Lounais-Häme

Aamulehti tuoreesta Niinistö-kirjasta: Tarja Halonen piti Niinistöä todennäköisenä seuraajanaan

Helsinki
12.08.2018, 08:06

Kotimaa

Presidentti Sauli Niinistön edeltäjä Tarja Halonen kertoo tuoreessa kirjassa, että hän piti Niinistöä todennäköisenä seuraajanaan ja auttoi Niinistöä valmistautumaan presidenttiyteen. Asiasta uutisoi Aamulehti, jonka toimittajien kirjoittama kirja Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra julkaistaan maanantaina.
Halosen mukaan varmuus syntyi siitä, miten kokoomus oli Niinistön takana.
Halonen arvioi kirjassa Niinistön pystyneen käyttämään presidentin jäljelle jääneitä valtaoikeuksia taitavasti. Perustuslakia muutettiin presidentin valtaoikeuksien osalta Halosen toisen kauden päättyessä ja Niinistön ensimmäisen kauden alkaessa. Esimerkiksi presidentin mahdollisuudet osallistua EU-huippukokouksiin poistuivat käytännössä kokonaan.
Halonen kertoo kirjassa, että Paavo Lipposen (sd.) hallituksen aikaan hänellä jäi Niinistöstä mieleen talouteen keskittyminen.
– Minulla ei ole oikein muuta mielikuvaa kuin että kyllä hän rahan päälle ymmärsi. Tai sanotaan, ymmärsikö oikeasti. Oli säästäväinen, sellainen kamreeri hiukan, Halonen sanoo.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/vallasta-riisutusta-presidentista-tulee-semmoinen-kuninkaallinen-tarja-halonen-piti-sauli-niinistoa-seuraajanaan-koko-oman-kautensa-ajan-201121018

STT

Kuvat: