Lounais-Häme

70 vuotta Kuhankosken Kiltaa: Yhteisö leikkisille taiteilijasieluille

-Voin viettää aikaani 85-vuotiaan kiltalaisen luona ja kokea juttelevani ikäiseni kanssa. Taiteilijan mieli pysyy koko elämän ajan leikkisänä, joten iällä ei ole tässä yhteisössä merkitystä, kertoo Kuhankosken Killan hallituksessa toimiva Harri Oinonen.

Taiteilijoilla on aina ollut omanlaisensa mieli. Se on asia, joka ei muutu, vaikka vuosikymmenet vierivät ja taiteilijayhdistysten jäsenet vaihtuvat. Kuten kiltalainen Outi Rämö kuvailee, taiteilija on vähän hullu. Mielleyhtymät johdattelevat teoksesta seuraavaan. Joskus taidemaalari päättää yhtäkkiä vaihtaa tilataiteeseen tai keskeneräinen työ muodostuu oivalluksen kautta aivan toiseksi.

Vaikka taiteilijantyö voi olla lennokasta, se on myös aika yksinäistä. Toisten taiteilijoiden seura tuo sosiaalista kanssakäymistä, oppeja ja antaa uutta perspektiiviä tarkastella omia töitä. Juuri tätä Kuhankosken Kilta tarjoaa.

-Taiteilijayhteisöllä on niin suuri merkitys, että olen tällä hetkellä henkisesti paremmassa kunnossa kuin liittyessäni kiltaan, Harri Oinonen sanoo.

 

Kuhankosken Kilta sai alkunsa Esko Aaltosen kirjallisuuspiiristä vuonna 1947. Kolme vuotta myöhemmin yhdistys keskittyi etenkin kuvataiteisiin. Ensimmäinen vuosikymmen kangerteli. Killan toiminnassa oli taukoja ja aktiivisia vaiheita vuoronperään. Vasta vuonna 1957 yhdistyksen toiminta vakiintui. Alkoi kehittyä ideologia siitä, että taide pitää viedä ihmisten luokse. 60-luvulla järjestettiin taidenäyttelyitä sillan alla ja kaupoissa.

-Taide haluttiin viedä ihmisten luokse, koska 60-luvulla kehittyi ajatus tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Myös se vaikutti, että killalla ei ollut omia tiloja, kertoo kiltalainen Eila Heikkilä.

Kilta kamppailee tilaongelman kanssa nykyisinkin. Omat tilat näyttelyille, varastolle ja taiteen tekemiselle puuttuvat. Siksi kilta järjestää näyttelyitä esimerkiksi Forssan museossa ja muissa matalan kynnyksen paikoissa.

 

Forssan museoon on pystytetty myös Kuhankosken Killan 70-vuotisnäyttely. Näyttely sisältää helmiä historian varrelta. Teoksia on yhteensä 25 ja lähes jokaiselta taiteilijalta on esillä vain yksi teos, jonka killan työryhmä on valinnut.

Näyttelyn vanhimmat työt sijoittuvat killan alkuvuosiin ja Albert Lindforsin työ jopa aikaan ennen kiltaa. Uusimmat työt on tehty tänä vuonna.

Näyttelyssä ovat esillä muun muassa sellaiset tunnetut paikalliset nimet kuin Aaro Rauhala, Maria B. Raunio, Eija-Liisa Löyttyniemi, Kari Juhani Tolonen ja Pentti Hammarberg.

-Jouduimme jättämään paljon upeita töitä pois näyttelystä, koska kiltaamme on kuulunut runsaasti sellaisia taiteilijoita, joita ei yksinkertaisesti voi ohittaa. Keskitymme siis tärkeimpiin nimiin, Eila Heikkilä selostaa.

 

Sen sijaan, että 70-vuotisjuhlanäyttelyyn olisi valittu taiteilijoiden tunnetuimmat teokset, heiltä pyrittiin löytämään jotain erilaista. Näyttelyn punaisena lankana ovat taiteilijoiden omakuvat. Niiden kautta myös taiteilijat itse tulevat osaksi näyttelyä.

-Tämä taidenäyttely eroaa killan vuosittaisista näyttelyistä ainakin siten, että juhlanäyttelyssä pääsee tutustumaan vanhoihin kauniisiin tekniikoihin. Jokainen työ on kokonaan oma maailmansa, jonka äärelle kannattaa pysähtyä, kertoo killan puheenjohtaja Marjut Leskinen. FL

Kuhankosken Killan 70-vuotisnäyttely Forssan museossa 30. joulukuuta asti.

 

Lisää aiheesta:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/29612-elaman-kirjon-tayttava-70-vuotisnayttely

Uusimmat