Kolumnit

Sateenkaaren tuolla puolla - Että mennään pohtimaan jonkun lipun liehuttamisesta jossain salossa

Kuva: Tapio Tuomela
Kuva: Tapio Tuomela

Eipä ole Tyykikylän taivaalla näkynyt sateenkaaria aikoihin. Pitäisikö kaupunginhallituksen äänestää asiasta uudestaan, kysyy eräs epätietoinen. No joka tapauksessa syyskuussa lipputangoissa liehuvat ne värit oikein urakalla, vaan eivät liehu Jokioisilla. Humppilasta en tiedä enkä itse asiassa Tammelastakaan, mutta matkakos sieltä on tänne meille niitä ihastelemaan, niitä sateenkaarilippuja.

Vaillinainen suvakkiälyni ei oikein ymmärrä, miksi tällaisista asioista ylipäätään tarvitsee kiireisten valtuutettujen äänestää? Jotenkin ymmärrän äänestyksen joustokaukalosta ja koripallokentän koosta. Ne kuitenkin vievät rahaa meidän tyhjähköstä kassasta, mutta että mennään pohtimaan jonkun lipun liehuttamisesta jossain salossa. Ruvetaan nyt samantien kieltämään juhannusviirit ja muut semmoset kotipihoilta.

Minulle moinen liputus on aivan yksi ja sama. Elämäni ei muutu mihinkään, tehtiin miten tahansa.

Tästä tulemmekin sujuvasti päivän agendaan eli tasa-arvoon. Kun olin lapsi, ja siitä on muuten kauan, niin ymmärsin tasa-arvon niin, että isä teki miesten työt eli ajoi nurmikon ja pilkkoi puut ja äiti teki ruuat ja luki iltasadun. Se oli yksinkertaista aikaa se.

Nykyään kaiken maailman huivipäät kirjoittelevat mitä sattuu. Niitä höpinöitä sitten joutuvat selittelemään puoluetoverit, jotka eivät ole edes kirjaa koskaan lukeneetkaan. Miksi ne eivät tee niin kuin nykynuoret, että odottaisivat siitä kirjasta elokuvaversiota!

Toisaalta kinataan sitä Raamatustakin vaikka taitaa se useammaltakin olla lukematta ja silti sitä ahkerasti siteerataan. Ainakin yksi, jonka nimi on piru. Siitä tulikin mieleeni, että aion lukea tämän huivihemmon tuotoksen heti, kun sen saan käsiini ja luen sitä kuin media. Sivu sieltä, toinen täältä.

Ei vaan, suvaitaan kaikki toisiamme oikein urakalla, vai mitä Manu ja Pia. Nyt on juhannus tulossa, aurinko paistaa ja korona on ties missä, toivottavasti.

Kaikki järjestyy!

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic