Kolumnit

Osaatko olla sunnuntailapsi?

Kuva: Tuomela Tapio
Kuva: Tuomela Tapio

Sunnuntai on viikonpäivistä merkillisin. Se on saanut harteilleen raskaan viitan, jossa vielä on kaksi erillistä, keskenään aivan erilaista puolta. Sunnuntailapsena olemista pidetään erityisen onnekkaana olotilana, ja samaan aikaan sunnuntai viikonpäivänä on surullisenhaalea vedenjakaja kahden arkisemman jakson välissä.

Taidan itse olla ilmiön malliesimerkki: sunnuntaina syntynyt, ikuista sunnuntaiahdistusta poteva tasapainottelija.

Olen myös tottunut selittelemään liikunnallisia harrastuksiani sunnuntai-alkuliitteisinä. Olen vain tällainen sunnuntaipyöräilijä, sunnuntaijuoksija ja sunnuntaiuimari. Tällä tietenkin tarkoitan, etten ole erityisen innokas harjoittelemaan, välineet ovat kehnoja ja tulokset huonoja. Sunnuntaina ei siis ole pakko taipua huippusuorituksiin, mutta miksi siitä on tullut miinusmerkkinen seikka?

Onko sunnuntai siis viikonpäivistä julmin? Rationalistia hämmästyttää, miksi sunnuntai on saanut ylleen tämän varjon. Ajan saatossa lepopäivän merkitys on toki himmentynyt kilpailukyvyn kohentamisen hengessä litistettyjen sunnuntailisien tapaan. 24/7-maailma ei tunne seitsemättä viikonpäivää, vaikka sunnuntaisin auringon pitäisi paistaa ja kellon pysähtyä.

Silti sunnuntaissa on jotain erityistä. Horatiuskin taisi carpe diem -ajatuksellaan tarkoittaa nimenomaan tätä viikonpäivää: tartu hetkeen ja poimi päivä, ja poimi erityisesti sunnuntain hyvä henki sekä malta vain olla tovi.

Ajatus on tärkeä, sillä juuri käsillä oleva hetki saattaa olla se ratkaiseva, jolloin vuorovaikutus itsen ja jonkin itselle tärkeän välillä on mahdollista – jos vain malttaa pysähtyä ja antaa sille hetkelle tilan.

En aivan vielä osaa tätä uutta sunnuntaimentaliteettia. Luen Mark Mansonin nurinkurista opaskirjaa elämän odotusten kohtuullistamisesta ja vakuutan itselleni, ettei sunnuntai tarkoita velttoilua tai saamattomuutta, vaikka näkyvästä tavoitteenasettelusta luovuttaisiinkin. Sen sijaan se tarkoittaa, että tehokkuuden tilalle saataisiin iloa. Ja iloa me tarvitsemme, eikä sunnuntaina suinkaan sada aina.

Manson kirjoittaa käytännönläheisestä valaistumisesta, ja minäkin alan uskoa, että sunnuntailapsena on sittenkin oikein hyvä olla. Valikoivalla kohtuullistamisella saisi elämästä irti enemmän kuin nykyisellä menolla, mikä harmillisesti tarkoittaa tekemistä pysähtymättä, mitään näkemättä ja kokematta.

Aina ei voi olla sunnuntai, mutta aina voi olla sunnuntaifiilis, siinä hyvässä mielessä.

Pitäisikin oppia tekemään kaikki sunnuntai-alkuisesti eli hidastellen, valikoiden ja ilman vakavahenkisiä tavoitteita. Vain siten voi oppia onnellisuuden taidon.

 

Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

17.2.2020

Uusimmat