Kolumnit

Tuntemuksia – Ehkä suurin aika on mennyt muistelemiseen

Kuva: Jaana Lindfors
Kuva: Jaana Lindfors

Sen verran hyötyä nykyisestä poikkeustilasta on ollut, että pitkällisen jahkaamisen jälkeen aloitin suvun kirjallisen ja kuvallisen jäämistön arkistoinnin. Siis sen osan, joka on ollut selvittämättä lukuisissa kenkälaatikoissa ja vastaavissa.

Helvetillinen urakka. Varhaisimmat kuvat ovat sadan vuoden takaa niin äidin kuin isän sukuhaaran puolelta. Lisäksi kuvia piisaa edesmenneiden pikkusiskon ja pikkuveljen peruja, sitten vielä vanhempien kuvat – omista puhumattakaan. Kyllähän suuri osa oli jo löytänyt tiensä kansien väliin, museosta puhumattakaan, mutta yllättävän paljon on ollut järjesteltävää, kahdeksas iso albumi on meneillään.

Kokemus on ollut nostalginen ja avartava, hämmentävä ja kysymyksiä herättävä. Eteen on vyörynyt sarja tuttuja ja tuntemattomia henkilöitä, niin tuttuja kuin outojakin miljöitä, arkisia askareita ja suuria juhlia, historiasta tuttuja tapahtumia lähinnä Lounais-Hämeen tietämillä.

Eteen on avautunut koko inhimillisen elämän kirjo valoineen ja varjoineen – sananmukaisesti kehdosta hautaan.

Ehkä suurin aika onkin mennyt muistelemiseen ja pohdiskeluun. Ja viime kädessä siihen, että mitähän järkeä tällaisessa taltioinnissa oikein on. Toki pontimena on ollut, ettei ainakaan kaatopaikalle. Kuvien kirjo kuvastaa kuitenkin hyvin – nykäsmäisesti ilmaisten – sitä, että elämä on ihmisen parasta aikaa.

Toinen suuri näiden koruttomien aikojen ajankulu on ollut vanhojen elokuvien ja dokumenttien sekä RSO:n konserttien katselu.

Yle Areena ja Elonet ovat olleet suuri iltojen ja osin öidenkin pelastus: Forssassakin piipahtaneen Erkki Karun ensimmäiset filmatisoinnit, Tauno Palon ja Ansa Ikosen tähdittämät filmit, Matti Kassilan Komisario Palmu -filmatisoinnit, dokumentti Eero Saarisesta, Shostakovitshin 14. sinfonia, radiosta Hyvää iltaa, nimeni on Cox! tai Kankkulan kaivolla. Ja niin edelleen loputtomiin.

Ei voi valittaa, sillä nyt tuntuu tulevan vähän joka tuutista vanhaa ja ainakin uusintoja. Kanavaselailuun taipuvaisena on kirjoitettava, että valtaosa on tahdikkaasti ilmaisten varsin vaatimatonta tasoa, osa jopa täyttä roskaa. Jälkimmäinen tuomio tosin kattaa pitkälti nykyisenkin viihdetarjonnan. Hyvänä verrokkina on menneisyydestä Hymyhuulet, joka yhä jaksaa aidosti naurattaa ilman myötähäpeän häivää.

On tästä ajasta sekin hyöty, että on aikaa lukea lukemattomia kirjoja ja soittaa huilua. Mutta kyllä seinät alkavat aavistuksenomaisesti kaatua päälle ilman sosiaalisia face to face -kontakteja. Ihminen kun on sittenkin sosiaalinen eläin.

Kirjoittaja on tietokirjailija ja sosiaalinen paluumuuttaja.

Uusimmat

Näkoislehti

5.6.2020

Fingerpori

comic