Kolumnit

Terveiset täältä kotikonttorista politiikan kentille

Kuva: Joel Maisalmi
Kuva: Joel Maisalmi

Hei vain, sinne eduskuntaan ja Säätytalon rappusille. Hyvin olette koronaviruksen aikana pärjäilleet.

Toimittajat ovat pidentäneet haastattelumikrofonien varsia ja pysyneet turvaetäisyyden päässä.

Eduskunnassa olette sulkeneet varotoimena yleisölehterin.

Nyt ei tarvitse selitellä äänestäjille edes sitä, jos ei ole paikalla kyselytuntien aikaan. On sovittu, että salissa on tv-kameroiden paisteessa vain neljäsosa edustajista. Muutenkaan paikalla ei saisi olla kuin seuraavia puheenvuoroja odottavat.

Homma näyttää pelaavan silti ihan hyvin. Hallitus suoltaa valmiuslain perusteella asetuksia eduskuntaan, puhetta piisaa ja perustuslakivaliokunta pitää tiedotustilaisuuksia vähintään entiseen tahtiin.

Vain valiokunnan ovi-livelähetykset puuttuvat turvamääräysten takia.

Hallituksella on kiire, mutta eduskunnalla ei aina ole. Puhemies Matti Vanhanen (kesk.) joutuu välillä iltamyöhällä ilmoittamaan, että nyt ei saisi liian monilla puheenvuoropyynnöillä hidastaa asian käsittelyä, koska asetus pitäisi saada hyväksyttyä puoleenyöhön mennessä.

No, sen jälkeen te pyydätte puheenvuoron toistaaksenne, kuinka kiireesti asetus pitäisi saada voimaan.

Ovi-live on siirtynyt Säätytalon portaille. Täällä seurataan sisätöissä nettilähetysten avulla, kuinka urheasti päivystävät toimittajat muistavat noudattaa turvavälejä, vaikka valtioneuvoston viestintäpomot käyvät välillä huomauttamassa, että aina niin ei muka ole.

On kuulemma nettilähetysten katsojilta tullut huomautuksia.

Hyvähän sitä neljän seinän suojista on kommentteja heittää, kun pohjoistuuli ei puhalla mikrofoniin eivätkä jalat jäädy ministereitä odoteltaessa. Tsemppiä sinnekin.

Terveiset myös ministereille. Hyvin olette ottaneet tilan haltuun ja ilmestyneet koteihimme selostamaan päätöksiänne.

Tiedostustilaisuuksia on pidetty kiitettävään tahtiin, vaikka aina ei ole ollut niin paljon uutta kerrottavaa. Kuntaministeri Sirpa Paaterokin (sd.) piti pari viikkoa sitten infon kuntien taloustilanteesta, muttei luvannut juuri mitään.

Torstaina sitten hallitus kertoi kehysriihen tiedotustilaisuudessa antavansa kunnille vähintään miljardin. Hienoa oli täällä kotikonttorissa lukea valtioneuvoston pitkää tiedotetta ja seurata toisella silmällä suoraa nettilähetystä, jossa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) luki otteita samasta paperista.

Sirpakin muisti lähettää tiedotteen, vaikkei päässytkään paikalle tiedotustilaisuuteen.

P.S. Hyvin täälläkin kaikki rullaa lähes kotikaranteenin omaisissa olosuhteissa. Toivottavasti joskus vielä nähdään!

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic