Kolumnit

Paratiisissa on yksinäistä

Kuva: tuntematon
Kuva: tuntematon

Makaan bambupuusta tehdyllä lavetilla ilmavassa thaimaalaisessa hierontakatoksessa. Mereltä päin puhaltava pieni tuulenvire viilentää kuumottavaa vartaloa ja kuivaa hiusrajassa kimmeltäviä hikikarpaloita. Nautin taitavien käsien liikkeistä lihaksissani ja valun kohti nirvanaa.

Onnellisessa olossani päädyn ajattelemaan, että voisiko tämä täyttää paratiisin määritelmän. Lepoa, hierontaa, kävelyjä rannalla, ruoka tarjoiltuna eteen, tuoreesta mangosta ja kookoksesta tehtyjä smoothieitä aurinkotuolissa, valmiiksi pedattu peti, viikatut pyyhkeet ja yöpaita sängyllä – ainakin todella lähellä paratiisia.

Tähän voisi tottua, ajattelen. Mahtaisiko edes kyllästyä, jos myös hengelle riittäisi ravintoa. Ihanaa elämää palmujen alla.

Mutta mitä, jos paratiisissa olisikin ehto? Jos olisin siellä aivan yksin. Jos kaikki muut olisivat palvelemassa minua ja minä yksin palveltavana. Paratiisissa, mutta yksinäinen. Olisiko se silloin paratiisi?

Maistuisiko ruoka yhtä hyvältä, jos pöytä olisi katettu päivästä toiseen, vuodesta toiseen vain yhdelle? Jos ainoa ihmiskontakti olisi kohtelias nyökkäys lautasen eteesi ojentavalta tarjoilijalta.

Olisiko meri yhtä sininen ja aurinko yhtä kirkas, nauttisinko päivittäisestä hieronnasta yhtä paljon kuin nyt?

Mitä jos yksinäisyydessäni alkaisin hieroa lähempää tuttavuutta minua palvelevien kanssa? Pyytäisin viereeni syömään, kaveriksi rantakävelylle? Sitten palvelusväestä tulisi ystäviä, tasa-arvoisia, ja myös minun odotettaisiin osallistuvan tekemiseen. Ehkä hieroja haluaisi, että myös häntä välillä hierottaisiin. Ehkä kokki olisi ansainnut valmiin aterian kannettuna pöytään. Vieläkö olisin paratiisissa?

Pitäisi tehdä uudet säännöt. Keskustella siitä, mikä on reilua ja tasa-arvoista. Tehdä aivan uudenlaisia työnjakoja, aikatauluja ja suunnitelmia. Pitäisi yhdessä miettiä, mitä me tältä yhteiseltä paratiisilta haluamme? Mikä tekee meidät onnelliseksi ja päivämme merkityksellisiksi. Meillä olisi vielä meri, ranta, aurinko ja auringossa kasvaneet makeat hedelmät, mutta meidän pitäisi nyt jakaa ne uudella tavalla. Hirveä vaiva.

Tai ehkä yrittäisimme ensin kaikki elää kuin paratiisissa. Makoilla auringossa ja istua pöydässä odottamassa illallista. Kunnes huomaisimme sen mahdottomuuden. Ruoka ei valmistu itsekseen, hedelmät jäävät mätänemään puuhun ilman poimivia käsiä, hierontapöydällä on kova maata tyhjänpanttina.

Havahdun ajatuksistani, kun hieroja koputtaa ystävällisesti olkapäätä. Madam, finish. Ymmärrän, että loma on tehnyt tehtävänsä, kun minulla on aikaa miettiä utopistisia. Hymyilen tyytyväisenä edessä odottavalle pimeydelle, ruuhkaisille päiville ja kompromisseille.

Kirjoittaja on forssalainen yrittäjä ja äiti, 
kotona ja työpaikalla.

Uusimmat

Näkoislehti

30.10.2020

Fingerpori

comic