Kolumnit

Yhteiset asiat, omat porukat - Eriseuraisuus on forssalaisessa politiikassa tarttuvaa sorttia

Kuva: Muu
Kuva: Muu

Forssan Lehden mielipidesivulla oli 3.10. rinnatusten kaksi mielenkiintoista kirjoitusta. Yhtäällä Vasemmistoliiton forssalaisvaltuutettu Manu Mäkinen todisti monitoimikeskuksen puolesta, ja heti perään saman puolueen kellokas Tapio Virtanen ilmaisi jyrkästi vastustavansa uuden keskuksen rakentamista.

Mikäpä hänessä, kansalaisina voinemme iloita, että kommunistinen toveri- ja puoluekuri on vain synkkä muisto menneiltä vuosikymmeniltä. Lehden lukijoina voimme puolestaan olla tyytyväisiä, että sana on vapaa ja asioista keskustellaan avoimesti.

Samalla joutuu kuitenkin kysymään äänestäjien kuluttajansuojan perään. Mikä on puolueen linja, jos näinkin tärkeään kysymykseen löytyy ainakin kaksi päinvastaista kantaa?

Eipä silti, eihän Vasemmistoliitto edes ole hajanaisin varpusparvi. Forssalaisten sosiaalidemokraattien talossa seinät eivät sittenkään olleet tarpeeksi leveällä ja katto korkealla. Meillä on nyt – näkökulmasta riippuen – ilonamme tai riesanamme kaksi demariporukkaa.

Olen yrittänyt kysellä asioista tavallisesti perillä olevilta tahoilta, mikä ajoi demarit erilleen. Ainoaksi syyksi olen kuullut mainittavan muutamien henkilöiden ylitse käymättömiä keskinäisiä ristiriitoja.

Sanoiko joku, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, jossa korkeintaan asiat riitelevät, eivät henkilöt?

Koska paikalliset demarit ovat virallistaneet eronsa, olisi kai jo aika kehittää ryhmäkunnille omat kutsumanimet. Pitäisikö enemmistöä kutsua työvisdemareiksi ja Tyykikylän demareihin liittyneitä tyykidemareiksi? Vai mennäänkö henkilöt edellä ja puhutaan lepolalaista ja lintoslaisista? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Eriseuraisuus on forssalaisessa politiikassa tarttuvaa sorttia, sillä ristivetoa tuntuu riittävän myös keskustassa. Sirkka-Liisa Anttila ja Johanna Häggman vetävät tiukkaa linjaa ja ottavat ärhäkästi kantaa, mutta joutuvat vilkuilemaan taakseen. Koko ryhmä ei välttämättä seuraa johtajiaan.

Suurista puolueista kokoomus näyttää yhtenäisimmältä, mutta se liittynee lähinnä kotikasvatukseen. Porvariston keskuudessa mahdolliset perheriidat on perinteisesti hoidettu julkisuuden katseilta piilossa.

Porukoitumisen seurauksena paikalliseen politiikkaan on syntynyt kummallisia liittokuntia. Yhtäällä vaikuttaa konsensushakuinen enemmistö, joka koostuu suuremmasta demariryhmästä ja kokoomuksesta, vasemmistoliittolaisilla ja pienryhmien edustajilla vahvistettuna. Toisaalla hanttiin laittaa oppositiohenkinen ryhmittymä, jossa on väkeä niin demareista, keskustasta kuin vasemmistoliitostakin.

Ai niin, ne yhteiset asiat. Kai nekin tulee kaiken pärsäämisen ohessa hoidetuksi. Jos ei hyvin, niin sitten hyvin huonosti.

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja jokamiesluokan kynäilijä.

Fingerpori

comic

Uusimmat