Kolumnit @forssanlehti.fi

Palvelut säilyvät niitä käyttämällä, lehti tilaamalla

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Forssan Lehti on painetussa muodossaan tänään parin piirun verran uudenlainen. Valtakunnallinen sisältö on väistynyt paikallisen edestä verkkolehteen, samoin ulkomaanuutiset.

Tätä on toivottu ja tähän haasteeseen keskiviikkoisissa lehdissä yritetään vastata jatkossakin.

Verkon näköislehdessämme journalistista materiaalia on tänään huomattavan runsaasti. Tilaaja saa siis edelleen sisältöjä aina enemmän, ennemmin ja tuoreempana.

Uskallan jopa väittää, ettei tämän päivän näköislehteämme lueta vartissa ajatuksella läpi kuten mitä tahansa korttia. Kannattaa kokeilla.

Ainakin lehtialalla tiedetään, mitä yhteistä on esimerkiksi Rovaniemellä (63 tuhatta asukasta), Kajaanilla (36) ja Raumalla (39). Kaupungeissa ei enää ilmesty seitsenpäiväistä sanomalehteä.

Joka päivä ilmestyvän sanomalehden ylläpitäminen ei ole Forssan seudullakaan helppoa – etenkään koronakriisin aikana.

Jotain koko alan vaikeuksista kertoo se, että toukokuussa ilmoitusmyynti putosi valtakunnallisesti yli 50 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen.

Säästöjä on siksi jouduttu kaivamaan kaikki kivet ja kannot kääntäen. Tähän samaan asiaan kiteytyy myös Seutu-Sanomien kohtalo.

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana Forssan Lehden ja Seutu-Sanomien liikevoitto oli miinuksella, vaikka somepalstoilla väitettäisiin mitä.

Muutoksia piti siis tehdä. Lisäämme paikallista juttutarjontaa ja nostamme omien, alueella asuvien toimittajien kolumneja ja kommentteja enemmän esiin.

Pienistäkin asioista sopii kirjoittaa; vorssalaisesta arjesta, koomisista kommelluksista, sinkkuhaasteista, ikääntymisestä tai perhe-elämän sattumuksista. Tai antaa kapitalismille kritiikkiä.

Olemme saaneet valtakunnallistakin julkisuutta lehtiuudistuksellemme Ilta-Sanomissa. Mitään tolkkua ei tosin niissä puheissa ole, että yritystä johdettaisiin talon ulkopuolelta tai lankoja vedeltäisiin jostain.

Äänekkäästi asiassa esiintynyt Alpo Suhonen on koko ajan tiennyt tarkalleen ne syyt, joiden vuoksi tällaiseen ratkaisuun on päädytty, mutta jostain kumman syystä Suhonen on jankuttanut poliittisesta kähminnästä.

Väite on lievästi sanottuna outo, sillä hänelle tarjottiin isomman näkyvyyden kolumnipaikkaa, jota hän ei ottanut vastaan.

Ilmoittajille tarjoamme suuren näkyvyyden ja tavoittavuuden koko tällä alueella.

Kaikkien meidän kannattaa muistaa, että paikalliset palvelut säilyvät vain paikallisia palveluja käyttämällä, mikä koskee tietysti lehteäkin.

Koronakriisin aikana paikallisten ja seudullisten palvelujen käyttämisen tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa.

Kirjoittaja on Forssan Lehden päätoimittaja.

Uusimmat

Fingerpori

comic