Lounais-Häme

"Suojelemme muita asiakkaita" – Forssan seudun hyky avasi hengitystieinfektiota sairastaville oman vastaanoton

Hengitystieinfektiopotilaiden vastaanoton sisäänkäynti on Forssan pääterveysasemalla parkkipaikan puoleisen siiven päädyssä. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan pääterveysasemalle on avattu oma vastaanotto hengitysinfektiopotilaille. Sinne ohjataan potilaita kaikista Forssan seudun kunnista.

Kulku vastaanotolle käy Forssan pääterveysaseman pysäköintialueen puoleisesta päädystä.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (hyky) avohoidon ylilääkäri Noora Leppänen kertoo, että vastaanotto avattiin rajamaan hengitystieoireiset yhteen paikkaan. Syysflunssatilanne on seudulla tavanomainen, mutta sekin voi muuttua.

– Näin suojelemme muita terveysasemilla asioivia syysflunssilta. Perusflunssat hoituvat edelleen kotona, mutta jos on syytä epäillä viruksen jälkeistä bakteeritulehdusta, terveydenhoitajat ohjaavat tälle vastaanotolle hoidontarpeen arvioinnin jälkeen tai mahdollisesti koronatestiin sairaalaan, Leppänen toteaa.

Vastaanotto toimii toistaiseksi, ainakin syksyn ajan. Jos koronatilanne pahenee, hyky avaa uudelleen hengitysinfektiopotilaiden vastaanoton sairaalassa.

Lue myös: Kanta-Hämeen koronatilanne kovenee taas – Lue johtajaylilääkäri Sally Järvelän 10 ohjetta maakunnan asukkaille

Influenssarokote annetaan ajanvarauksella

Kausi-influenssan aika lähestyy vääjäämättä. Koronan vuoksi hyky ei järjestä joukkorokotuksia, vaan influenssarokotteen saa ajanvarauksella. Hyky luo tätä varten sähköisen ajanvarausjärjestelmän. Rokotteita voidaan myös antaa muiden käyntien yhteydessä.

– Joka tapauksessa väestön rokottaminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin joukkorokotuksina.

Leppänen toivoo, että seutukunnan väki noudattaa annettua aikaa tarkasti. Liian ajoissa ei kannata tulla, kun tavoitteena on vähentää mahdollisia korona-altistuksia.

– Ensimmäinen rokote-erä saapuu syyslomaviikon aikaan. Rokotteen hakemisesta on luvassa ohjeita . Toivottavasti moni sen hakee, sillä niin voi keventää syksyn tautikuormitusta seutukunnalla. Oireethan ovat hyvin samankaltaisia kuin koronassa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

31.10.2020

Fingerpori

comic