Kolumnit

Taidekauppiaan omakuva huijarivuosilta – Forssa olisi mitä luontevin sijoituspaikka väärennetyn taiteen museolle

Kuva: Lassi Puhtimäki
Kuva: Lassi Puhtimäki

Reilu kolme vuotta sitten forssalaiset kiinnostuivat yhtäkkiä taidekaupoista. Yllättävän kiinnostuksen herätti Jouni Rannan ja Marko Erolan kirja Vilpitön mieli. Varsin pian minullekin tehtiin tiettäväksi, että Jouni Ranta on syntynyt ja vaikuttanut Forssassa.

Esikoiskirjan alaotsikko – Miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta – kertoi aika tarkkaan, mistä oli kyse ja miksi kirja herätti laajaa valtakunnallista huomiota. Ranta ja Erola ovat nyt palanneet rikospaikalle uudessa kirjassaan, joka kantaa näppärästi nimeä Mieletön vilppi.

Jouni Rannan osalta uusi kirja tarjoaa enemmän vanhan kertausta ja vauhdikkaita tarinoita kuin lisätietoa hämäristä taidekaupoista. Pääosaan nouseekin Veli Seppä, joka saa omin sanoin kertoa, kuinka hänestä tuli Suomen taitavimmaksi ja tuotteliaimmaksi mainittu taideväärentäjä. Vilpittömässä mielessä hän oli vielä nimetön Taiteilija, jolta Ranta hankki uutta myytävää.

Molemmat kirjat maalaavat hämmentävän ja lohduttomankin kuvan suomalaisen arvotaiteen kaupanteosta. Erityisesti 1980-luvun kasinovuodet, mutta myös 1990-luku näyttäytyvät täysin villinä aikakautena.

Ranta kertoo myyneensä yli tuhat taideväärennöstä tai kuten hän tiivistää: ”Poimi nimi taidekirjasta, ja olen myynyt väärennöksen hänen taiteestaan.”

Vaikka markkinoille putkahteli jatkuvasti nimekkäiden mestareiden tekemiksi väitettyjä tauluja, kaupanteko sai jatkua kenenkään puuttumatta. Tämä oli mahdollista, koska ”kaikki tekivät sitä. Kaikki tiesivät, että väärennöksiä on liikkeellä…”

Rannan ja Erolan sanastossa ’kaikki’ tarkoittaa taidekauppiaiden lisäksi Hagelstamin kaltaisia arvostettuja huutokauppakamareita ja myös taiteen asiantuntijoita, jotka eivät pystyneet erottamaan väärennöksiä aidoista teoksista.

Myös selitys pitkään onnistuneelle huijaukselle on perin tuttu: ”Kaikki olivat ahneita. Kukaan ei halunnut katkaista ketjua, koska miljoonia oli tehtävissä teeskentelemällä vilpitöntä.”

Lukijana joutuu toki pohtimaan, kuinka pitkälle Jouni Rannan väitteisiin voi luottaa. Kertomansa mukaan hän aloitti korttihuijarina ja jatkoi uraansa taideväärennösten kauppiaana. Haluaako hän kirjoillaan vain lieventää omaa syyllisyyttään ja maalaa sen vuoksi muidenkin kyljet mustaksi?

Toisaalta Rannalla on mahdollisuus puhua suunsa puhtaaksi, koska hän on tuomionsa saanut ja ne kärsinytkin. En ole liioin huomannut, että Rantaa ja Erolaa olisi mikään taho haastanut käräjille maineensa lokaamisesta. On siis hyvinkin mahdollista, että alan piireissä on vielä erinäisiä nurkkia, jotka kaipaisivat suursiivousta.

Se nyt kuitenkin on selvää, että jos Suomeen joskus perustetaan väärennetyn taiteen museo, Forssa olisi mitä luontevin sijoituspaikka. Olihan meillä Artexpokin.

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja jokamiesluokan kynäilijä.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic