Kolumnit

Tuntematon lihapiirakka – Hallituksen ministereillä riittää virheitä vältettäväksi

Kuva: tuntematon
Kuva: tuntematon

Edellisessä pakinassani pari kuukautta sitten totesin, että hallitus ei ensimmäisen puolen vuoden aikana ole saanut kummempia aikaan. Tuskin oli muste Vorssan Lehdessä kuivunut, kun yhtäkkiä alkoi tapahtua.

Kysymys ei kuitenkaan ollut mittavista yhteiskunnallisista toimista. Paremman tekemisen puutteessa hallitus järjesti ihan omia aikojaan itselleen sisäisen kriisin. Pian lähti omistajapolitiikkaministeri ja saman tien lähetettiin matkaan myös pääministeri.

Ja saman tien nimitettiin sama hallitus samalla ohjelmalla ikään kuin uudelleen. Kahden lähteneen ministerin tilalle tuli vain yksi uusi. Tämä taikatemppu onnistui sillä lailla, että eroa pyytäneelle Sirpa Paaterolle ei edes ehditty myöntää eroa, kun hän jo olikin uuden hallituksen ministeri.

Paaterolta otettiin pois omistajapolitiikka-asiat. Minusta se on kummallista. Posti- ja Veikkaus -kahinoiden jälkeen hän on varmasti parhaiten omistajapolitiikkaan perehtynyt demariministeri.

Kurittomia valtionyhtiöitä riittää. VR on alkanut lisätä junia sinne, missä ihmiset eivät juniin ole mahtuneet ja vastaavasti vähentää junia sieltä, missä matkustajia on ollut enempi vähempi. Yksi kansanedustaja nosti valtakunnallisen metelin, kun ravintolavaunussa ei osattu kertoa, mistä hänen kaverinsa mutustelema lihapiirakka oli kotoisin.

Eihän tämmöinen käy: VR ja piirakat kuriin, omistajaministeri Tytti Tuppurainen!

Autan Tyttiä antamalla vihjeen: VR:n lihapiirakat saattavat olla kotoisin Karkkilasta.

Vanhalla miehellä on itse otettu oikeus muistella menneitä. Siksi tuon esille Holkerin hallituksen 1980-luvun lopulta, varoittavana esimerkkinä.

Tällä valtaosin keski-ikäisten äijien joukolla oli keskeinen rooli Suomen syöksemisessä ”hallitulla rakennemuutoksella” Suureen Lamaan. Naisia joukosta oli kolmannes tuota tuhotyötä tekemässä, mukana mm. muuan Tarja Halonen.

Nyt hallituksessa on miehiä kolmannes. Holkeri oli pääministerinä aloittaessaan 50-vuotias, Marin on 34.

Tuon Holkerin hallituksen esille siksi, että Marinin hallituksen johtavat nuoret naiset olivat noina vuosina vasta päivähoitoikäisiä. Suosittelen kovasti, että perehtyvät kolmen vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin, että osaisivat välttää ainakin silloin tehdyt suuret virheet.

Ihan uutena suurena virheenä pidän jo nyt sitä, että ministerit kyselevät somessa, miten ministerihommia parhaiten hoitaisi.

SUPO julkisti joulukuun alussa uusimman Kansallisen turvallisuuden katsauksensa. Katsauksen varsinainen tarkoitushan on keksiä aina vaan uusia uhkia, joilla perustellaan viraston väkimäärän loputonta kasvua. Nyt katsauksen mukaan uusin uhka on lisääntynyt ulkomainen tiedustelu, jonka päämääränä on Suomen harjoittaman politiikan ennakoiminen.

Toivottavasti kertovat meillekin, jos saavat jotain selville.

Kirjoittaja on toiminut valtionhallinnossa mm. budjettipäällikkönä ja ministeriöiden kansliapäällikkönä.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.4.2020

Uusimmat