Lounais-Häme

16-vuotiaana keskelle kranaattikeskitystä

 

Someron Esakalliolle kokoontui 370 kantahämäläistä veteraaniyhdistyksiin kuuluvaa juhlistamaan seutukunnallista kirkkopäivää.

-Päivää on perinteisesti vietetty Hämeenlinnassa, koska siellä on tarpeeksi iso kirkko. Niin on myös täällä Somerolla. Somero tarjosi mahtavat puitteet, Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiirin puheenjohtaja Esko Aaltonen kehui tervehdyssanoissaan.

Aaltosen mukaan tulevaisuudessa juhla voitaisiin pitää vuorovuoroin eri puolilla maakuntaa.

Itse asiassa syy siihen, miksi juhla oli tänä vuonna Somerolla, löytyi paikallisen yhdistyksen puheenjohtajasta.

-Kyllä, laitoin siemenen itämään, kun ehdotin, että juhla voitaisiin pitää täällä, Someron Sotaveteraanien puheenjohtaja Kalervo Niemelä tunnusti.

Hän innostaa paikallisia veteraaneja osallistumaan tapahtumiin, vaikka ne eivät olisikaan ihan omilla nurkilla.

-Meillä on Kanta-Hämeen toimivin yhdistys ja kiitos siitä kuuluu puheenjohtajalle, yhdistyksen jäsen Into Hurri kehui.

Niemelä toppuutteli kehuja. Hän on ollut yhdistyksen puheenjohtajana nelisen vuotta. Yhdistyksessä on 37 veteraanijäsentä, puolisoita ja leskiä on 43 ja kannatusjäseniä yli 200.

Esko Aaltosen mukaan veteraaniyhdistyksissä kerätään veteraaniperinnettä, sekä tunnetaan yhteenkuuluvuutta ja samanhenkisyyttä, joka kasvoi kuuden vuoden mittaisen sodan aikana.

-Valtioneuvostokin on herännyt näin Suomen satavuotisjuhlavuoden kynnyksellä siihen, että kaikkia veteraaneja kohdellaan tasapuolisesti, Aaltonen totesi.

Tasapuolisuudella hän tarkoitti sitä, että etuuden kohdistuvat kaikkiin samalla tavalla. Valtio satsaa veteraanien hyvinvointiin kaikkiaan 236 miljoonaa euroa.

Somerolainen Lauri Talikka sai ensikosketuksen sotaan 15-vuotiaana. Silloin tuvannurkalle tuotiin kivääri.

-Kuuluin hälytyksellä muodostettavaan komppaniaan.

16-vuotiaana hän olikin jo Vuosalmen taistelussa.

-Kranaattikeskityksissä tuli äitiä ikävä, Talikka kertoi ja lisäsi, ettei monen kymmenen vuoden takaisia tapahtumia ilkeäsi enää muistella.

Talikan vaimo kuoli kuusi vuotta sitten. Pariskunnalla on kolme lasta. Kahden pojan perheet asuvat Somerolla, tytär asuu Salossa perheineen. Lastenlapsia on kertynyt toistakymmentä.

-Olen elänyt hyvän elämän, Talikka summasi.

Hän oli juuri kymmenen päivän päiväkuntoutuksessa Lamminniemessä.

-Somerolaisista veteraaneista pidetään hyvää huolta, Into Hurri lisäsi, mutta sanoi, että väki ikävä kyllä vähenee.

Hurri oli juuri viikonloppuna saattanut veteraaniystävänsä hautaan.

Someron kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen mietti juhlapuheessaan maailman tulevaisuutta.

-Pienen kansakunnan turvallisuus syntyy taidosta ymmärtää maailman muutoksia ja viisaudesta määrittää siinä oma paikkansa ja politiikkansa.

Kurvinen kehui Suomen suhteita niin naapurimaihin kuin kaikkiin muihinkin maihin, mutta ilmastonmuutos, kyberuhat, hajoavat valtiot, köyhyys ja nälänhätä vaikuttavat kaikkien turvallisuuteen.

-Maantieteellisesti kaukana olevat tapahtumat ja ilmiöt voivat heijastua Suomeenkin, Kurvinen muistutti ja korosti, että turvallisuudesta on pidettävä huolta myös rauhan aikana.

-Ulkoinen turvallisuus ja sisäinen eheys ovat pienen maan elintärkeitä yhteisiä tavoitteita. FL

 

Uusimmat