin se johti. Olisihan se hienoa, jos pääministeri ja kaupan kassa saisivat samaa palkkaa ja kaikilla olisi töitä vaikka lossivahtina Forssassa. Mutta kun ei.

Olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että tätä kulutushysteriaa pitää ruveta hillitsemään. Maailman satamissa killuu satojatuhansia purjelaivoja ihan turhanpanttina. Joutilasta lakanakangasta on pilvin pimein. Olisi aivan järkevää tehdä niille sama kuin kaupunkipyörille. Eli että niitä sais kuka tahansa lainata ja palauttaa sitten takaisin hyvässä kunnossa. Olen varma että purjelaivat tulevat takaisin moitteettomassa kunnossa, koska niitä on vaikea heittää esimerkiksi Loimijokeen.

Samoin se olisi jonkinasteinen ympäristöteko, sillä purjelaivat eivät paljon energiaa tuhlaa. Tuulihan on ainakin vielä ilmaista, elleivät sitten vihreät pistä senkin verolle. Muutenkin kaikenlainen ökyily tulisi kieltää. Otetaan esimerkiksi moottorikelkat. Niitä ei täällä etelässä tarvita eli ne pitäisi sosialisoida ja antaa ivalolaisille poromiehille. Vastalahjaksi ivalolaiset voisivat antaa golfmailansa meille pitkin vuotta niitä tarvitseville rikkaille golffareille.

Laskettelu on kanssa täällä etelässä aikalailla turhaa touhua. Painovoima tuo alas ja hissi vie ylös eli sukset sun mut rensselit vaan jakoon kaikelle kansalle, varsinkin pohjoisessa asuville. Nythän niitä makaa käyttämättöminä nurkissa määrättömästi. Miettikää, kuinka monta perustulolla elävää rovaniemeläistä parhaillaan mietti mistä rahat lasten lasketteluharrastuksiin.

Sähköpyörät ja laudat ehdottomasti verolle tai totaaliseen kieltoon. Jos ylämäkeen ei jaksa polkea eikä alamäkeen uskalla, niin sauvakävely on erittäin suositeltava vaihtoehto, kysykää vaikka Joenpalon Ilkalta. Samoin nämä ökyautot, joilla Jethro ja Keskine ajelevat huitsin nevadaan semmoiset! Jolleivat ne Kialla pärjää, niin menköön taksilla, jos sellaisen sattuvat jostain saamaan.

Eli summasummarum. Kaikki ökyily tulee lopettaa pikimmiten. Vintillä lojuvat rullaluistimet ja kuntosalilaitteet jakoon. Iloista antajaa Luojakin rakastaa.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

25.2.2020

Uusimmat